Ruuskanen ei kiirehdi kauden avausta, Blomilla lääke mataliin heittoihin

Antti Ruuskanen säästelee jalkaansa eikä kilpaile Kalevan kisoissa

– Ottaako savolaisesta ikinä mitään selvää. Voip olla tai voip olla olematta, keihäänheittäjä Antti Ruuskanen veisteli vastatessaan kysymykseen, joko hänet nähdään kilpakentillä ennen juhannusta.

– Silloin tullaan kentille, kun urheilijasta tuntuu, että on valmis.

Ruuskanen ja hänen uusi valmentajansa Jyrki Blom korostivat Helsingissä mediatilaisuudessa, että nyt ei parane hötkyillä. Ruuskasen olkapää operoitiin toissa syksynä ja se on maltillisella kuntoutuksella saatu hyvään kuosiin.Sen vahvisti hiljattain Turkissa pidetty, hyvin sujunut harjoitusleiri.

– Pystyin nyppäilemään hyvin. Parin viikon tiiviin leirin aikana pystyy jo ottaa pieniä riskejä. Leiri meni suunnitelmien mukaan, Ruuskanen sanoi.

Ruuskanen heitti Turkissa ensin kevyemmin ja nurmelta, mutta jälkimmäisellä viikolla, jonka myös Blom oli paikalla, oltiin keihään kanssa jo heittopaikalla.

– Toisen viikon pari jälkimmäistä harjoitusta tehtiin heittopaikalta kovenevalla vauhdilla. Ideana oli heittää 10 metriä pidemmälle kuin edellisessä harjoituksessa, Blom sanoo.

”Lopullisen päätöksen tekee urheilija”

Helsingin mediatilaisuudessa Ruuskanen ja Blom esiintyivät kuin olisivat tehneet yhteistyötä jo vuosia. Tavallaan näin onkin. Ruuskanen oli kolmesti viikossa mukana, kun Blom veti urheiluakatemian heittoryhmän harjoituksia 2000-luvun alussa Kuopiossa, jossa Ruuskanen ahersi ammattikoulussa.

Ruuskanen muistaa tavanneensa Blomin jo poikasena Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla. Blom taas kertoo noteeranneensa nuoren lahjakkuuden heti, kun näki tämän harjoituksissa.

– Nopeajalkainen, hyvä oppimaan, erittäin taitava ja hyvä koordinaatio. Ihan poikkeuksellinen yksilö jo silloin nuorena, Blom muistelee 2000-luvun Ruuskasta.

Ex-heittäjä ja liikunnanopettaja Blom valikoitui Ruuskasen mukaan hänen valmentajakseen Jarmo Hirvosen jälkeen, koska hän koki, että Blomin kanssa on mahdollisuus rakentaa uralle Tokion 2020 olympialaisiin huipentuva kiri. Päätöksen valmentajasta teki heittäjä itse.

– Lopullisen päätöksen tekee aina urheilija. Hän räknää, mikä on paras vaihtoehto. Jyrkin etuna oli, että tunnemme entuudestaan, hän on ammattitaitoinen valmentaja ja välimatka on aika lyhyt. Kun asuu Pielavedellä, 75-80 kilometriä Kuopioon, jossa Jyrki asuu, ei ole matka, eikä mikään, Ruuskanen sanoo.


ruuskanen_antti_ja_blom_jyrki.jpg

Tässä taistossa Antti Ruuskanen löi valmentajansa selvästi.

,

”Ukko kimpoilee vähän joka suuntaan”

Ruuskasen palkintokaapista löytyy jo arvometallia, mutta halu menestyä ja kehittyä on yhä luja. Blomin mukaan esteitä sille ei ole. Ruuskasen heittoa on mahdollisuus parantaa tuntuvasti.

– Suurin ongelma Antin heitossa, ja syy miksi heitot jäävät mataliksi, ovat kaksi viimeistä askelta. Antilla on nopeat, kimmoisat jalat, jotka ovat heiton lopussa vähän liian tehokkaat. Ne eivät tahdo pysyä maassa kiinni ja ukko tahtoo kimpoilla vähän joka suuntaan, Blom sanoo.

– Toiseksi viimeinen askel tulee Antilla vähän liian aktiivisena maahan. Se työntää vartalon painopistettä eteenpäin, jolloin ei pysytä tukijalan takana vaan ollaan siellä päällä. Nyt on pyritty siihen, että oikea jalka olisi passiivisempi ja vain pyörähtäisi, eikä niinkään ponnistaisi.

Ruuskanen muistuttaa, että muutoksia tehdään maltilla.

– Koska aloitettiin yhteistyö näin lähellä kilpailukautta, hirveän isoja asioita ei pystytä tälle kaudelle tekemään. Ne ovat enemmän tulevan harjoituskauden juttuja.

Uusia haasteita yli kolmekymppinen, menestynyt heittäjä kuitenkin kaipaa.

– Urheilija on kuin pikku lapsi, joka tarvitsee aina jotakin uutta heittämiseen, ettei se menisi puurtamiseksi, Ruuskanen sanoo.