Suomi taisteli Tukholmassa tasapäisesti – Ruotsi-ottelun 1. päivä laji lajilta

Ruotsi johtaa lauantain jälkeen miesten maaottelua niukasti kuuden pisteen erolla 105 – 99 ja naisten maaottelua vielä niukemmin neljän pisteen erolla 104½ – 100½.

M 100 m:

Tuore 22-vuotiaiden Euroopan mestari Henrik Larsson oli selvästi paras, mutta Suomen trio vei seuraavat sijat järjestyksessä Riku Illukka, Samuel Purola, Konsta Alatupa. Illukka juoksi ennätyksensä 10,46. Ruotsin Erik Hagberg loukkasi jalkansa ja keskeytti. Pisteet Suomelle 12 – 9.

N 100 m:

Kuuden vuoden takainen junioreiden maailmanmestari Irene Ekelund oli suomalaisille liian nopea pideltäväksi, mutta Lotta Kemppinen ja Nooralotta Neziri olivat seuraavat hyvin ajoin 11,55 ja 11,57. Lähtökiihdytyksessä huonosti onnistunut Ruotsin Daniela Busk ohitti viime metreillä Anniina Kortetmaan.

– En osannut odottaa noin hyvää aikaa. Lopussa meinasi aitajuoksija tulla esiin ja olin ryhtyä tikkaamaan askelta. Mutta tämä palveli hyvin Dohan MM-kilpailuihin valmistautumista, koska olen päässyt viime aikoina juoksemaan harjoituksissa sen verran vähän, Neziri viittasi syyskesän kantapäävaivaa, joka on ny

– Ihan omalla tasolla meni. Kausi on ollut pitkä ja se alkaa tuntua, Kemppinen kertaili

Pisteet tasan 11 – 11.

Irene Ekelund, 100 meter

N Keihäs:

Jenni Kangas heitti kolmannella kierroksella 56,92 ja Heidi Nokelainen avauskierroksella 56,41. Jatta-Mari Jääskeläinen sen sijaan hävisi kaikille ruotsalaisille heitettyään vain 50,07. Kolmoisvoittoon olisi oikeuttanut tulos 52,31. Pisteet Suomelle 13 – 9.

N Korkeus:

Ruotsin Erika Kinsey voitti tuloksella 190. Heta Tuuri onnistui tuloksella 184 lyömään kaksi ennätysvertailussa häntä parempaa ruotsalaista.

– Eilinen lennon peruuntuminen ja myöhäinen saapuminen Tukholmaan tuntui. Valmistautuminen kilpailuun ei ollut paras ja hypyt vähän vaihtelivat, Tuuri sano.

Jessica Kähärä, 18, ylsi jaetulle neljännelle tilalle tuloksella 178. Kähärän vauhtijuoksu sujui liiankin hyvin ja hän ajautui ponnistuksessa liian lähelle rimaa.

–  Kesällä on tullut niin vähän hyppyharjoituksia, ettei ole varmuutta. Jokainen hyppy on vähän erılainen.

Moniottelija Miia Sillman oli kuudes. Pisteet Ruotsille 13½ – 8½.

Johanna Peiponen

N 10000 m:

Johanna Peiponen veti joukkoa puolimatkaan, mutta pian sen jälkeen maratoonari Hanna Lindholm nykäisi ja voitti ajalla 33.40,24. Peiponen oli toinen ajalla 33.46,94, mikä on hänen paras tuloksensa kolmeen vuoteen.

– Minulle oli yllätys, että ruotsalainen [Lindholm] lähti vetämään niin kovaa. Yritin hampaat irvessä roikkua siinä mukana, mutta en pysynyt perässä.

Laura Manninen, 46, juoksi neljänneksi ajalla 34.47,08. Katarina Skräddar oli viimeinen. Pisteet Ruotsille 13 – 9.

M 110 m aj:

Elmo Lakka voitti erinomaisella ajalla 13,56. Ruotsin Jonathan Holm lähti hyvin ja johti kaksi ensimmäistä aitaväliä, mutta kompuroi sen jälkeen usealla aidalla ja jäi viimeiseksi.

– Lähtö oli hyvä ja kiva kun sain pari aitaa juosta pientä kisaa. Sen jälkeen pääsin rennosti vetämään ja tulin maaliin kädet levällään, Lakka sanoi.

Valtteri Kalliokulju oli neljäs 0,01 sekuntia ennen Ilari Mannista, jonka rytmiä viereisen radan Holmin törmäily sekoitti. Pisteet Suomelle 12 – 10.

M 3-loikka:

Viime vuodesta yli metrin kehittynyt Ruotsin Jesper Hellström paransi ennätystään ensin 16,62:een ja sen jälkeen 16,71:een. Neljä edellistä maaottelua voittanut Simo Lipsanen oli nyt toinen tuloksella 16,42.

– Hyvät olosuhteet ja ruotsalainen hyppäsi, mutta ihan ei omat hypyt nyt onnistuneet, Lipsanen sanoi.

Topias Koukkula oli kolmas hypättyään 15,82 ja Arttu Tyystjärvi viides tuloksella 15,46. Pisteet tasan 11 – 11.

M Kuula:

22-vuotiaiden EM-kilpailuiden kolmonen Ruotsin Wictor Petersson pukkasi omalle kymmenluvulleen voittotuloksella 20,19. Arttu Kangas onnistui estämään Ruotsin kolmoisvoiton sijoittuen kolmanneksi tuloksella 18,49. Ensikertalainen Nico Oksanen oli viides ja Tomas Söderlund kuudes. Pisteet Ruotsille 15 – 7.

–  Jäi harmittamaan, kun toinen sija jäi niin lähelle. Tuntuma oli hyvä. Paras mitä on ollut Kalevan kisojen jälkeen, Kangas sanoi.

Oksanen ei ollut tyytyväinen omiin tyytyväinen omaan esitykseensä.

– En jäänyt kuin 40 senttiä ennätyksestä, mutta jotenkin vaan oli järkyttävän huonoja työntöjä. Ehkä se meni vaan yliyrittämiseksi, Oksanen sanoi.

Janine Nygård

N 400 m:

Ruotsalaiset kaartoivat loppusuoralle ylivoimaisessa kolmoisjohdossa, mutta Jeanine Nygård kiri Ruotsin Moa Hjelmerin jälkeen toiseksi uudella ennätyksellään 54,79. Eveliina Määttänen ja Ida Ravaska eivät aivan ehtineet tavoittaa kahta muuta ruotsalaista. Ravaska paransi ennätyksekseen 55,19. Pisteet Ruotsille 14 – 8.

M 5000 m:

Ruotsalaiset pudottivat viimeisenkin suomalaisen Hannu Granbergin jo kolmeen kilometriin mennessä. Tuore 1500 metrin Ruotsin ennätysmies Kalle Berglund kiri viimeisen 800 metriä tasan kahteen minuuttiin ja paransi ennätystään yli 50 sekuntia 13.54,52:een. Miika Tenhunen oli neljäs ennätyksellään 14.48,15. Martti Siikaluoma joutui jo polvistumaan radan pintaan, mutta jaksoi maaliin. Pisteet Ruotsille 16 – 6.

Henri Liipola,

M Moukari:

Suomalaiset heittivät yhteensä 11 heittoa pidemmälle kuin paraskaan ruotsalainen. Henri Liipola voitti kolmannen kierroksen heitollaan 72,11. Aaron Kangas moukaroi 71,56 ja Aleksi Jaakkola 70,54. Kolmoisvoitto Suomeen maksimipistein 16 – 6 ja mörssärit lähtivät Suomen lipun kanssa kunniakierrokselle.

Moukarikolmikko juhli voittoa kunniakierroksella, jonka aikana he huudattivat yleisöä ensin takasuoralla ja uudelleen etusuoralla.

– Naurettiin tuossa televisiohaastattelussa, että joka miehellä oli syke 190, Jaakkola sanoi ja lisäsi, että heittämisestä se ei tullut.

– Kisa oli henkisesti vaativa, kunniakierros fyysisesti.

Samaa mieltä oli myös Liipola.

– Tuo on pisin matka, mitä olen tänä vuonna juossut.

Jaakkola astui kisan pisimmän heittonsa yli, Kankaan mukaan omat heitot olivat ”ihan jees”.

– Tärkeintä tässä kilpailussa oli kolmoisvoitto, Kangas sanoi.

Finska 3000m hinder laget

N 3000 m ej:

Camilla Richardsson johti lähdöstä maaliin ja voitti ajalla 9.55,64. Janica Rauma seurasi 2000 metriin asti ja juoksi sen jälkeen oman juoksunsa varmistaen Suomen kaksoisvoiton ajalla 9.59,94.

– Sovittiin, että Janica vetää kunnes vauhti putoaa. Raja oli 80 sekunnin kierros. Sitten Jukka [Keskisalo] huusi 81 ja sen jälkeen minä menin kärkeen, Richardsson kertaili hänelle helposti tullutta voittoa.

Viimeisellä kierroksella Rauma oli puolitoista sekuntia Richardssonia nopeampi. Sofie Lövdahl jäi viimeiseksi. Pisteet Suomelle 13 – 9.

M 400 m:

Viime talvena Ruotsin kansalaisuuden saanut Tanskan ennätysmies Nick Ekelund-Arenander voitti ajalla 47,27 ja ennätyksensä 47,43 juossut Anton Sigurdsson nousi viime metreillä toiseksi. Eljas Aalto ja Tomas Back taistelivat uusiin ennätyksiinsä ja rikkoivat kumpikin kauden kotimaisen kärkiajan tuloksin 47,58 ja 47,64. Ville Aarnivalakin onnistui lyömään yhden ruotsalaisista. Pisteet Ruotsille 13 – 9.

–  Sovittiin ennen kisaa, että nyt ei jätetä mitään varastoon. Tämä oli minulle kauden viimeinen henkilökohtainen 400 metrin kilpailu. Se oli oikeastaan aika samanlainen juoksu kuin Kalevan kisoissa, nyt oli vaan paremmat olosuhteet, Aalto kertaili.

Back oli samaa mieltä.

– Tämä oli iso helpotus. Tässä on tuntunut jo pidempään, että tällainen aika on mahdollista. Nyt oli hyvä vastus ja olosuhteet. Se tuntui itse asiassa aika helpolta, Back sanoi.

N 1500 m:

Ruotsinsuomalainen tuore Superliigan voittaja Yolanda Ngarambe oli loppusuoralla vahvin hyvällä ajalla 4.10,20. Sara Kuivisto avasi kirin 200 metriä ennen maalia ja johti loppusuoralle tultaessa. Hänen aikansa oli 4.10,85.

– Ehkä hätäilin liikaa. Olisi pitänyt malttaa ja aloittaa kiri vähän myöhemmin, Kuivisto sanoi.

Kuivistolle kolmas vajaan viikon sisään. Seuraava on 800 metriä sunnuntaina Tukholmassa.

– Valehtelisin jos sanoisin, että se ei tunnu, mutta kyllä sitä täytyy jaksaa kilpailla. Huomista ajatellen tuo 1500 metrin ollut mitenkään älyttömän kovavauhtinen.

Vasta 18-vuotias Nathalie Blomqvist kiri neljänneksi ajalla 4.15,23. Blomqvist paransi ennätystään 7,64 sekuntia!

– Oma taktiikka oli pysyä siinä muiden perässä ja nyt vauhti oli oikein hyvin minulle soipivaa. Toivon tasaista vauhtia ja sellaista se oli. Maalissa tuntui, että olisin voinut mennä vielä kovempaa, Blomqvist sanoi.

Reetta Joronen erehtyi hänelle liian kovaan alkuvauhtiin. Pisteet Ruotsille 13 – 9.

M 4×100 m:

Konsta Alatupa, Roope Saarinen ja Tuukka Huuskola vaihtoivat varmasti ja toivat viestikapulan Samuel Purolalle hivenen ennen Ruotsia. Purola lisäsi etumatkaa ja toi Suomen viestivoittoon ajalla 39,82.’

– Ei ole vielä kovin paljon tällä kokoonpanolla juostu, joten vaihdot eivät ehkä ole vielä niin hyviä kuin ne voisivat olla. Tässä joukkueessa on potentiaalia parempaan, mutta voittoa tässä kilpailussa tavoiteltiin ja se oli tärkeintä, Purola sanoi.

Pisteet Suomelle 5 – 2.

N 4×100 m:

Tyttöjen maajoukkuejuoksija Johanna Kylmänen jäi avausosuudella hieman ruotsinsuomalaisesta Lisa Liljasta, mutta Lotta Kemppinen ja Anniina Kortetmaa ajoivat eron Ruotsiin kiinni ja ankkuriosuudella Hanna-Maari Latvala juoksi rennosti ja voimakkaasti viestivoittoon ajalla 44,48.

– Meidän vaihto Anniinan (Kortetmaa) kanssa meni paremmin kuin EM-joukkuekilpailussa Puolassa. Ykkösvaihdossa on ehkä vielä pientä hiomista, ja voi sanoa, että kaikkiaan pystytään tällä joukkueella paremmilla vaihdolla vielä parempaan, Latvala kertaili.

Pisteet Suomelle 5 – 2.

M Seiväs:

Kaksoisvoitto Ruotsin tähtihyppääjille. Hallitseva Euroopan mestari Armand Duplantis ylitti kuusi metriä ja kokeili 607:n ylitystä. Maaliskuisten  Euroopan hallimestaruuskilpailuiden kolmonen Melker Svärd Jacobsson oli toinen. Ensikertalainen Mikko Paavola oli paras suomalainen ylitettyään viimeisellä yrityksellään 531. Tomas Wecksten ja Tommi Holttinen löivät hekin kolmannen ruotsalaisen tuloksella 519. Pisteet Ruotsille 13 – 9.

M 800 m:

Suomen trio juoksi taktisesti täydellisen kilpailun ja voitti tämän lajin pistein 12 – 10. Markus Teijula uhrautui toiselle kierrokselle lähdettäessä ulkosiipeen ja esti ruotsalaisia parantamasta asemiaan. 300 metriä ennen maalia Teijula itse lähti täyteen kiriin ja 150 metriä ennen maalia päästi Ville Lampisen ohitseen. Viimeisillä kymmenillä metreillä Erik Martinsson nousi voittoon ajalla 1.51,84, mutta Lampinen, Joonas Rinne ja Teijula löivät kaksi muuta ruotsalaista muutaman sadasosasekunnin erolla.

N Kiekko:

Salla Sipponen sinkautti kaksi mahtiheittoa 57,35 ja 57,07 ja saavutti lajivoiton ennen ennätyksensä 56,40 heittänyttä Ruotsin Fanny Roosia.

– Kunto on siellä, mutta sellaista täydellistä heittoa ei ole tullut. Jalan vaihdolla heittäminen sujui tänään hyvin, mutta siellä on varastossa vielä paljon pidempi heitto, Sipponen sanoi.

Naisten maajoukkueen kippari Sanna Kämäräinen nousi neljänneksi viimeisen kierroksen heitollaan 53,13. Kymmenen vuoden tauon jälkeen maajoukkueeseen palannut Lotta-Kaisa Eliander oli tasaisen kilpailun kuudes tuloksella 52,38. Pisteet tasan 11 – 11.

Taika Koilahti

N Pituus:

Taika Koilahti voitti kilpailun, missä tuulen suunta vaihteli tuon tuosta. Koilahden pisin hyppy kantoi 618 ja toiseksi pisin 615. Ensikertalainen Sini Sanaslahti oli kolmas tuloksella 607 ja Anne-Mari Lehtiö viides tuloksella 594.

– Tuntui älyttömän hyvältä, mutta joku tekninen juttu siinä oli, ettei mennyt pidemmälle. En osaa sitä heti kisan jälkeen analysoida. Voitto jäi käteen se oli tässä tärkeintä, Koilahti tuumi.

Ruotsilla oli huonoa onnea. Tilde Johansson loukkasi jalkansa avaushyppynsä 618 jälkeen ja Erika Kinsey toisen kierroksen tasan kuuden metrin hyppynsä jälkeen. Viimeiseksi jäänyt Kaiza Karlén hyppäsi kenties kilpailun pisimmän hypyn, joka oli kuitenkin yliastuttu. Pisteet Suomelle 13 – 9.

 

Ruotsi–Suomi-maaottelu 24.-25.8.2019

1. päivä 24.8.

Miehet,

100 m (0,3): 1) Henrik Larsson SWE 10,24, 2) Riku Illukka FIN 10,46, 3) Samuel Purola FIN 10,55, 4) Konsta Alatupa FIN 10,58, 5) Emmanuel Dawlson SWE 10,60, Erik Hagberg SWE keskeytti.

400 m: 1) Nick Ekelund-Arenander SWE 47,27, 2) Anton Sigurdsson SWE 47,43, 3) Eljas Aalto FIN 47,58, 4) Erik Back FIN 47,64, 5) Ville Aarnivala FIN 48,18, 6) Felix Francois SWE 48,52.

800 m: 1) Erik Martinsson SWE 1.51,84, 2) Ville Lampinen FIN 1.52,11, 3) Joonas Rinne FIN 1.52,35, 4) Markus Teijula FIN 1.52,40, 5) Robin Rohlén SWE 1.52,42, 6) Andreas Almgren SWE 1.52,45.

5000 m: 1) Kalle Berglund SWE 13.54,52, 2) Simon Sundström SWE 14.03,94, 3) David Nilsson SWE 14.09,57, 4) Miika Tenhunen FIN 14.48,15, 5) Hannu Granberg FIN 14.51,31, 6) Martti Siikaluoma FIN 15.44,50.

110 m aj (0,5): 1) Elmo Lakka FIN 13,56, 2) Hampus Widlund SWE 13,94, 3) Fredrick Ekholm SWE 13,99, 4) Valtteri Kalliokulju FIN 14,36, 5) Ilari Manninen FIN 14,37, 6) Jonathan Holm SWE 15,75.

Seiväs. 1) Armand Duplantis SWE 600 (maaotteluennätys), 2) Melker Svärd Jacobsson SWE 536, 3) Mikko Paavola FIN 531, 4) Tomas Wecksten FIN 519, 5) Tommi Holttinen FIN 519, 6) Carl Stenson SWE 487.

3-loikka: 1) Jesper Hellström SWE 16,71 (0,5), 2) Simo Lipsanen FIN 16,42 (-1,0), 3) Topias Koukkula FIN 15,82 (0,6), 4) Artur Engström SWE 15,59 (0,5), 5) Arttu Tyystjärvi FIN 15,46 (0,4), 6) Gustaf Bålström SWE 15,41 (0,2).

Kuula: 1) Wictor Petersson SWE 20,19, 2) Jesper Arbinge SWE 18,66, 3) Arttu Kangas FIN 18,49, 4) Niklas Arrhenius SWE 17,94, 5) Nico Oksanen FIN 17,47, 6) Tomas Söderlund FIN 17,27.

Moukari: 1) Henri Liipola FIN 72,11, 2) Aaron Kangas FIN 71,56, 3) Aleksi Jaakkola FIN 70,54, 4) Mattias Lindberg SWE 69,23, 5) Oscar Vestlund SWE 66,81, 6) Ragnar Carlsson SWE 65,26.

4×100 m: 1) Suomi 39,82 (Konsta Alatupa, Roope Saarinen, Tuukka Huuskola, Samuel Purola), 2) Ruotsi 40,01 (Kasper Kadestål, Emmanuel Dawlson, Douglas Hellbratt, Anders Pihlblad).

Naiset,

100 m (1,3): 1) Irene Ekelund SWE 11,44, 2) Lotta Kemppinen FIN 11,55, 3) Nooralotta Neziri FIN 11,57, 4) Daniella Busk SWE 11,64, 5) Anniina Kortetmaa FIN 11,70, 6) Elin Östlund SWE 11,73.

400 m: 1) Moa Hjelmer SWE 53,84, 2) Jeanine Nygård FIN 54,79, 3) Marie Kimumba SWE 54,91, 4) Sandra Knezevic SWE 55,06, 5) Eveliina Määttänen FIN 55,13, 6) Ida Ravaska FIN 55,19.

1500 m: 1) Yolanda Ngarambe SWE 4.10,20, 2) Sara Kuivisto FIN 4.10,85, 3) Hanna Hermansson SWE 4.12,49, 4) Nathalie Blomqvist FIN 4.15,13, 5) Sara Christiansson SWE 4.15,36, 6) Reetta Joronen FIN 4.43,25.

10000 m: 1) Hanna Lindholm SWE 33.40,22, 2) Johanna Peiponen FIN 33.46,94, 3) Johanna Eriksson SWE 34.42,38, 4) Laura Manninen FIN 34.47,08, 5) Cecilia Norrbom SWE 34.55,93, 6) Katarina Skräddar FIN 35.13,64.

3000 m ej: 1) Camilla Richardsson FIN 9.55,64, 2) Janica Rauma FIN 9.59,94, 3) Linn Söderholm SWE 10.03,09, 4) Emilia Lillemo SWE 10.16,56, 5) Amélie Svensson SWE 10.28,46, 6) Sofie Lövdahl FIN 11.00,58.

Korkeus: 1) Erika Kinsey SWE 190, 2) Heta Tuuri FIN 184, 3) Bianca Salming SWE 184, 4) Jessica Kähärä FIN 178, 4) Louise Ekman SWE 178, 6) Miia Sillman FIN 174.

Pituus: 1) Taika Koilahti FIN 618 (0,9), 2) Tilde Johansson SWE 618 (0,8), 3) Sini Sanaslahti FIN 607 (0,7), 4) Erika Kinsey SWE 600 (-1,1), 5) Anne-Mari Lehtiö FIN 594 (0,6), 6) Kaiza Karlén SWE 570 (0,4).

Kiekko: 1) Salla Sipponen FIN 57,35, 2) Fanny Roos SWE 56,40, 3) Vanessa Kamga SWE 53,54, 4) Sanna Kämäräinen FIN 53,13, 5) Caisa-Marie Lindfors SWE 53,06, 6) Lotta-Kaisa Eliander FIN 52,38.

Keihäs: 1) Jenni Kangas FIN 56,92, 2) Heidi Nokelainen FIN 56,41, 3) Anna Wessman SWE 52,30, 4) Elisabeth Lithell SWE 51,53, 5) Caroline Näslund SWE 50,25, 6) Jatta-Mari Jääskeläinen FIN 50,07.

4×100 m: 1) Suomi 44,48 (Johanna Kylmänen, Lotta Kemppinen, Anniina Kortetmaa, Hanna-Maari Latvala),  2) Ruotsi 44,58 (Lisa Lilja, Linnea Killander, Daniella Busk, Matilda Hellqvist).

 

Kävelymaaottelu:

Miehet,

10000 m kävely: 1) Perseus Karlström SWE 38.03,95 (Ruotsin ennätys & maaotteluennätys), 2) Anatole Ibañez SWE 41.16,01, 3) Aleksi Ojala FIN 43.01,32, 4) Joni Hava FIN 44.18,41, 5) Jaakko Määttänen FIN 44.40,81, 6) Anders Hansson SWE 46.11,34.

Naiset,

5000 m kävely: 1) Elisa Neuvonen FIN 22.58,28, 2) Hele Haapaniemi FIN 23.02,55, 3) Enni Nurmi FIN 24.36,04, 4) Siv Karlström SWE 26.51,28, 5) Helena Sandmer SWE 28.40,81, Monica Svensson SWE hylättiin.

LIVE-Tulospalvelu: https://finnkampen.se/det-har-ar-finnkampen/resultat