Riku Illukka jäi SE-ajalla niukasti ulos 200 metrin loppukilpailusta – ”Kaikkeni tein, tästä on hyvä jatkaa”

Riku Illukka paransi omissa nimissään ollutta 200 metrin Suomen ennätystä aikaan 20,38 EM-kisojen välierässä. Edellinen ennätys oli 20,43, jonka Illukka juoksi 1. heinäkuuta Oulussa.

Torstaina Illukka pinkoi välierää ulommaiselta radalta.

– Lähdin kovaa ja ajattelin kaarteessa, että nyt vaan tikataan ihan täysillä. Maalisuora oli tiukka. En nähnyt, missä muut tulevat, vedin vaan oman juoksun loppuun. Tällä kertaa ei riittänyt (finaaliin), kaikkeni tein. Tästä on hyvä jatkaa, Illukka sanoi.

Onnistunut juoksu ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt loppukilpailuun. Illukka oli eränsä neljäs, kun loppukilpailuun selvisi eristä kaksi parasta ja kaksi aikaa. Loppukilpailuun vieneet ajat olivat 20,23 ja 20,35.

Illukka pääsi suoraan välierään ja sai katsella aiemmin päivällä juostuja alkueriä televisiosta.

– Tosi hyvä fiilis oli tulla suoraan välierään. Oli tosi iso asia tuloksen kannalta, että pääsi suoraan latautumaan tähän, Illukka sanoi.

Illukan EM-reissu oli henkilökohtaisten matkojen osalta onnistunut, vaikka loppukilpailupaikat jäivätkin lähelle. Hänen EM-urakkansa jatkuu vielä pikaviestissä.

Yleisurheilun EM-kilpailut, Birmingham

Miehet, 200 m välierät:

1. erä (+2,9 m/s): 1) Eseosa Fostine Desalu Italia 20,08, 2) Oskars Grava Latvia 20,27, 3) Joshua Hartmann Saksa 20,36.

2. erä (+1,6 m/s): 1) Zharnel Hughes Britannia 20,05, 2) Timothé Mumenthaler Sveitsi 20,09, 3) Delvis Santos Portugali 20,23.

3. erä (+0,5 m/s): 1) Owen Ansah Saksa 20,04, 2) William Reais Sveitsi 20,35, 3) Filippo Dezza Italia 20,35, 4) Riku Illukka Suomi 20,38

Share post