Richardsson rikkoi MM-tulosrajan Prahassa

Richardsson rikkoi  MM-tulosrajan Prahassa

Camilla Richardsson juoksi kolmanneksi Prahassa 3000 metrin estekilpailussa ennätyksellään 9.41,73. Samalla rikkoutui Lontoon MM-kisojen tulosraja 9.42,00.

Richardssonin entinen ennätys oli Tallinnassa toissa kesänä juostu 9.46,34. Uudella ennätyksellään Vasa IS:n juoksija nousee kaikkien aikojen kotimaan tilastossa kolmanneksi.

Prahan-kilpailun voitti kenialainen Norah Tanui ajalla 9.22,32. Kenialaisten kaksoisvoiton täydensi Daisy Jepkemeve ajalla 9.23,54.

– Ensimmäinen kilometri oli aika tasaisen hyvä, toinen hidas ja kolmas minun piti juosta sinne 3.11:een, että pääsin alle MM-rajan ja juuri siihen se meni, Richardsson sanoi.

Kisa juostiin 20 asteen lämmössä kevyessä tuulessa. Richardssonin mukaan mahdollisuuksia parempaan aikaan on vielä kesän mittaan

– Nyt sain itsestäni kaiken irti viimeisellä kierroksella, mutta nyt kun tiedän, että oma taso on näin hyvä, pitää uskaltaa Turussa Paavo Nurmi Gamesissa juosta toinen kilometrin rohkeasti kovempaa. Alle 9.40:n on mahdollisuudet, Richardsson sanoi.

Myös Oskari Mörön piti juosta Prahassa, mutta hän jätti kisan väliin varvasvaivan takia.

tuloksia