Richardsson ja Kiekara rikkoivat puolimaratonin EM-rajan, Richardsson: ”Oli hyvä päivä”, vatsavaivat Kiekaran kiusana, Manniselta mainio juoksu

Camilla Richardsson oli loistovauhdissa Arabiemiirikuntien Ras al Khaimahin puolimaratonilla. Hän juoksi ennätyksensä 1.12.46, alitti kirkkaasti Pariisin EM-kisojen tulosrajan ja oli kilpailussa 14:s.

Kilpailun voitti Etiopian Ababel Yeshaneh ME-ajalla 1.04.31. Aiempi oli Kenian Joyciline Jepkosgein kolme vuotta sitten juoksema 1.04.51.

– Oli hyvä päivä juosta. Kisan puolivälissä innostuin juoksemaan pikkuisen liian kovaa ja se vähän kostautui lopussa. Sinne tuli sellainen kolmen ja puolen minuutin kilometri, kun muuten menin sellaista 3.25:n kilometrivauhtia ja allekin, Richardsson kertaili.

Annemari Kiekara oli viidestoista ja rikkoi EM-rajan ajalla 1.14.27. Kiekaralle se oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun hän alitti Suomen Urheiluliiton EM-rajan 1.15.00.

– Juostiin Annemarin kanssa alkumatka vuorovedolla. Vedettiin aina kaksi kilometriä kerrallaan, sitten 8 kilometrin jälkeen hän jäi ja minä menin omaa vauhtia, Richardsson sanoi.

Kisan loput 13 kilometriä Richardsson juoksi käytännössä yksin.

– Se oli tietysti vähän harmillista varsinkin, kun siinä oli niin selvät erot molempiin suuntiin. Edellä mennyt nainen oli kaksi minuuttia edellä ja takana tulevaan oli yli minuutin ero, Richardsson sanoi

Richardssonin ennätysaika vei hänet kotimaan kaikkien aikojen tilastossa seitsemänneksi. Hänen edellinen puolimaratoninennätyksensä oli kolme vuotta sitten Tukholmassa juostu 1.15.34.

RAK-puolimaratonin oli Richardssonin mukaan ajatuksia herättävä kokemus.

– Se voi olla niin, että tämä on minun päämatkani tulevaisuudessa, Richardsson viittasi puoli- ja täysmaratoniin.

Lähitulevaisuudessa Richardsson keskittyy kuitenkin estejuoksuun ja tähtää ensi kesän Tokion olympialaisiin ja Pariisin EM-kisoihin, jossa puolimaraton voi olla hänen toinen matkansa esteiden lisäksi. Toinen vaihtoehto EM-kisojen kakkosmatkaksi on 10 000 metriä.

– Jos me saamme EM-kisojen puolimaratonille hyvän joukkueen, silloin juoksen puolimaratonin, Richardsson arvioi.

Neste ei imeytynyt, vatsavaivat Kiekaran kiusana

Kiekaralle, 43, juoksu oli pettymys. Hän odotteli harjoitusten perusteella 1.12-alkuista aikaa, mutta vatsavaivat estivät kunnon mukaisen juoksun.

– Vatsaa kramppasi ja nesteet hölskyivät siellä jo 7-8 kilometristä alkaen. Siksi en kyennyt mennä niin kuin ajattelin. Se, että nesteet hölskyivät tarkoitti tietysti myös, etteivät ne imeytynyt, Kiekara harmitteli.

– Camillalta tosi hieno juoksu. Tuollaista aikaa odotin itseltänikin treenien perusteella.

Manninen: Nukuin viime yönä 50 minuuttia

RAK-puolimaratonin perusteella joukkue on EM-kisoihin tulossa. Laura Manninen oli kilpailussa 16:s ajalla 1.15.45. Se tarkoittaa, että hänkin on kiinni Pariisin EM-kisapaikassa. SUL:n valintajärjestelmän mukaan EM-puolimaratonille voidaan lähettää joukkue, mikäli vähintään kolme juoksijaa alittaa 1.16.00.

– Camillan kanssa juttelin asiasta lentokoneessa tänne tullessa ja hän sai minut innostumaan asiasta, Manninen sanoi.

Manninen, 46, oli mukana EM-puolimaratonilla Amsterdamissa 2016 ja juoksi nyt parhaan puolimaratoninsa kolmeen vuoteen, vaikka lähtökohta oli kaikkea muuta kuin hyvä.

– Nukuin viime yönä 50 minuuttia ja ehdin jo perua ajatuksen kisaan osallistumisesta. Menin kuitenkin juoksumatolle raivoamaan ja ajatteli sitten, että sama se on osallistua kisaan ja se kannatti, Manninen kertaili.

– Kisa oli minulta tasaista menoa maaliin asti. Olin jo lähtöön mennessä luopunut kaikista tavoitteista. Alunperin ajattelin, että olisihan kiva jos 45-vuotiaiden SE-alkaisi 1.16-lukemilla. Nyt se on vielä parempi.

Mannisen puolimaratonin ennätys on neljä vuotta sitten juostu 1.14.16.

 Yleisurheilutuloksia/kv.

Ras al Khaimah, Arabiemiraatit.

Kv. RAK-puolimaraton:

Naiset: 1) Ababel Yeshaneh Etiopia 1.04.31 (ME), 2) Brigid Kosgei Kenia 1.04.39, 3) Rosemary Wanjiru Etiopia 1.05.34…14) Camilla Richardsson Suomi 1.12.46 (kkk), 15) Annemari Kiekara Suomi 1.14.27, 16) Laura Manninen Suomi 1.15.45.

Miehet: 1) Kibiwott Kandie Kenian 58.58, 2) Alexander Munyao Kenia 59.16, 3) Mule Wasihun Etiopia 59.47.

tuloksia