Korkeushyppääjä Laura Rautasen kevättalven suunnitelmissa on harjoittelua ja asiakashankintaa. Hiljattain personal trainer -pätevyyden hankkinut liikunnanohjaaja olisi valmis tekemään hieman terveysliikuntaohjausta oman harjoittelun ohessa.
– En ole vielä ehtinyt mainostaa itseäni, mutta ajattelin tarjota personal trainer -palveluita tuonne kotipaikan suuntaan Mänttä-Vilppulaan ja Keuruun alueelle. Tykkään ohjata terveysliikuntaa, en valmentaa. Riittää, että elämässä on yksi huippu-urheiluasia, Rautanen sanoo.
Rautanen, 27, kohensi hallikaudella ennätyksensä lukemiin 187, voitti Suomen mestaruuden ja jatkaa kohti kesää tuttu ajatus mielessään.
– Se 190 sentin ylitys on pyörinyt mielessä monta vuotta. Usein se on mennyt niin, että tulos pyörii kolmekin vuotta liki samoissa, niin kuin nyt 186:n tietämissä ja sitten se ennätys tulee sieltä, Rautanen sanoo.
– Pitää vain saada tekniikka samalla tasolle ominaisuuksien kanssa.
Valmentaja Juha Isolehdon mielestä 190 senttiä ei voi olla Rautaselle enää tavoite.
– Laura olisi voinut hypätä sen jo hallissa. Ominaisuudet ovat hänellä riittäneet siihen jo pidempään. Tarvitaan vain röyhkeyttä rynnätä hypyn lopussa, että pääsee tekemään ponnistuksen tehokkaasti, Isolehto sanoo.
Rautanen näkee haasteen täsmälleen samalla tavalla.
– Vauhtijuoksu on minulle tärkeää ja erityisesti se, että tulen oikein ponnistukseen, ja saan rytmiä hypyn loppuun. Jos vapari on myöhässä, en pääse kunnolla ponnistukseen, hyppääjä analysoi.
Hyppääjän mukaan toiminnan terävyys hypyn lopussa näkyy rajusti tuloksessa.
– Jos on vähänkin laiskempi fiilis, tulos heittää helposti kymmenen senttiä.
Bursan vaikutukset taklattu
Rautasen ominaisuudet ovat aina olleet hyvät. Kevyt hyppääjä nostaa rinnallevedossa kaksi toistoa 80 kilolla ja syväkyykkää 90 kiloa. Viime vuosina Isolehdon johtamissa harjoituksissa on muun muassa hankittu lisää juoksuvoimaa, mutta harjoittelun painopiste on siirtynyt tekniikan hiomiseen.
– Tekniikka ja se mitä korkeushypyssä pitää tehdä, on tullut minulle selkeämmäksi. Me olemme osanneet myös kehittää nimenomaan korkeushyppyyn vaikuttavia asioita.
Aivan mutkaton Rautasen ja Isolehdon valmennustaival ei ole ollut. Kaksikko on viime kesästä lähtien yrittänyt taklata oikean jalan akilleksen bursan eli limapussin ärtymyksen vaikutusta harjoitteluun.
– Kyllähän se rasittaa, kun joutuu treenissä aina soveltamaan. Loikkia ei ole pystynyt tekemään, mutta sitä on kompensoitu sillä, että olen pystynyt tekemään korkeushypyn suorituspaikalla hyppyjä. Korkeushypyn ponnistus on niin nopea, ettei akilles ehdi siinä venymään, Rautanen sanoo.
– Hallikauden sain jalkaan myös laser-hoitoa, joka auttoi. Hoitoa jatketaan edelleen.
Maajoukkueiden EM-kisa kiinnostaa
Yksi Rautasen kesän tavoitteista on taistella paikasta kesäkuiseen maajoukkueiden EM-kilpailuun, joka käydään Tsheboksaryssa Venäjällä.
– Kahteen tai kolmeen viime vuoteen en ollut vielä kesäkuussa hyppykunnossa. Jotenkin saan aina toukokuussa kaikki paikat hirveään jumiin. Nyt tavoite on, että pääsisin karsintakilpailuun, josta ehkä olisi mahdollisuus päästä itse kisoihin, Rautanen sanoo.
EM-taiston ohella kotimainen mestaruus ja Ruotsi-ottelu ovat ennätyksen ohella Rautasen kesän tavoitteita. Pekingin MM-kisojen tulosraja on kivikova 194.