Raitanen yllätti, Järvenpää sai revanssin, Peiponen ylivoimainen

Raitanen yllätti

Suunnistajanakin hyvin tunnettu Topi Raitanen osoitti maastojuoksun SM-kisoissa sunnuntaina, että matka taittuu maastossa vauhdikkaasti ilman karttaa ja kompassiakin. 

Raitanen voitti yllättäen miesten neljän kilometrin SM-kultaa Vöyrillä, vaikka kilpailu oli jo kolmas kuluvalle viikolle. 

– Olin tosi väsynyt ennen kisaa. Maanantaina oli suunnistuksen maailmancupin sprinttiviesti Puolassa ja perjantaina nuorten MM-sprintin katsastus Pietarsaaressa, Raitanen kertaili mennyttä viikkoaan. 

Lauantaina Raitanen ehti palautella kartingin merkeissä, ennen sunnuntain puristusta. Ehkä juuri karting-auton ratista löytyi se viimeinen puristus, jolla Helsingin Kisa-Veikkojen Raitanen puristi väkisin Lahden Ahkeran Ossi Kekin edelle loppuratkaisussa. 

– Viimeisellä 200 metrillä löin kaiken peliin ja pääsin tahdon voimalla kirimään ykköseksi, ajan 11.47,8 juossut Raitanen iloitsi. 

​Kekki jäi lopulta vain 0,6 sekuntia eikä pronssille juossut Lahden Ahkeran Martti Siikaluomakaan 4,6 sekuntia enempää. 

SM-kultaa puolustanut Ylikiimingin Nuijamiehien Janne Ukonmaanaho jäi seitsemänneksi ajalla 12.14,4 

Järvenpää sai revanssin Utriaisesta

Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää kuittasi nopeasti Jussi Utriaiselle kolme viikkoa sitten kärsimänsä SM-puolimaratonin tappion.

Vielä Jyväskylässä Utriainen jätti Järvenpään taakseen, mutta osat vaihtuivat sunnuntaina Vöyrin 12 kilometrillä. 

Järvenpää johti kilpailua alusta loppuun ja lasketteli voittoon ajalla 36.17,3, kun taas pronssille sijoittuneen Lahden Ahkeran Utriaisen aika painui päälle 37 minuutin (37.07,05). Kaksikon väliin kiilasi vielä Turun Tovereiden Frederic Tranchand ajalla 36.45,4. 

– Jyväskylän kisasta jäi hampaankoloon. Päätin jo silloin, että lähden pitämään vauhtia ja ottamaan revanssin. Tämä oli puolihyvää juoksua, mutta treeneissä on kulkenut vieläkin paremmin, Järvenpää kertoi. 

Järvenpään mielestä Vöyrin 12 kilometrin rata oli rankka, mutta alamäet toivat helpotusta. 

– Ne nollaavat tilannetta, jos ne osaa juosta. Osasin juosta ne rennosti ja palautua niissä, hän sanoi. 

Vöyrin SM-maastot eivät kuuluneet Järvenpään alkuperäisiin suunnitelmiin, mutta maaliskuun sairastelu muutti tilannetta 

– Huhtikuussa oli tarkoitus juosta maraton, mutta se jäi väliin kun olin maaliskuun kipeänä. Siksi pystyin täällä juoksemaan, muuten se ei olisi ollut mahdolista, Järvenpää kertoi. 

Kalevalainen jäsenkorjaaja verotti Peiposen voittovauhtia

Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen osoitti hyvää kevätkuntoa naisten 6 kilometrillä, vaikka ei ollutkaan Vöyrillä terävimmillään. 

Peiponen kertoi käyneensä tuntia ennen kilpailua kalevalaisella jäsenkorjaajalla. 

– Se oli virhe. Jouduin ottamaan reisistä kaksinkertaisen tehon irti, kun terävyys oli poissa, Peiponen kertoi. 

Siitäkin huolimatta Peiponen juoksi kilpailun ylivoimaiseen voittoon, sillä Vasa IS:n Camilla Richardsson jäi yli minuutin ja 40 sekunnin päähän. Peiposen voittoajaksi merkittiin 19.11,7, kun taas Richardsson käytti matkaan aikaa 20.52,3. Espoon Tapioiden Hanna Jantunen juoksi SM-pronssia ajalla 21.31,9. 

– Mitään ei ole muutettu harjoittelussa. Tosin maastossa olen juossut vähän enemmän ja tehnyt hieman enemmän voimatreeniä, Peiponen kertasi. 

Rovaniemeläisen tulevan kesän päätavoite on Amsterdamin EM-kisoissa, mutta jatkossa maastot saattavat kutsua ratakilpailuja enemmän. 

– Tulevaisuuden kirkkain tavoite on voittaa maastojuoksun EM-kultaa. Maastopuoli kiinnostaa enemmän. Tykkään kun on vaihtelevaa ympäristöä, eikä tarvitse kiertää pelkkää rataa, Peiponen sanoi. 

Kettunen juoksi kultaa pikkuvaihteilla 

Karhulan Katajaisten Oona Kettunen piti ennakkosuosikkina pintansa N22-sarjan neljällä kilometrillä, vaikka maksimaaliset treenit ovatkin vielä loukkaantumishuolien vuoksi tekemättä. 

– Oli kiva kisata pitkästä aikaa kunnolla ja oli kiva nähdä, että vauhtikin riittää, pitkästä aikaa piikkarit kilpailuun pukenut Kettunen totesi huojentuneena. 

– Ykkös- ja kakkosvaihteilla vielä mennään, mutta toivottavasti vähitellen löytyy isompiakin vaihteita. 

Kettunen taittoi Vöyrin neljän kilometrin matkan aikaan 13.55,4. Hopealle juossut Kuortaneen Kunnon Aino Kivenmäki saapui maaliin ajassa 14.06,1, reilut viisitoista sekuntia nopeammin kuin pronssille yltänyt Ylivieskan Kuulan Anna-Kaisa Saari (14.21,3). 

M22-sarjan voittoon juoksi Turun Urheiluliiton Kennedy Charicha ajalla 19.10,3. Portugalissa paljon harjoitellut Charicha jätti kuuden kilometrin matkalla toiseksi sijoittuneen Sjundeå IF:n Eero Salevan 14,8 sekunnin päähän. Mikkelin Kilpa-Veikkojen Topias Ahola juoksi pronssille ajalla 19.28,1. 

– Kaksi ensimmäistä kierrosta oli helppoa, mutta viimeinen kierros oli jo kovaa. Olin Portugalin jälkeen väsyyt, mutta nyt on jo hyvä tilanne, seuraavaksi Tanskassa kympillä kisaava Charicha totesi. 

Alisa Vainio taipui Saija Sepälle N19-sarjassa

Jalkavaivoista kärsineen Alisa Vainion vauhti riitti Vöyrin neljällä kilometrillä hopealle 19-vuotiaiden sarjassa 

Vainion edelle kiilasi Suolahden Urhon Saija Seppä, joka jätti Vainion 10,4 sekunnin päähän ajallaan 14.16,7.

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Vainio lähti pitämään vauhtia ja johti kilpailua vielä 1,8 kilometrin väliaikapisteellä. Alkuvauhti oli hyydyttää lopulta SM-kultaa voittaneen Sepän, joka kuitenkin onnistui kokoamaan itsensä alkuvaikeuksien jälkeen. 

– Ajattelin, että mitähän tästä tulee, kun tuntui jo niin pahalta. Sitten onneksi tasoittui, kesällä 800 ja 1500 metrille keskittyvä Seppä sanoi. 

– En aseta itselleni hirveästi tavoitteita. Tiesin vain, että treenit on menneet hyvin. Onneksi Alisakin pystyi juoksemaan, niin saatiin kunnon kisa. 

M19-sarjan parasta vauhtia piti Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Robin Ryynänen, joka pokkasi SM-kultaa ajalla 18.56,4. Hopealle ylsi Joensuun Katajan Jiri Karjalainen (19.12,3), ja pronssille Mäntsälän Urheilijoiden Tuomas Heikkilä (19.36,3). 

– Ajattelin lähteä kovaa, mutta ei ollut ihan paras kulku. Viimeinen kierros alkoi vähän tökkiä ja välilä vilkaisin taakse, että missä Jiri tulee, Ryynänen kertaili voittojuoksuaan.

Tomi Lehto iski kilometri ennen maalia

M17-sarjan voitto ratkesi Espoon Tapioiden Tomi Lehdon eduksi noin kilometri ennen maalia. Silloin Lehto iski isompaa vaihdetta silmään, eikä Lahden Ahkeran Wilho Hautala pystynyt vastaamaan Lehdon vauhtiin. 

– Tavoitteena oli aloittaa niin, että juoksu tuntuu hyvältä. Ensimmäinen kierros olikin rento, eikä tuntunut missään vaiheessa pahalta, alle 18-vuotiaiden EM-kisojen 3000 metrille tähtäävä Lehto kertoi. 

– Toisella kierroksella ajattelin, että isken kilometri ennen maalia. Hautala jäi siellä suunnitellusti. Lopun rullailin rennosti.

Lehdon voittoaika Vöyrin neljällä kilometrillä kirjattiin 12.41,2, kun taas hopealle juossut Hautala sai loppuajakseen 12.52,6. Pronssille juoksi Turun Urheiluliiton Niklas Lainto 13.07,1 

N17-sarjan voittajaksi selviytyi Forssan Salaman Astrid Snäll, joka pysäytti kellot neljällä kilometrillä aikaan 14.23,7. Lahden Ahkeran Aino Kuljukka käytti matkaan 5,9 sekuntia enemmän, kun taas saman seuran Laura Haara jäi pronssille 21,8 sekuntia Snälliä hitaampana.

– Kisa meni hyvin, mutta en ole vielä tottunut kuumuuteen. Olo on nyt vähän huono ja päätä särkee, Snäll sanoi. 

– Kesän tavoitteena on juosta 2000 metrin esteet alle 7 minuutin ja sileä 3000 metriä alle 10 minuutin.  

Veikkola ja Helander nopeimmat nuoret Vöyrillä

Maastojuoksun SM-kisojen sunnuntain avausmatkalla parasta vauhtia piti Veikkolan Veikkojen Anni Penttilä. 

Penttilä voitti N15-sarjan neljän kilometrin kilpailun ajalla 14.21,1. Penttilä johti kilpailua jo ensimmäisellä väliaikapaikalla (1,8km) ja jätti lopulta hopealle juosseen Lahden Ahkeran Pinja Kotinurmen 9,4 sekunnin päähän. Kolmanneksi sijoittunut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Lotta Mäkinen jäi reilut puoli minuuttia ajalla 14.57,6

Penttilä ei rakentanut kilpailuun erikseen valmista taktiikkaa, vaan eteni tilanteen mukaan.

– Ajattelin vain lähteä katselemaan vauhtia. Kun se ei tuntunut kovalta, ajattelin lähteä pitämään vauhtia ja katsomaan mihin se riittää. Hyvin riitti, Penttilä hymyili.

M15-sarjan voittaja Eemil Helander sen sijaan suunnitteli voittojuoksunsa tarkemmin. Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Helander ratkaisi kilpailun juuri siellä missä aikoi, ylämäessä noin kilometri ennen maalia.

– Se oli odotettua, että neljän porukka erottui muista. Ajattelin, että muutama roikkuu perässä, Helander totesi.

Helander taittoi neljän kilometrin matkan lopulta aikaan 13.00,7. Oulun Pyrinnön Juho Keränen jäi 11,9 sekunnin, ja Karhulan Katajaisten Olli-Pekka Laitila 18,0 sekunnin päähän.

– Ensimmäinen SM-kulta maistuu tietenkin hyvälle. Matkavauhtikin oli hyvä ja aikakin kertoi sen. Helander tuumi. 

Tulokset

 


kettunen_oona.jpg

Oona Kettunen 22-vuotiaiden sarjan mestarina Vöyrillä.