Raitanen testasi kevättalven virettä Berliinin 10 kilometrillä: ”Kävin maistamassa vähän pahaa oloa”

Topi Raitanen testasi kevättalven virettään 10 kilometrin tiejuoksussa Berliinissä sunnuntaina. Raitanen taittoi matkan ajassa 29.34 ja oli seitsemästoista.

Kenian Vincent Kiprotich Kibet voitti juoksun ajalla 28.13. Raitaselle 10 kilometrin maantiekilpailu oli uran ensimmäinen.

– Kävin maistamassa vähän pahaa oloa, Raitanen veisteli maalissa.

– Olin vielä viimeisellä kilometrillä alle 29 minuutin vauhdissa, mutta sitten piti pysähtyä oksentamaan useamman kerran, Raitanen harmitteli.

Berlin 10 k Invitational -juoksu on aiemmin kilpailtu edestakaisin 5 kilometrin reitillä. Nyt juostiin neljästi 2,5 kilometrin lenkki, jolla puolet matkasta oli myötätuulta ja toinen puoli vastatuulta.

– Viiden kilometrin väliaika oli alle 14.25:n ja siinä vaiheessa sen porukan vauhti, jossa minä juoksin, alkoi hyytyä. Seuraavaan ryhmään oli 30 metrin matka, Raitanen kertasi juoksua.

Kolmannella kierroksella Raitanen yritti tavoittaa edessään juossutta ryhmää, mutta ero pysyi samana.

– Viimeisellä 2,5 kilometrin kierroksella oli ensin vastatuuliosuus, jolla juoksu alkoi painaa ja myötätuuliosuudella alkoi tulla noita reaktioita. En vaan ole tottunut ryytimään kymppiä täysillä heti aamulla, Raitanen tuumi.

– Se porukka, joka siinä edellä juoksi, teki 28.50:n aikoja. Olisi ollut hyvä, jos olisin sen mukana pysynyt.

”Näitä juoksuja pitää saada vuosien mittaan lisää”

Berliinin 10 kilometrin startti oli Raitasen tämän talven toinen kilpailu. Helmikuussa hän voitti Kuopion SM-hallissa 3000 metriä ajalla 7.57,46.

– Kesää ajatellen tämä oli yksi juoksu muiden joukossa. Olen tehnyt Suomessa hyviä treenejä. Nyt viimeinen tuhat metriä pilasi loppuajan. Näitä juoksuja pitää saada lisää ja sitä kautta kovuutta.

 

BERLIINI (GER) 13.3.2022 Kv. 10 km tiejuoksu

Miehet,

10 km: 1) Vincent Kiprotich Kibet Kenia 28.13 … 17) Topi Raitanen Suomi 29.34 (kkk).