Raitanen, Korte ja Neziri ennätysjahtiin Kuortaneella, Vetter: Kisavire pieni arvoitus

Jos Topi Raitasen, Annimari Kortteen ja Nooralotta Nezirin toiveet täyttyvät lauantaina, ennätykset ropiset Kuortaneen Motonet GP:ssä. Kisojen keihästähti Johannes Vetterillä on pientä kyynärpäävaivaa, joten kisavire on hänelle etukäteen pieni arvoitus.

– Alle 3.40:n pitäisi päästä, Raitanen linjasi tavoitteitaan 1500 metrille perjantain mediatilaisuudessa.

Ennätysvauhtiin tavoittelevat myös pika-aiturit Korte ja Neziri.

– Minun tavoite on 12,65, Korte sanoo. Hän kohtaa 100 metrin aidoissa Nezirin ja Reetta Hurskeen sekä muut kotimaan parhaat.

– Haluan rikkoa ennätykseni, ja tavoite on juosta ensiksi alle 12,80:n, sanoo Neziri, jonka ennätys on Kuortaneelle neljä vuotta sitten juostu 12,81.

Korte pitää halustaan kauden kotimaista kärkiaikaa 12,76. Hänellä on tältä kesältä takana kahdeksan 100 metrin aitojen starttia. Kuortaneen kisaa edelsi lyhyt treenijakso.

– Terävyyttä ja nopeutta treenijaksolta haettiin, kun nopeustreenit ovat olleet niin surkeita koko kesän. Niihin on nyt keskitytty ja ovat menneet tosi hyvin, Korte sanoo.

– Ennätystä lähden juoksemaan ja tosi pettynyt olen, jos sitä tule.

Neziri: On ollut ärsyttävän tasaista

Nezirin kesän paras noteeraus on 12,84 ja takana on erittäin tasaisten kisojen sarja.

– Kesän juoksut ovat olleet jopa ärsyttävän tasaisia. Viime kesänä tuli väliin todella nopeita aitavälejä, vaikka oli jalkakipuja. Nyt juoksu on ollut koko ajan tasaisen nopeaa, Neziri sanoo.

Tasaisuutta selittänee se, että Neziri on harjoitellut läpi kesän napakasti.

– Tuntui, että tämän viikon treeneissä alkoi löytyi hyvin terävyyttä, vaikka varsinainen herkistelyjakso alkaa vasta nyt, sanoo Neziri. Hän tähtää kuntoaan elokuun toiselle viikolla, jolloin Turussa kilpaillaan Paavo Nurmi Games ja Kalevan kisat.

Raitanen: Viimeiselle kierrokselle haetaan rytminvaihdosta, jota ei Jyväskylässä tullut

Raitaselle Kuortaneen kilpailu on kauden kolmas 1500 metrin startti. Reilut kolme viikkoa sitten Jyväskylässä hän pudotti ennätyksensä lukemiin 3.40,35.

– Nyt juoksun jänis vetää sinne 900 metriin. Toivottavasti kisan ulkomaisilta vierailta löytyy sitten sen jälkeen menohaluja, Raitanen sanoo.

Raitanen viittaa juoksun tilastosuosikkiin, belgialaiseen Ismael Debjaniin, joka juoksi matkan viime kesänä 3.36,26, Hollannin Valentijn Weinansiin, joka viiletti matkan viime kesänä 3.38,26 sekä Italian Yassin Bouihiin, joka ennätys on 3.39,21

Juoksun ”jänis” on marokkolainen Mohamed Abouettahery, joka pyrkii vetämään 800 metriä 1.56.een. Se tarjoaa Raitaselle ja hiljattain 800m metrin ennätyksensä 1.47,87;ään pudottaneelle Joonas Rinteelle mahdollisuudet ennätyksen kohentamiseen.

– Viimeiselle haetaan kierrokselle rytminvaihdosta, jota ei Jyväskylässä tullut, Raitanen sanoo.

Kuortaneelta vauhtia Turun estekisaan

Raitaselle Kuortaneen kilpailu on osa valmistautumista 11. elokuuta käytävien Paavo Nurmi Gamesin 3000 metrin estejuoksuun.

– Turun estekisa on kauden pääkisoja, vaikka tällä kaudella panostan myös sileisiin matkoihin. 1500 metrin ennätyksen olen jo juossut, mutta kyllä se pitää saada sinne alle 3.40:n, Raitanen sanoo.

Kuortaneen kisaa edeltäneet harjoitukset ovat Raitasen mukaan luistaneet hyvin.

– Treenit ovat tuntuneet hyvältä koko kesän. Haasteena on ollut saada se näkymään kisoissa. On ollut hyviä juoksuja, mutta vielä ei ole tullut sellaista tunnetta, että olisin saanut kisan loppuun sellaisen rytminvaihdon kuin haluan.

Vetter: Uskon, että pystyn heittämään 85-90 metrin väliin

Johannes Vetterille Kuortaneen kilpailu on käytännössä kauden avaus. Hän oli mukana viikko sitten Zweibrückenissa, jossa Kuortaneen toinen ulkoimainen kärkinimi Ruotsin Kim Amb heitti ennätyksensä 86,49, mutta kisa jäi Vetteriltä väliin.

– Se oli huonosti organisoitu kisa. Lämmittelyheittojen ja kisan ensimmäisen heiton väli oli 40 minuuttia, ja kun minulla on pieni lihasvamma kyynärpäässä, joka oli teipattuna, käsi alkoi sitten olla kisan alkaessa olla jumissa, joten se kisa jäi, Vetter sanoo.

Vetter on sittemmin käynyt vaivan kanssa lääkärinsä pakeilla ja saanut fysikaalista hoitoa Saksassa ja Kuortaneella.

– Kuortaneen kisa on etukäteen vähän arvoitus. Olen melko varma, että pystyn heittämään 85-90 metrin väliin. Olen kilpailukauden aikana aina sellaisessa kunnossa, mutta nyt ei voi tietää heittovarmuudesta ja tekniikasta, kun ei ole ollut kisoja, Vetter sanoo.

Ambin ohella Vetter kohtaa Kuortaneella Tshekin Petr Frydrychin, Latvian Gatis Cakssin ja lajin parhaat 81,36 heittäneen Toni Kuuselan johdolla.

Myös Kuuselalla on ollut pientä kyynärpäävaivaa, mutta se heittäjän mukaan haittaa kisoja.

– Hyvin pystyn heittämään, vaikka sieltä pikkuisen vihlaisee, Kuusela sanoo.

Kesän ensimmäiseen kansainväliseen kisaansa Kuusela lähtee innolla.

– Tykkään heittää, kun kisoissa on itseäni kovempia heittäjiä. Sellainen vie kehitystä eteenpäin ja niiden kanssa on pärjättävä, jos meinaa joskus olla arvokisaurheilija, Kuusela sanoo.

Kuortaneen Motonet GP 1.8. 2020

Ylen TV2-kanavalla on lähetys Kuortaneen kilpailusta kello 17.30 alkaen.

Osallistujat:

https://www.kuortanegames.com/osallistujat.html

Aikataulu

https://www.kuortanegames.com/aikataulu.html