Raitanen harmitteli passiivista alkumatkaa, Kuusela vei keihäskisan, Illukka kauden parhaaseensa satasella

Topi Raitanen voitti Oulun Tähtikisojen 1500 metriä ajalla 3.41,01. Raitanen piti positiivisena nousujohteista kisaa, vaikka toiveet alle 3.40:n loppuajasta kaatuivat alun liian hitaaseen matkavauhtiin. Voiton Raitainen kuittasi loppukirillä, joka irtosi kepeästi.

– Olin turhan passiivinen alkumatkasta, tyydyin nautiskelemaan juoksemisesta, mutta viimeinen 250 metriä oli pirteä, Raitanen kertaili.

Raitanen sanoi viikonlopun Puolan-reissun vielä painaneen jaloissa, mikä näkyi alkumatkassa.

– Juoksu tuntui hyvälle viimeisellä kierroksella. Pystyin tekemään rytminvaihdoksen ja säilyttämään juoksun ehjänä lopussa. Kaipasin sitä, että olisi lopussa kunnon kilpailutilanne, Raitanen sanoi.

– Tuntui kivalta, mutta ei ollut ihan sellainen lyönti päällä, että olisin lähtenyt kelloa vastaan taistelemaan.

Toiseksi Oulussa juoksi Norjan Ferdinand Edman ajalla 3.42,44. Ruotsin Emil Danielsson oli kolmas ajalla 3.43,19.

Kuortaneen Kunnon Toni Kuusela voitti keihäänheiton 79,41 kantaneella neljännen kierroksen heitolla. Sarjan toiseksi paras kantoi 77,77.

– Tuntui hyvältä, mutta jotakin sieltä jäi puuttumaan, Kuusela kertaili.

Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkala oli toinen heitettyään 75,79.

 

Illukka: ”Kisa kisalta parempaa”

Vantaan Salaman Riku Illukka kiihdytti 100 metrillä finaalivoittoon kesän parhaallaan 10,58. Lappeenrannan Kalevan kisojen pikamatkan hopeamitalisti oli alkueränsä nopein ajalla 10,63.

– Finaalijuoksu oli parempi. Alkuerässä lähtö oli tosi huono, siinä tuli pieni kompastuminen, joka söi aikaa. Kisa kisalta parempaa, seuraavaksi sunnuntaina Espoossa 200 metrillä kilpaileva Illukka sanoi.

Naisten 100 metrin aidoissa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Julia Enarvin vireestä osa katosi myöhässä olleeseen aikatauluun.

– Harmittaa aika paljon, keli oli hyvä, muttei ollut jaloissa enää terää. Tosi väkinäistä, lähtö takkuili ja tuntui, etten päässyt juoksun päälle. Loppu tuli ihan runttaamalla, Enarvi harmitteli 13,82:een painunutta juoksuaan.

Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen voitti naisten 3000 metriä ajalla 9.45,61, joka syntyi täydellisellä soolojuoksulla. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Katri Niemistö oli toinen ajalla 10.16,84. Peiposella oli matkalla epätietoisuus vauhdistaan, eikä tavoitteena ollut kauden parhaan (9.44,75) alitus onnistunut.

– Luulin, että nyt olisi joku 9.30-alkuinen, Peiponen harmitteli.

Stewart palasi toviksi radalle

Naisten 100 metriä voitti Oulun Pyrinnön Jandeh Jallow, joka alitti ensimmäistä kertaa urallaan 12 sekuntia voittaessaan ajalla 11,95. Viime syksynä Helsingistä Ouluun mututanut juoksija on pudottanut tällä kaudella ennätystään 12,42:sta roimasti.

–Nyt on keskitytty juoksuasentoon ja siitä se suurimmaksi osaksi on tullut. Lisäksi on ollut eka ehjä kausi 2012:n jälkeen. Nyt kun vihdoin alitin 12 sekunnin rajan, voi taas asettaa parempia tavoitteita, Jallow sanoi.

Kilpailun nopeimman ajan juoksi kuitenkin jamaikalainen Kerron Stewart, joka voitti alkueränsä ajalla 11,81. Stewart, 35, on vuoden 2008 olympiakisoissa 100 metriltä hopeamitalisti ja kolminkertainen 4 x 100 metrin viestin maailmanmestari. Jamaikalaisen aktiiviura on jo ohi. Hän toimii nyt Suomessa fysiikkavalmentajana.

– Halusin nähdä kuinka kovaa pystyn juoksemaan, vaikka en ole harjoitellut. Olen vain nostellut vähän puntteja pari kertaa viikossa. Toivon mukaan tämä ei anna mitään kipinää palata radoilla, Stewart veisteli. Hän ei juossut finaalia.

Varkauden Kenttä-Veikkojen Laura Ollikainen voitti naisten seiväshypyn ylitettyään 420. Hänen ennätyksensä on Someron seiväskarnevaaleilla hypätty 430. Oulussa rima nousi 420:n jälkeen 435:een, mutta tuosta korkeudesta Ollikainen ei vielä saanut kunnon yrityksiä aikaiseksi.

–  Oli epävarma olo ennen kisaa, mutta jäi tosi hyvä fiilis hypystä, Ollikainen sanoi.

Varpaisjärven Vireen Kiira Väänänen tuli Ouluun ennätys toiveissaan, mutta tulos jäi tällä kertaa 60,83:een.

– Pari päivää sitten heittotreenit meni ihan unelmallisesti, oli varmaan vähän liian kovat odotukset, Väänänen sanoi.

OULU 14.8.2019 Valkean kaupungin kisat, SUL:n Tähtikisat 3/3

Miehet,

100 m: 1) Riku Illukka VantSa 10,58 (ae. 10,63/0,7), 2) Emmanuel Dawlson Ruotsi 10,59, 3) Otto Ahlfors IkaalU 10,76, 4) Ville Myllymäki KankaanpSL 10,77, 5) Eeli Purola OP 11,08.

1500 m: 1) Topi Raitanen HKV 3.41,01, 2) Ferdinand Kvan Edman Norja 3.42,44, 3) Emil Danielsson Ruotsi 3.43,19, 4) Nick Jensen Tanska 3.46,75, 5) Martti Siikaluoma LA 3.48,87, 6) Tuomo Salonen EspTa 3.49,71, 7) Samuli Hussa LimingNM 3.50,90, 8) Miika Tenhunen NivalU 3.51,64, 9) Jiri Karjalainen JoKa 3.52,66, 10) Matias Tiiro LimingNM 3.54,96, 11) Elmar Englund Ruotsi 3.59,63, Anass Essayi Marokko keskeytti, Ville Lampinen KU-58 keskeytti (800 m 1.59½. 1000 m 2.29.)

Moukari: 1) Petri Rautio 37 AlavVi 63,96.

Keihäs: 1) Toni Kuusela KuortKu 79,41, 2) Teemu Wirkkala ToholU 75,79, 3) Genki Dean Japani 74,99, 4) Jami Kinnunen ÄänekU 73,43, 5) Jani Kiiskilä VeitsilKV 73,27, 6) Toni Keränen LimingNM 72,26, 7) Jarmo Marttila KälvTa 71,31, 8) Joni Karvinen JoKa 68,70, 9) Ville Miettinen JuuanU 64,14, 10) Elmo Savola LappajVe 62,35, 11) Rasmus Yli-Kotila KannUra 61,41.

Naiset,

100 m: 1) Jandeh Jallow OP 11,95 (ae. 12,09/0,0), 2) Aino Pulkkinen ÄänekU 12,23, 3) Veera Pudas VeitsilKV 12,47, 4) Aino Vuorjoki 14 KuivasjAu (ae. 12,66/0,0), 5) Mette Baas VeitsilKV (ae. 12,52/0,0) … Kerron Stewart 35 Jamaika ei osallistunut finaaliin (ae. 11,81/0,0).

400 m: 1) Jenni Kivioja IisVi 56,77 (ed. 400 m kilp. 19.7.15), 2) Hertta Heikkinen JoKa 57,58, 3) Kaisa Honkaharju KälvTa 59,41.

3000 m: 1) Johanna Peiponen RovanLa 9.45,61, 2) Katri Niemistö JKU 10.16,84, 3) Oona-Mari Hakulinen JKU 10.20,61, 4) Lumi Laitinen OP 10.35,06, 5) Maija Tukeva ÄhtärU 10.35,83, 6) Jenni Keränen OP 10.37,14, Roosa Hämäläinen KälvTa keskeytti.

100 m aj (0,1): 1) Julia Enarvi JKU 13,82, 2) Hertta Heikkinen JoKa 14,22, 3) Sonja Stång KuivasjAu 14,44, 4) Ella Nisula KuivasjAu 14,66, 5) Mari Heinonen KajKi 14,88.

Seiväs: 1) Laura Ollikainen VarkKV 420, 2) Henriikka Könönen KuivasjAu 400, 3) Enna Hassinen OP 370.

Pituus: 1) Jutta Heikkinen JoKa 595, 2) Marika Partinen JoKa 575, 3) Maria Peura TervolTe 572, 4) Katja Kangas PohjanKo 567.

Moukari: 1) Kiira Väänänen VarpaisjVi 60,83, 2) Tytti Oikarainen PosPy 58,71.