Raitanen keskeytti Tukholmassa: ”On ollut pientä väsymistä korkeanpaikan leirin keskellä” – Lakka viides

Topi Raitasen kilpailu Timanttiliigan Tukholman osakilpailussa päättyi keskeytykseen. Raitasen mukaan 3000 metrin estekilpailu oli alusta lähtien vaikea. Elmo Lakka oli viides 110 metrin aitajuoksussa ajalla 13,83.

– Tässä on vähän haasteita korkeanpaikan leirin ja tämän kilpailun ajankohdan kanssa. On ollut pientä väsymistä leirin keskellä, Raitanen sanoi.

Raitanen on ollut maajoukkueiden EM-kilpailuiden jälkeen leirillä Liikuntakeskus Pajulahdessa, missä hän on asunut alppimajassa, joka vastaa vuoristo-oloja.

– Nyt on vähän samanlainen tilanne kuin talvella tammikuun leirin jälkeen, Raitanen viittasi Etelä-Afrikan Dullstroomin leiriin, jonka jäljiltä talven ensimmäinen kilpailu Pajulahdessa jäi kesken.

– Tunsin koko ajan, ettei tänään ole oma päivä. Oli sellainen tunne, että lihakset tuntuivat tyhjiltä enkä pystynyt oikein puristamaan, Raitanen sanoi.

Raitasen mukaan olympiakisojen suhteen ei ole huolta.

– Tässä on vielä aikaa ennen Tokion kisoja. Nyt oli kyse korkeanpaikan harjoitteluun liittyvistä asioista, Raitanen sanoi.

Raitanen kilpailee seuraavan kerran 14. heinäkuuta Joensuun GP-kilpailuissa.

Tukholman 3000 metrin estejuoksun voitti Etiopian Samuel Firewu ennätyksellään 8.20,27.

Lakka: ”Kädet osuivat yhteen Kingin kanssa, rytmi hajosi”

Elmo Lakka oli viides 110 metrin aitajuoksussa ajalla 13,83. Mahdollisuudet parempaan aikaan kaatuivat osumaan vieressä juosseen aiturin kanssa. Juoksun voitti Hollannin Koen Smet ajalla 13,59.

– Lähtö onnistui tosi hyvin ja pääsin hyvin rytmiin, mutta sitten kädet osuivat David Kingin kanssa sen verran kovasti yhteen, että rytmi hajosi, Lakka harmitteli.

– Aitajuoksu on joskus tällaista. Täytyy koettaa pitää oma paketti paremmin kasassa, ettei tällaista pääse tapahtumaan isommissa kinkereissä.

Britti David King oli kilpailun kolmas ajalla 13,63 ja Saksan Martin Vogel toinen ajalla 13,62.

Tällä kaudella Suomen ennätyksen 13,31 juossut Lakka virittelee kuntoaan Tokion olympiakisoihin vielä 1-2 kilpailussa.

– Näillä näkymin juoksen vielä Lapinlahdella GP-kilpailuissa ja mahdollisesti myös yhden kansainvälisen kilpailun.

Yleisurheilutuloksia/kv.

Tukholma:

Timanttiliigan kilpailu:

Miehet:
100 m (-0,8): 1) Ronnie Baker USA 10,03, 2) Lamont Marcell Jacobs Italia 10,05, 3) Chijindu Ujah Iso-Britannia 10,10, 4) Isiah Young USA 10,13.

400 m: 1) Kirani James Grenada 44,63, 2) Deon Lendore Trinidad ja Tobago 44,73, 3) Liemarvin Bonevacia Hollanti 44,80, 4) Vernon Norwood USA 44,83, 5) Wil London USA 44,86, 6) Isaac Makwala Botswana 45,03.

800 m: 1) Ferguson Rotich Kenia 1,43,84 2) Marco Arop Kanada 1.44,00, 3) Elliot Giles Britannia 1.44,05, 4) Adrian Ben Espanja 1.44,18, …7) Andreas Kramer Ruotsi 1.45,05.’
1500 m: 1) Timothy Cheruiyot Kenia 3.32,30, 2) Ignacio Fontes Espanja 3.33,27, 3) Ronald Kwemoi Kenia 3.33,53, 4) Ronald Musagala Uganda 3.33,99, 5) Adam Ali Musab Qatar 3.34,76, 6) Bethwel Birgen Kenia 3.34,77, 7) Brahim Kaazouzi Marokko 3.35,32;

110 m aj (0,8 m/s): 1) Koen Smet Hollanti 13,59 … 5) Elmo Lakka Suomi 13,83.

400 m aj: 1) Alison dos Santos Brasilia 47,34, 2) Yasmani Copello Turkki 48,19, 3) Kemar Mowatt Jamaika 48,75, 4) Rasmus Mägi Viro 48,81.
Seiväs: 1) Armand Duplantis Ruotsi 602, 2) Sam Kendricks USA 592, 3) Renaud Lavillenie Ranska 592, 4) Ernest John Obiena Filippiinit 582.

Pituus: 1) Tajay Gayle Jamaika 855 (+2,3), 2) Juan Miguel Echevarría Kuuba 829 (+1,5), 3) Thobias Montler Ruotsi 823 (+1,4).

Kiekko: 1) Daniel Ståhl Ruotsi 68,64, 2) Kristjan Čeh Slovenia 66,62, 3) Andrius Gudžius Liettua 66,97, 4) Simon Pettersson Ruotsi 65,19.

Naiset:
800 m: 1) Rose M. Almanza Kuuba 1.56,28, 2) Natoya Goule Jamaika 1.56,44, 3) Kate Grace USA 1.57,36, 4) Keely Hodgkinson Iso-Britannia 1.57,51, 5) Catriona Bisset Australia 1.59,13, 6) Lovisa Lindh Ruotsi 1.59,76, 7) Hedda Hynne Norja 1.59,82.

400 m aidat : 1) Femke Bol Hollanti 52,37, 2) Shamier Little USA 52,39, 3) Anna Ryzhykova Ukraina 52,96 NR, 4) Janieve Russell Jamaika 54,08, 5) Viktoriya Tkachuk Ukraina 54,39, 6) Leah Nugent Jamaika 55,01, 7) Carolina Krafzik Saksa 55,20, 8) Léa Sprunger Sveitsi 55,27.

Kuula : 1) Valerie Adams Uusi-Seelanti 19,26, 2) Auriol Dongmo Portugali 19,05, 3) Maggie Ewen USA 19,04, 4) Aliona Dubitskaya Valko-Venäjä 19,03, 5) Fanny Roos Ruotsi 18,96, 6) Chase Ealey USA 18,65, 7) Danniel Thomas-Dodd Jamaika 18,59, 8) Christina Schwanitz Saksa 18,59.