Raitanen veti viimeisen kilometrin ja voitti estekisan Belgiassa: Jaloissa on hyvä tunne

HKV:n Topi Raitanen juoksi voiton kauden ensimmäisessä 3000 metrin esteiden startissaan Belgian Oordegemessä. Raitanen voitti juoksun kauden kotimaisella kärkiajalla 8.29,27,  joka on hänen uransa toiseksi nopein ja Euroopan kevään kärkitulos.

– Juoksussa ei ollut jänistä. Ensimmäinen ja toinen kilometri olivat odottelua, että koska mennään. Ensimmäinen kilometrin mentiin noin 2.51 Espanjan Sebastian Martosin johdolla. Sitten keulaan meni kaksi kenialaista, mutta vauhti ei muuttunut. Kahden kilometrin väliaika oli 5.45, Raitanen kertaili.

Kun muilla ei ollut vetohaluja, Raitanen kiristi keulaan, ja veti viimeiset 1000 metriä. Kilpailun viimeisellä kierroksella britti Phil Norman käväisi johdossa, mutta Raitanen piti pintansa ja voitti.

– Ei sen nyt vaan voinut antaa voittaa, Raitanen tuumi.

Jos kilpailussa olisi ollut alkumatkasta vauhdinpitäjä, Raitanen olisi todennäköisesti rikkonut Dohan MM-kisojen tulosrajan 8.29,00 heti kauden ensimmäisessä estekilpailussa. Raitasta se ei harmita.

– Jaloissa on nyt hyvä tunne. Jäädään odottelemaan mitä Paavo Nurmi Gamesin estekisassa saadaan aikaiseksi. Tuosta ajasta lähdetään Turussa viilaamaan sekunteja pois, mutta ensin juoksen tähän väliin Lahdessa gp-kilpailussa 1500 metriä. Raitanen tuumi.

Paremmin kuin Oordegemissä Raitanen on 3000 metrin esteet juossut vain viime kesänä Berliinin EM-kisoissa jossa hän teki ennätyksensä 8.28,48.

Toiseksi Oordegemin kilpailussa juoksi britti Phil Norman ajalla 8.29,37.

Loppuillan lajeissa puolenyön jo koitettua juoksivat Joonas Rinne 1500 metrillä ja Eero Saleva 5000 metrillä kauden kotimaiset kärkiajat 3.44,56 ja 14.02,30. Saleva paransi ennätystään yli 15 sekuntia ja hänen lisäkseen myös Hannu Granberg juoksi uuden ennätyksensä 14.13,11.

 

OORDEGEM (BEL) 25.5.2019 Flanderin kv. kilpailut

Miehet,

100 m (0,3 m/s): 1) Taymir Burnet Hollanti 10,38, 2) Churandy Martina Hollanti 10,45.

200 m (-0,7): 1) Sissoko Fode Mali 20,58. – B-kilpailu (0,4): 1) Robin Vanderbemden Belgia 20,90 … 12) Eljas Aalto Suomi 21,64 (kkk).

400 m: 1) Michael Berry Yhdysvallat 46,34, 2) Dylan Borlée Belgia 46,40. – B-kilpailu: 1) Gilles Biron Ranska 46,66 … 19) Erik Back Suomi 48,38 (kkk), 26) Filiph Johansson Suomi 48,67, 41) Ilari Ryyppö 49,38.

800 m: 1) Riadh Chninni Tunisia 1.46,48, 2) Abdessalem Ayouni Tunisia 1.46,51. (331 kilpailijaa 24 erässä.)

1500 m: 1) Marius Probst Saksa 3.38,98 … 6) Henrik Ingebrigtsen Norja 3.40,23, 30) Joonas Rinne Suomi 3.44,56 (kkk), 169) Elias Vuorinen Suomi 4.10,41. (203 kilpailijaa 12 erässä.)

5000 m: 1) Abe Gashahun Etiopia 13.26,77, 2) Youness Essalhi Marokko 13.27,32, 3) Rabie Doukkana Ranska (ex-Marokko) 13.27,34 … 6) Marius Vedvik Norja 13.29,46, 8) Josephat Menjo (40-v.) Kenia 13.30,59, 56) Eero Saleva Suomi 14.02,30, 69) Hannu Granberg Suomi 14.13,11. (89 kilpailijaa 4 erässä.)

3000 m ej: 1) Topi Raitanen Suomi 8.29,27 (kkk), 2) Phil Norman Britannia 8.29,37, 3) Louis Gilavert Ranska 8.29,45, 4) Abel Sikowo Uganda 8.31,17, 5) Mohamed Amine Jhinaoui Tunisia 8.31,17, 6) Kaur Kivistik Viro 8.32,12, 7) Soufien Cherni Tunisia 8.32,83, 8) Sebastián Martos Espanja 8.33,37, 9) Tim van de Velde Belgia 8.33,90, 10) Geoffrey Rotich Kenia 8.34,40. (40 kilpailijaa 2 erässä.)

110 m aj (0,7): 1) Elmo Lakka Suomi 13,72 (kkk), 2) Loic Herkenrath Ranska 13,90, 3) Michael Obasuyi Belgia 13,91. – 1. alkuerä (-0,6): 1) Obasuyi 13,76, 2) Lakka 13,83.

400 m aj: 1) Sebastian Rodger Britannia 49,60 … 4) Kariem Hussein Sveitsi 51,05 (EM 2014).

Kiekko: 1) Alin Alexandru Firfirica Romania 63,78.

Naiset,

100 m (1,2 m/s): 1) Dafne Schippers Hollanti 11,38.

200 m (-0,3): 1) Dafne Schippers Hollanti 22,98. – B-kilpailu (0,2): 1) Imke Vervaet Belgia 23,47 … 11) Viivi Lehikoinen Suomi 24,62 (kkk, -1,0), 19) Mette Baas Suomi 25,06 (0,2).

400 m: 1) Camille Laus Belgia 52,77. – B-kilpailu: 1) Nelly Schmidt Saksa 53,38 … 16) Viola Westling Suomi 57,14.

800 m: 1) Charlotte Mouchet Ranska 2.02,85 … 16) Selina Büchel Sveitsi 2.05,32 (2xEM). – B-kilpailu: 1) Jetske van Kampen Hollanti 2.08,53 … 88) Veera Perälä Suomi 2.22,50.

1500 m: 1) Vera Coutellier Saksa 4.16,22.

3000 m ej: 1) Aimee Pratt Britannia 9.49,27.

100 m aj (-1,1): 1) Nadine Visser Hollanti 13,17 … Jade Barber Yhdysvallat keskeytti (ae. 13,09, -0,3).

400 m aj: 1) Line Kloster Norja 56,74.

http://www.liveresults.be