Raitanen ennätysvauhdissa Bergenissä: ”Pirteä kauden avaus”

HKV:n Topi Raitanen avasi ratakauden juoksemalla Norjan Bergenissä 3000 metrin ulkoratojen ennätyksensä 7.56.10. Tulos on kevään kotimainen kärkinoteeraus ja toi Raitaselle neljännen sijan.

Kilpailun voitti maaliskuisten Glasgow´n EM-hallien 3000 metrin pronssimitalisti Henrik Ingebrigtsen ajalla 7.52,74

– Tuli hyvä taktiikkajuoksu tähän kauden alkuun. Juoksussa oli jänis, joka lähti menemään 63 sekunnin kierroksia, mutta kukaan ei siihen vauhtiin lähtenyt. Kaikki jäivät odottelemaan mitä Henrik Ingebrigtsen tekee, Raitanen kertaili.

– Alussa vauhdilla ei hurjasteltu, mutta loppu tuli reippaasti, vaikka itse vähän kanttasin viimeisellä kierroksella. Ei ollut ihan vielä valmiuksia, mutta kaikkiaan pirteä juoksu. Tavoite oli mennä alle 8 minuutin ja se meni useammalla sekunnilla. Erittäin hyvä kauden avaus.

Raitasen, 23, aiempi ulkoratojen ennätys oli viime vuonna juostu 8.05,98. Hän tosin alitti sen jo talven hallikaudella juostuaan halliennätyksekseen 7.55,71. Kevään mittaan Raitanen on ehtinyt voittaai 4 kilometriä maastojuoksun SM-kisoissa Janakkalassa.

Bergenin kisan jälkeen Raitasen kilpailukausi jatkuu Belgian Oordegemessä, jossa hän juoksee kauden ensimmäisen 3000 metrin estekilpailunsa.

– Lauantaina juoksen esteet ja sitten on viikon harjoitusjakso ennen Lahden gp-kilpailun 1500 metriä, josta haetaan vauhtia Paavo Nurmen kisojen esteisiin, Raitanen sanoi.
Bergenissä juostiin noin plus 10 asteen säässä.

Yleisurheilutuloksia/Kv.

Bergen, Norja:

Kv. Kilpailu:

Miehet, 3000 m: 1) Henrik Ingebrigtsen Norja 7.52,74, 2) Elzan Bibić Serbia 7.53,16, 3) Abe Gashahun Etiopia 7.55,76, 4) Topi Raitanen Suomi 7.56,10 (kkk)

tulokset