Seiväshypyn parissa monipuolisen ja mittavan uran tehnyt ex-seiväshyppääjä -ja valmentaja Raimo Eskola menehtyi 74-vuotiaana pitkäaikaisen sairastamisen uuvuttamana Tampereella 30. tammikuuta 2024. Hän oli syntynyt Lempäälässä 14.5.1949.
Ensimmäiset elämänmittaiset muistijäljet seiväshypystä Eskola sai syksyllä 1960, kun Lempäälässä Eskolan tuvassa kuunneltiin Ruotsi-ottelun radiolähetystä, jonka kohokohta oli Risto Ankion terässeipään ikuiseksi Suomen ennätykseksi jäänyt 458. Lähetyksen loputtua tuvasta poistui ”kaksi Ankiota”, Raimo veljensä kanssa rakentamaan telineitä. Pian syntyi Eskolan mäelle, traktorikäyttöisen kenttäsirkkelin ympärille kelvollinen suorituspaikka.
Eskola kertoi Suomen Urheiluliiton valmennusjulkaisu Huippu-Urheilu-Uutisissa maaliskuussa 2023, kuinka lasikuituseipäiden tulon myötä Pentti Nikula, Risto Ankio, Kauko Nyström, Taisto Laitinen ja kumppanit vetivät kilpailuihin ympäri maata tuhansia katsojia, ja joka toisen talon pihapiiristä löytyi pikkupojille hyppypaikka. Nikulan ME:n 494 vuodelta 1962 ja ensimmäisen viiden metrin ylityksen 1963 Eskola nimesi merkkipaaluiksi Suomen urheiluhistoriassa ja kertoi ylpeänä olevansa tuon aikakauden kasvatti.
– Eskolan mäen hyppypaikka oli tienoon paras. Kylän klopit kokoontuivat sinne joka ilta kisoja pitämään. Nikuloita, Ankioita, Nyströmeja ja Laitisia löytyi pilvin pimein. Lienee siellä lautatapulin päällä joitakin tyttöjäkin istuskellut. Tallin takaa sontapatterin vierestä vaahteran alta alkoi meikäpojan seiväshyppyura. Tarvittiin suorituspaikka, välineet, esikuvat ja roolimallit, kuten nykyäänkin, Eskola kertasi muistikuvia poikavuosiltaan.
Eskolasta olisi voinut tulla muusikko
600 oppilaan koulun urheilukisoista Raimo muistaa tunnelman, jonkalaista hän sanoi kokeneensa myöhemmin vain Ruotsi-ottelussa ja EM-hallikisoissa Puolan Katowicessa. Samalla kuohuvan 60-luvun nuori koki ahaa-elämyksen, ”koulussa olikin jotakin, jossa sain olla hyvä”.
Teini-iän kynnyksellä miehen kipinä seiväshyppyyn kuitenkin laimeni, hippiliike, rock, rauha ja rakkaus, Tampereen POP-teatterin Hair-musikaali, kitarabändit ja kouluhipat kiinnostivat enemmän.
Eskolasta olisi voinut tulla muusikkokin. Lapsena hän soitti puhallinorkesterissa kornettia, teini-iässä kitaraa nuoriso-orkesterissa ja viimeisinä vuosinaan rumpuja ystäväpiirin höntsybändissä. Hänellä oli tarkka sävelkorva ja hyvä, pehmeä lauluääni, mielimusiikkia olivat blues, kantri sekä 60-luvun iskelmät ja rokkibiisit.
Paluu seiväshyppypaikalle tapahtui 1967, kun Raimon kesätyöpaikan työnjohtaja, Lempäälän Kisan Matti Mäkinen komensi Raimon Orivedelle piirinmestaruuskisoihin. Tampereen Pyrinnön pojilta lainaksi saatu iso lasikuituseiväs avusti simmarit jalassa avojaloin sahanpurukasaan itsensä taiteilleen lempääläläisen piirinmestariksi. Tämän jälkeen Eskola käynnisti systemaattisen harjoittelun.
Kaksi vuotta myöhemmin Eskola voitti oppikoulujen Suomen mestaruuden Turussa tuloksella 435. Sitä ennen maalaispoika oli päässyt ensimmäiselle Manner-Suomen ulkopuoliselle matkalleen, nuorten maaotteluun Maarianhaminaan. Paikka heltisi, kun Eskola voitti nuorten Suomen mestaruuskisat, joissa hän tosin kilpaili ilmoittautumiskömmähdyksen takia ulkopuolisena.
Vierumäeltä pääkaupunkiseudulle ja Kairennon ryhmään
Seiväshyppy vei urheilusta innostuneen Eskolan liikunnanohjaajatutkinnon valmennuslinjalle Suomen Urheiluopistoon Vierumäelle 1972-1974. Opistolle talvella 1974 valmistunut urheiluhalli mahdollisti muutaman viikon lajiharjoittelun ja toi Kalliomäen vanavedessä hopeaa niin SM-hallikisoista kuin Pohjoismaisesta maaottelusta. Maajoukkuevalmennettaviin nousu vei liikunnanohjaajaksi valmistuneen Eskolan syksyllä valmentaja Aulis Kairennon lähelle, pääkaupunkiseudulle. Töitä Eskola sai Helsingin kaupungin urheilu- ja ulkoiluvirastosta.
– Hankaluutena oli, että homma sisälsi paljon iltatöitä. Valintojeni ehdottomuutta kuvatkoon, että kun en tammikuussa 1975 saanut palkatonta vapaata kolmen viikon maajoukkueleirille Los Pacosiin, sanoin itseni irti. Myöhemmin sain helpompia töitä Espoon kaupungin vapaa-aikatoimistosta, Eskola muisteli varhaisen työuran ja urheilun yhdistelmää.
Kairennon ja Kalliomäen luoma hyvä ryhmähenki kannusti
Eskola arvioi mukana oloaan Kairennon ryhmässä ainutlaatuiseksi. Tuolloin rakentuivat edellytykset lajin vuosikymmenen jälkipuoliskon supermenestykselle. Pääkaupunkiseudulla asuneet hyppääjät työskentelivät pääsääntöisesti Otaniemessä ja telinevoimistelutreenit tehtiin Hakalehdon yhteiskoululla.
Eskola arvosti erityisesti Kairennon ja Antti Kalliomäen vahvaa sitoutumista ryhmään. Nuoret jumppamaikat ja perheenisät olivat päivätyönsä ohella aina paikalla ryhmän kaikissa viikko-ohjelman harjoituksissa.
– Kairennon tultua seiväshypyn lajivalmentajaksi hän ja Kalliomäki loivat ympärilleen myönteisen ja rakentavan ilmapiirin. Arvioin tämän ilmapiirin olleen, Antin menestymisen ja esimerkin ohella, kaikkein tärkein 70-luvun seiväshypyn menestystekijä, Eskola muisteli HUU:n haastattelussa.
– Nuoremmat urheilijat tunsivat itsensä tervetulleiksi ryhmään. Esimerkkinä Tapani Haapakosken ja Rauli Pudaksen kehittymiselle tällä ilmapiirillä ja ryhmään mukaan tulolla oli ratkaiseva merkitys. Leireillä oli hauskaa, yhdessä tekemisellä ja ryhmään kuulumisen tunteella oli valtava merkitys. Toisaalta nämä keskipohjalaiset iloiset veikot pitivät yllä iloa ja huumoria koko porukassa. Tiivistettynä voi todeta seiväshypyn harjoittelun olevan joukkuelaji.
Urheilubisnes hallintaan Kalifornian valtionyliopistosta käsin
Urheilu-uran nousu kansainvälisen tason tuntumaan ruokki Eskolan kunnianhimoa ja 1976 hän hakeutui opiskelemaan Yhdysvaltoihin, California State Universityyn. Parin olympiadin verran Eskola vietti talvet Kalifornian lämmössä ja kesät Suomessa urheillen. Eläminen vaati varoja, joita mies hankki tekemällä opintojen ohella töitä, milloin paistaen lasikuituseipäitä Sky Polen tehtailla, milloin ajamalla yliopiston kampusalueella liikennöiviä busseja.
Lukuisat loukkaantumiset jumittivat Eskolan tulostason 520:n tuntumaan, mutta intohimoiseen asenteeseen seiväshyppyä kohtaan niillä ei ollut vaikutusta. Nuoruuden kokemukset vaikeuksista saada sopivia seipäitä, yhdessä nopeasti lisääntyneiden urheilukontaktien ja kilpakumppani Tapani Haapakosken mukaan lähdön kanssa synnyttivät, 1979 Raita Sport Oy:n.
Yhtiön ensimmäinen liikeidea oli seipäiden ja rimojen maahantuonti, joita Eskola toimitusjohtajana lähetti aluksi Kaliforniassa vierailleiden tuttujen suomalaisten mukana. Haapakoski varastoi seipäät joko Eskolan Lempäälän autotalliin tai omaan autotalliinsa Ylivieskassa.
1980-luvun alkuvuosina Raitasportin liikeidea täydentyi seiväshypyn alastulokasoilla ja yhtiön kehittämistä ja maahantuomista yleisurheilun kenttävarusteista. Näitä puhelinasentajan työt jätttänyt Haapakoski kiersi esittelemässä ja myymässä urheilukenttiään saneeranneissa kunnissa.
Bisnes oli hallitun ripeässä kasvussa ja toi ekonomiksi opiskelleen toimitusjohtajan päätoimiseksi Suomeen 1984. Muutamassa vuodessa yhtiöstä kasvoi valtakunnan markkinajohtaja yleisurheilun kenttävarusteiden sekä sisäliikuntavarusteiden ja -välineiden toimittajana. Vakuuttavimmat näytöt liikemieskyvyistään Eskola antoi, kun yhtiö nousi seuraavalla vuosikymmenellä koko maailman markkinajohtajaksi jääkiekon turvakaukaloiden toimittajana. Tähän mennessä Raita Sportin kaukaloissa on järjestetty viidet jääkiekon ja taitoluistelun olympialaiset, jääkiekon MM-turnauksia niissä on järjestetty yli 30 kertaa.
Raita Sportin perustamisen ja laajentamisen taustalla Eskolalla oli missio. Hän halusi innostaa nuoria ihmisiä urheilun pariin toimittamalla välineitä ja parantamalla suorituspaikkoja. Ajatus oli, että nuorista kasvaisi terveempiä aikuisia ja heille tulisi siten parempi elämä.
Yksi syy Raita Sportin menestykseen oli Eskolan humaani henkilöstöjohtaminen. Hän antoi työntekijöille heidän vahvuuksiaan vastaavia tehtäviä, ihmiset kokivat puhaltavansa yhteen hiileen kukin omalla paikallaan. Jos vaikka joku iso kauppa menetettiin jonkun tekemän virheen takia, asia käsiteltiin nopeasti nostaen esiin, mitä tästä voidaan ottaa opiksi. Sen jälkeen tapahtuneeseen ei saanut puheissa enää palata.
Vapaaherrana valmentamaan – ystävät ja Mervi-vaimo muistelevat
Vetäydyttyään liike-elämästä Eskola keskittyi seiväshyppyvalmennukseen nimekkäimpinä valmennettavinaan Jere Bergius ja Urho Kujanpää. Lajin valmennusosaamistaan hän päivitti pitämällä yhteyttä laajaan kansainväliseen lajiverkostoonsa, käymällä usein kansainvälisissä täydennyskoulutustapahtumissa Saksassa ja Yhdysvalloissa sekä suorittamalla valmennuksen erikoisammattitutkinnon Varalan urheiluopistossa.
Ihmisestä on aina uskaliasta todeta, että kenelläkään ei ollut hänestä pahaa sanottavaa. Eskolasta tämän kirjauksen uskaltaa tehdä, niin yksimielisesti toisistaan tietämättä hänen ystävänsä ottivat asian esille. Luotettava ystävä oli mukava juttukaveri, Eskola kuunteli ääneti keskustelukumppaniansa, vastasi tälle rauhallisesti ja selkeästi näkemyksensä huolellisesti perustellen, joskus vähän vitsikkäästi kärjistäen.
”Small talkia” Eskola ei harrastanut, vaan otti puheeksi asioita, joista oli aidosti kiinnostunut. Hiljaisuuskaan ei ollut hänelle vaivaannuttavaa – joskus istuttiin kahdestaan saunan lauteilla kymmenenkin minuuttia niin, ettei kumpikaan sanonut sanaakaan.
Eskolan kilpa- ja yhtiökumppani Tapani Haapakoski kuvaa ystäväänsä sanojaan aina tarkasti punninneeksi, vakaat mielipiteensä kertoneeksi ja muita tarkasti kuunnelleeksi.
– Rami oli loistava visionääri, aloitteellinen ja yhteistyökykyinen. Hänellä oli kyky kehittää yhtiötä sopivin askelin. Hän osasi välttää virheitä, 90-luvun lamastakin selvittiin. Vaikka olimme ihmisinä janan ääripäitä edustavia, löysimme aina yhteisen sävelen. Luottamus oli sataprosenttinen molemmin puolin, Haapakoski kertoo.
Kairento: Ihmisenä tai lajiasiantuntijana häntä ei voinut olla kunnioittamatta
Aulis Kairento kuvaa ystäväänsä ja valmennettavaansa näin.
– Persoonana Rami halusi olla tietyllä tavalla näkymätön. Silti hän näkyi seiväsyhteisössä kirkkaana koko ajan. Ihmisenä tai lajiasiantuntijana häntä ei voinut olla kunnioittamatta. Ramin älyllinen huumorintaju avautui hänet hyvin tunteneille ja etenkin viime vuosina seiväshypyn tekniikkakehitys saattoi puhuttaa harvapuheisena tunnettua miestä paljonkin.
Samaan tapaan ystäväänsä ja seurakaveriaan muistelee Tampereen Pyrinnön Jarmo Hakanen.
– Seiväshyppy monine tulokulmineen oli Raimolle uskomattoman tärkeää. Kun ruokailimme tammikuussa 2020 Ideaparkissa purettuamme siellä järjestetyn hienon seiväskisan suorituspaikan, huomasin, kuinka onnellinen hän oli ensimmäisestä Suomessa järjestetystä kauppakeskuskisasta, Hakanen muistelee.
– Olin hyvin vaikuttunut siitäkin, kuinka hän kannusti ja huolehti ystävästään Jani Lehtosesta, jonka ote ei pitänyt kaikissa arjen vaatimuksissa. Elämän rajallisuus oli aistittavissa, kun kävelimme palkintojenjakoon Urhon Kujanpään voitettua Joensuun Kalevan kisat 2022. Mervi-vaimo totesi Ramin pokattua valmentajapalkinnon, että otan kuvan. Ties vaikka on viimeinen kerta näissä merkeissä..
”On ollut hyvä elämä”
Rauno Pusa kertoo törmänneensä nuoruutensa kilpakumppaniin 2011 Paavo Nurmi Stadionilla 40 vuoden tauon jälkeen.
– Juttu jatkui ja yhteinen sävel löytyi juohevasti. Monenlaista seiväsasiaa viriteltiin kuten lajin Hall Of Fame ja Seivästalli, joita Rami oli eläköidyttyään pohdiskellut lajin parhaaksi. Huomasin itsekkin todeksi Ramista usein sanotun asian, että silloin kun hän avaa suunsa, on muiden syytä kuunnella, Pusa sanoo.
– Raimo sanoi eläneensä onnekkaimpana mahdollisena maailmanaikana saatuaan kokea sotien jälkeisen elintason kohenemisen ja 60-luvun nuorisokulttuurin nousun. Väistämättömään hän suhtautui hämäläiseen tyyliinsä levollisesti. ”Jos käy ilmi, että täytyy kuolla, en mää sitäkään sure, koska kuitenkin on ollut hyvä elämä”.
Miehensä kanssa 33 vuotta elänyt Mervi muistelee lämmöllä miehensä viimeisiä vaiheita.
– Viimeisen puolen vuoden aikana Raimo oli paljon kotihoidossa. Omaishoitajan työ oli toki vaativaa, mutta samalla palkitsevaa, niin myönteinen, kannustava ja läsnä oleva mieheni oli, Mervi kertoo.
Mervi muistaa elämän jatkumon olleen läsnä Eskolan kuolinvuoteella, kun tämä sai viime vaiheessa kuulla puhelimessa, kuinka hänelle kovin tärkeä lapsenlapseni oli synnyttämässä ensimmäistä lastaan, tyttö oli tulossa.
– Raimo nukkui ikiuneensa levollisesti iankaikkisen elämän uskossa.
Suomen Urheiluliitto ottaa osaa Raimo Eskolan omaisten suruun ja kunnioittaa yhdessä Raimon lukuisten kansainvälisten ystävien kanssa hänen velvoittavia työnjälkiään liikunnan, urheilun ja lempilajiinsa seiväshypyn hyväksi.
Teksti: Jarmo Mäkelä ja Jouko Mäki-Lohiluoma
Faktat: Raimo Eskola, seiväshypyn monitoimimies
14.5.1949 – 30.1. 2024
– Edusti aktiiviurallaan Suomea viidessä maaottelussa ja vuoden 1975 EM-halleissa
– Voitti Kalevan kisoista yhden pronssin ja SM-halleista kaksi hopeaa
– Oma ennätys 525 syntyi 1976 Helsingissä
– Perusti kilpa- ja yhtiökumppaninsa Tapani Haapakosken kanssa Raita Sport Oy:n, joka kasvoi seipäiden ja rimojen maahantuojasta valtakunnan markkinajohtajaksi yleisurheiluvarusteiden ja -välineiden, sisäliikuntavarusteiden ja -välineiden sekä jääkiekkokaukaloiden toimittajana.
– Ryhtyi yrittäjän uran jälkeen valmentajaksi. Nosti Jere Bergiuksen sekä Urho Kujanpään seiväshypyn kansainväliselle tasolle.
– Oli syksyllä 2012 Rauno Pusan kanssa perustamassa Seivästalli ry:tä, joka on seiväskoulujen avulla edistänyt seiväshyppyä Suomessa ja ylläpitää lajin Hall Of Fame -kunniagalleriaa.
– Nimettiin tammikuussa 2023 Suomalaisen Seiväshypyn Hall Of Fame -kunniakerhon jäseneksi.