Purola päätti kauden mestarina, Pulkkinen kiri tuplamestariksi

Oulun Pyrinnön Samuel Purola päätti talven kilpailukauden Kuortaneen nuorten SM-halleissa 19-vuotiaiden 60 metrin Suomen mestaruuteen ajalla 6,80. 

Naisten sarjojen 60 metrin nopein oli Äänekosken Urheilijoiden Aino Pulkkinen. Hän voitti 22-vuotiaiden 60 metriä ajalla 7,54 ja pinkoi mestaruuden  myös 400 metrillä kukistettuaan tiukassa kiritaistelussa KU-58:n Hilla Uusimäen ajalla 55,54.

Purola koki, että kropassa oli Kuortaneella lauantaina tarpeet oman 60 metrin ennätyksen 6,75 rikkomiseen, mutta hän ei saanut teknisesti riittävän hyvää juoksua kasaan.

- Välieräjuoksussa oli hyvä lähtö, mutta finaalissa kiihdytys oli niin surkea kuin olla voi. Loppu tuli hyvin. Olen ennätyskunnossa, juoksu ei vaan onnistunut, Purola kertaili finaalia.

Purola sairasti flunssan kesken hallikauden. Se on näkynyt loppukauden juoksuissa.

- Flunssa vähän tyssäsi kehitystä kauden aikana, mutta kauden loppua kohden herkkyys alkoi taas löytyä, Purola sanoi.

Vantaan Salamien Riku Illukka oli toiseksi nopein ajalla 6,91, joka jää sadasosan omasta ennätyksestä.

- Tavoite oli juosta 6,8-alkuinen aika, Illukka totesi. 

7d2_2624.jpg
Eero Hirvinen voitti 17-vuotiaiden 60 metriä ja alitti ensi kertaa 7 sekuntia.

Hirvinen alitti 7 sekuntia, kiitti valmentajaa

Porvoon Akilleksen Willem Kajander ja Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Aleksi Lehto pinkoivat 22-vuotiaiden 60 metrin finaalissa saman ajan 6,96 mestaruus meni tuhannesosilla Kajanderille.

Kankaanpään seudun Leiskun Eero Hirvinen oli yhtä hymyä 17-vuotiaiden 60 metrin finaaliin jälkeen. Hän alitti ensi kertaa urallaan 7 sekuntia ajalla 6,97 ja kilpailee Kuortaneella vielä ykköslajissaan 60 metrin aitajuoksussa.

- Hoin itselleni koko päivän, että tänään menee alle seitsemän sekunnin ja nyt sitten se vaan meni, Hirvinen tuumi.

Hirvisen sileän 60 metrin ennätys ennen kuluvaa kautta oli 7,31.

- Kiitos kehityksestä kuuluu valmentaja Matti Kerolle. Hän sanoo mitä tehdään ja minä teen, Hirvinen tuumi.

7d2_4068.jpg

Pulkkinen: 60-metriset painoivat jaloissa

Pulkkinen oli väsynyt ja tyytyväinen 400 metrin jälkeen. Hän voitti 22-vuotiaiden 60 metriä vaivatta ajalla 7,54 ja piti Helsingin SM-halleissa varttimailin mestaruuden voittaneen Uusimäen takanaan 400 metrillä ajoin 55,54-55,56.

- Kyllä 60-metriset painoivat jaloissa. Tulin tuon ensimmäisen 200 metriä vähän hiljempaa kuin normaalisti, Pulkkinen sanoi.

- Kirvelevä tappio. Aino on juossut hyvin, joten ei siksi, vaan koska en pystynyt noin tiukkaa kisaa voittamaan, Uusimäki tuumi.

Naisten 19-vuotiaiden mestaruuden voittanut Kiuruveden Urheilijoiden Sara Francis oli kaikki sarjat huomioiden päivän toiseksi nopein ajalla 7,56.

- Nyt tuntui, että oli vähän palautuneempi olo kuin perjantain alkuerien jälkeen. Finaalissa sain myös hyvän lähdön, tuumi juoksija, joka urakoi viikko sitten SM-halleissa kaksi matkaa.

Kajaanin Kipinän Annika Haverinen oli toinen ajalla 7,62 ja HIFK:n Viivi Lehikoinen kolmas ajalla 7,67.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Sanni Mahonen oli toinen ajalla 7,63, joka jäi vain 0,03 sekuntia tänä talvena juostusta ennätyksestä.

17-vuotiaiden 60 metrillä Raision Kuulan Johanna Kylmänen piti suosikin asemansa ja vei mestaruuden ajalla 7,61. Vaasan Vasaman Minttu-Maaria Alanen oli toinen ajalla 774.

Hämäläinen juhli kotihallissa

Miesten 22-vuotiaiden 400 metrillä Kuortaneen Kunnon Artur Hämäläinen vei mestaruuden kotihallissaan ajalla 49,48.

HKV:n Tommi Mäkinen voitti 19-vuotiaiden 400 metriä sivuten omaa halliennätystään ajalla 50,36. Sibbo Vargarnan Anton Kunnas oli toinen (50,64)

Veitsiluodon Kisaveikkojen Mette Baas oli 19-vuotiaiden naisten 400 metrillä nopein ajalla 57,00. Toiseksi nopein oli Tampereen Pyrinnön Frida Hämäläinen ajalla 57,68.

tulokset