Purola ja Kemppinen 100 metrin valtiaat – Purola: ”Luotin vahvaan loppuun” – Paavola hätyytteli 570:n ylitystä – Erkkola keihäsmestari

Oulun Pyrinnön Samuel Purola nosti käden pystyyn voiton merkiksi jo Kalevan kisojen 100 metrin finaalin loppumetreillä. Hän tuuletti paitsi voittoa, joka tuli ajalla 10,38, mutta myös uransa ensimmäistä Kalevan kisojen mestaruutta.

Mestaruus maistui, vaikka liki tuulettomassa säässä syntynyt voittoaika jätti Purolan mukaan toivomisen varaa.

– Nyt startti toimi, mutta asento putosi vielä vähän kiihdytyksessä. On siinä ajassa vielä varaa ottaa pois. Loppu on nyt niin vahva, että siihen luotin. Tiesin, että tulen voittamaan kilpailun, Purola muisteli juoksun loppuhetkiä.

Purolan mukaan aiemmin päivällä alkuerissä juostu erävoitto ajalla 10,48 loi luottoa omiin mahdollisuuksiin finaalissa.

– Ennen tätä päivää en olisi uskonut, että pystyn Samuelin haastamaan. Mutta tuo alkueräjuoksu oli niin hyvä juoksu, että tiesin, että minulla on saumat vaikka voittaa.

Kilpailun tilastosuosikki, tänä kesänä 10,28 juossut Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson oli toinen ajalla 10,47 ja kauden mittaan ennätysvireessä ollut Nurmijärven Yleisurheilun Oskari Lehtonen kolmas ajalla 10,62.

Yksi lajin tilastosuosikeista, viikko sitten Turussa 10,37 juossut Santeri Örn loukkasi takareittään alkuerissä, joka pilasi toiveet mitalitaistelusta finaalissa.

Sunnuntain 200 metrille Purola lähtee mestarisuosikkina. Hän on tällä kaudella pudottanut ennätyksensä 20,79:ään.

– Sen verran hyvältä tuntui juoksu, että uskallan jopa ennätystä odottaa 200 metriltä, Purola sanoi.

100 metrin mitalistit: Anniina Kortetmaa hopeaa, Lotta Kemppinen kultaa ja Johanna Kylmänen pronssia.

Kemppiselle kolmas perättäinen mestaruus

Helsingin IFK:n Lotta Kemppinen oli yhtä hymyä 100 metrin mestaruuden jälkeen. Pitkän kilpailutauon kesälle tuonut jalan jännevamma kuntoutui nopeammin kuin Kemppinen odotti ja Kalevan kisoissa hän kiiti kolmannen perättäisen mestaruuden ajalla 11,65.

– Ajattelin, että kausi on ohi silloin kesäkuussa. Kun sitten pääsin tänne juoksemaan ja menin verkkakentälle ennen alkueria, tuli sellainen olo, että jes olen Kalevan kisoissa ja puolustan mestaruutta ja se vielä onnistui, Kemppinen hehkutti.

Finaalissa päästiin liikkeelle vasta toisella yrittämällä.

– Jälkımmäinen lähtö oli ihan ok, mutta se mikä ammuttiin takaisin, tuntui tosi hyvältä. Olisi sen mielelläni juossut maaliin asti, Kemppinen sanoi.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Anniina Kortetmaa oli toinen ajalla 11,74 ja Raision Kuulan Johanna Kylmänen kolmas ajalla 11,82.

Kortetmaa ei löytänyt aivan tuoreinta virettä finaalin. Alkueräjuoksu ja verryttelyt ennen sitä ja finaalia söivät terää, kun Kortetmaa on pienen nilkkavaivan takia joutunut muuttamaan normaalia tekemistään.

– Kolautin jalkani ja juoksuissa on pitänyt sitä varoa, Kortetmaa sanoi.

Turun Toverien Milja Thureson juoksi 400 metrin finaalissa pronssia ennätyksellään 53,26 ja kaksi tuntia sen jälkeen 100 metrillä neljänneksi ajalla 11,84.

Paavola uusi mestaruutensa puhtaalla pelillä

Alajärven Ankkureiden Mikko Paavola uusi miesten seiväshypyn mestaruutensa ylitettyään viisi peräkkäistä korkeutta 522, 532, 542, 547 ja 560 ilman yhtäkään pudotusta.

– Kisa jännitti vähän normaalia enemmän, kun tässä on ollut puolentoista kuukauden kilpailutauko, mutta kun sai seipään käteen ja aloin hypätä, tuli fiilis, että onhan tämän helppoa, Paavola sanoi.

– Saatiin hyvä kilpailu aikaa ja pääsin lopussa ihan korkeisiin korkeuksiin.

Paavola teki kolme yritystä Kalevan kisojen ennätyskorkeudesta 570. Niistä ensimmäisessä hän pääsi riman päälle, mutta ie kyennyt ylitykseen.

– Eka oli hyvä yritys. Toisessa seiväs jäi löysäksi, mutta oli sen verran kylmä keli etten uskaltanut alkaa ottaa isompaa seivästä.

Paavolan voittotulos 560 sivuaa Kalevan kisojen parasta tulosta 2000-luvulla. Viimeksi sitä ylempää on Kalevan kisoissa hypännyt Heikki Vääräniemi, joka voitti vuonna 1998 Oulussa tuloksella 561.

Hyvätasoisessa kilpailussa neljä parasta ylitti riman korkeammalta, kuin Paavolan viimekesäinen voittotulos 531.

Toiseksi sijoittui 542 ylittänyt Someron Esan Tommi Holttinen.

– Odotin vähän enemmän, mutta ei nyt vaan onnistunut, Holttinen sanoi.

Pronssimitalin jakoivat 532 ylittäneet järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää ja Karhulan Urheilijoiden Tomas Wecksten.

Naisten keihäänheiton mitalistit: Anni-Linnea Alanen, Sanne Erkkola ja Saara Lipsanen.

Erkkola mestariksi taas viimeisellään – Kruget vanhin -Vehmaa nuorin

Turun Urheiluliiton Sanne Erkkola uusi naisten keihäänheiton Suomen mestaruuden samalla tavalla, jolla hän voitti sen viime vuonna Turussa. Erkkola heitti viimeisellään 58,86 ja nousi mestariksi.

Myös tuore alle 20-vuotiaiden EM-mitalisti, Vaasan Vasaman Anni-Linnea Alanen onnistui viimeisellään. Hän heitti 57,93 ja oli toinen. Ennätyksensä 57,90 heittänyt Lappeenrannan Urheilu-Miesten Saara Lipsanen oli kolmas.

Kiekonheiton tuloksella 59,61 voittanut Vasa IS:n Frantz Kruger, 46, on Kalevan kisojen historian iäkkäin mestari ja pituushypyn tuloksella 749 voittanut Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kasperi Vehmaa nuorin miespuolinen Kalevan kisojen voittaja. Voittaessaan Vehmaan ikä oli 16 vuotta ja 224 päivää.

Pituushypyssä Joensuun Katajan Kalle Salminen ponnisti pituushypyssä toiseksi tuloksella 743 ja Viipurin Urheilijoiden Kristian Bäck oli kolmas (740). Kiekkoringissä kokemus oli valttia: Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Pyry Niskala oli toinen tuloksella 54,34 ja Porin Yleisurheilun Juha Lahdenranta kolmas (52,46).

TAMPERE 28.8.2021 Kalevan kisat, 3. päivä

Miehet,

100 m (0,5 m/s): 1) Samuel Purola OP 10,38, 2) Samuli Samuelsson IkaalU 10,47, 3) Oskari Lehtonen NurmijYU 10,62, 4) Roope Saarinen VU 10,64, 5) Arttu Paananen HIFK 10,74, 6) Elmo Lakka JKU 10,79, Santeri Örn PolvijU (ae. 10,62, -0,2 m/s) & Eino Vuori HämTa (ae. 10,71, 0,9 m/s) eivät osallistuneet finaaliin.

100 m, alkuerät:

1 alkuerä (0,9): 1) Oskari Lehtonen NurmijYU 10,55, 2) Elmo Lakka JKU 10,60, 3) Eino Vuori HämTa 10,71, 4) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,74, 5) Aleksi Ala-Prinkkilä NärpKr 10,78, 6) Alexander Björkgren JakobstDr 10,82, 7) Eeli Purola OP 10,87.

2 alkuerä (1,6): 1) Samuli Samuelsson IkaalU 10,39, 2) Roope Saarinen VU 10,61, 3) Arttu Paananen HIFK 10,70, 4) Lasse Hämelahti JanJa 10,75, 5) Jonathan Brace BorgåAk 10,89, 6) Niko Kangasoja OP 11,00, Arttu Peltola JKU hylättiin.

2 alkuerä (-0,2): 1) Samuel Purola OP 10,48, 2) Santeri Örn PolvijU 10,62, 3) Erno Mehtonen SavRi 10,73, 4) Tuukka Huuskola VU 10,74, 5) Valtteri Louko LapuanVi 10,76, 6) Niklas Viikisalo PoYU 10,82, 7) Viljami Hietaharju JoKa 10,84, 8) Christoffer Envall PedersFa 10,89.

400 m: 1) Erik Back HIFK 47,63, 2) Viljami Kaasalainen JKU 47,81, 3) Filiph Johansson GamlakarlIF 48,29, 4) Juho Pirskanen KuopRe 48,43, 5) Eljas Aalto SibVa 48,47, 6) Asseri Välimäki NoormNo 48,66, 7) Benjamin Stendahl BorgåAk 48,81, 8) Joel Turkka TP 49,24.

800 m, alkuerät:

1 alkuerä: 1) Ville Lampinen KU-58 1.52,29, 2) Konsta Hämäläinen JoKa 1.52,66, 3) Alex Rauhala VasaIS 1.52,82, 4) Lauri Hassi OrivPo 1.53,49, 5) Mikko Rahkola PudasjU 1.54,13, 6) Lassi Kuva LA 1.54,62, 7) Tuure Haapanen TuUL 1.55,01, 8) Väinö Venetjoki GamlakarlIF 1.55,86, 9) Jussi Raittinen KurikRy 1.57,35.

2 alkuerä: 1) Markus Teijula NaantLö 1.53,01, 2) Aleksi Kivelä LempKi 1.53,13, 3) Niko Viljola HKV 1.53,27, 4) Otto Kaario JKU 1.53,92, 5) Atte Nevala KU-58 1.53,98, 6) Roni Tirkkonen JoKa 1.54,15, 7) Matias Mononen LA 1.55,17, 8) Julius Mäkinen TP 1.55,21, 9) Olli Ahlgren LA 1.57,27.

3 alkuerä: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.53,37, 2) Joni Virkkala GamlakarlIF 1.53,57, 3) Leonard Markén IFVOM 1.53,92, 4) Daniel Lundmark HIFK 1.54,46, 5) Panu Jantunen HKV 1.54,80, 6) Antton Launto SauvU 1.54,83, 7) Konsta Uuttera TP 1.57,19, 8) Tuomas Puputti IFRaseb 1.57,52, 9) Samu Heikkonen LUM 1.59,12.

400 m aj, alkuerät:

1 alkuerä: 1) Lauri Eneh TU-38 53,93, 2) Samuli Raikunen LiePa 54,51, 3) Pekka Sinkkonen HIFK 55,15, 4) Iiro Surkka JKU 57,22, 5) Konsta Kankainen TP 57,70, 6) Santeri Tanner LUU 1.00,92.

2 alkuerä: 1) Tuomas Lehtonen LiePa 52,94, 2) Jaakko Linnus TP 55,21, 3) Aleksi Heimonen TU-38 56,26, 4) Antti Pihlavisto HKV 56,71, 5) Tomas Jatsko TapanilErä 58,10, 6) Aleksi Nieminen PoTa 61,37, Oliver Oksanen NoormNo keskeytti.

3 alkuerä: 1) Jonni Blomqvist BorgåAk 53,11, 2) Jere Haapalainen TP 54,78, 3) Markus Hurri LiePa 55,46, 4) Samu Laakso TapanilErä 57,45, 5) Mikael Kangaskorte KuivasjAu 58,41.

Korkeus, karsinta:  1-8) Daniel Kosonen TP & Ville Eikkula TP & Valtteri Välimäki UKK & Julius Kuusela LUU & Artturi Tiipiö TeuvRi & Arttu Mattila ÄänekU & Jesse Huttunen SavitaipU & Matias Mustonen LempKi 198, 9) Richard Östman IFVOM 198, 10-11) Johan Grönroos SjuIF & Teemu Laurikainen OrivPo 195, 12) Santeri Haapamäki TP 195, 13) Joonatan Veijola HämTa 195, 14) Sebastian Widjeskog KronÅs 191, 15) Oskari Henttinen KokemKV 191, 16) Otso Mikkilä ImatrU 187, Aleksi Savolainen TP ilman tulosta, Jade Nyström KorianPo ilman tulosta, Samuli Eriksson SalVil ilman tulosta.

Seiväs: 1) Mikko Paavola AlajAn 560, 2) Tommi Holttinen SomEsa 542, 3-4) Urho Kujanpää TP & Tomas Wecksten KarhU 532, 5) Juho Alasaari LaihLu 509, 6) Jere Keskinen VaasTo 509, 7) Jesse Salmi VasaIS 495, 8) Albin Lundberg VasaIS 495, 9) Einari Välimäki NoormNo 495, Anton Kunnas SibVa ilman tulosta,

Pituus: 1) Kasperi Vehmaa LUM 749, 2) Kalle Salminen JoKa 743, 3) Kristian Bäck VU 740, 4) Pyry Keränen KarkkPo 724, 5) Eero Haapala VU 713, 6) Otto Pulkkinen ImatrU 705, 7) Joska Tommola TuWe 705, 8) Jaakko Lintula EspTa 696, 9) Iikka Alingue JanJa 689, 10) Eetu Jokela AlavVi 677, 11) Julius Toivola JKU 674, 12) Ville Toivonen ÄhtärU 673, 13) Kristian Peltola JKU 652, 14) Juho Nieminen JKU 649.

3-loikka, karsinta:  1) Simo Lipsanen LUM 15,99, 2) Tuomas Kaukolahti KU-58 15,92, 3) Topias Koukkula KangU-68 15,57, 4) Aaro Davidila LapLu 15,48, 5) Antti Tiekso TuWe 15,04, 6) Aapo Karvinen VammSV 14,97, 7) Veikko Nugraha EspTa 14,94, 8) Ilpo Kantanen KuopRe 14,73, 9) Niko Simola VammSV 14,23, 10) Deshawn Holopainen JoKa 14,20, 11) Miro Tanninen JoKa 14,07, 12) Oskari Käpyaho LapuanVi 13,88, 13) Sami Bärlund TapanilErä 13,82, 14) Jimi Huuho PyhäselU 13,55, 15) Frans Häggblom PedersFa 13,31, Daniel Sjölind KronÅs &, Juho Nieminen JKU & Antti Inkinen LUM &, Eelis Snåre LA ilman tulosta.

Kiekko: 1) Frantz Kruger VasaIS 59,61 (kkk), 2) Pyry Niskala SeinäjSU 54,34, 3) Juha Lahdenranta PoYU 52,46, 4) Rami Kankaanpää IlmajKi 51,89, 5) Ville Kivioja NokU 51,40, 6) Teemu Poikolainen JoKa 51,35, 7) Kalle Kivioja NokU 49,81, 8) Aaro Leinonen RymättSo 49,52, 9) Jouni Helppikangas OrimJy 47,63, 10) Jouni Walden IkaalU 47,52.

Kiekko, karsinta:  1) Frantz Kruger VasaIS 57,62, 2) Pyry Niskala SeinäjSU 52,80, 3) Ville Kivioja NokU 51,11, 4) Jouni Walden IkaalU 50,76, 5) Kalle Kivioja NokU 50,51, 6) Juha Lahdenranta PoYU 49,26, 7) Rami Kankaanpää IlmajKi 48,68, 8) Jouni Helppikangas OrimJy 48,06, 9) Aaro Leinonen RymättSo 47,24, 10) Teemu Poikolainen JoKa 47,21, 11) Mikko Martinmäki RaahVe 47,12, 12) Eero Virtanen ImatrU 47,08, 13) Olli-Pekka Korhonen KaavKa 46,50, 14) Mika Ruhtinas JKU 46,18, 15) Miika Lahtonen MynämIs 46,05, 16) Juuso Sillanpää JKU 44,21, 17) Topi Laitila TeuvRi 44,06, Raine Munukka KuortKu & Oskari Perälampi EspTa ilman tulosta.

Moukari: 1) Aaron Kangas KankaanpSL 73,51, 2) Henri Liipola SomEsa 72,76, 3) Tuomas Seppänen NoormNo 71,90, 4) Aleksi Jaakkola VehmaistU 69,41, 5) Marco Kammer HIFK 67,94, 6) Markus Kokkonen JoKa 66,84, 7) Tommi Remes KiuruvU 66,83, 8) Joni Syrjälä TP 64,82, 9) Max Lampinen SomEsa 64,21, 10) Arttu Väänänen VarpaisjVi 61,10.

Keihäs, karsinta:  1) Topias Laine HKV 78,10, 2) Oliver Helander IFRaseb 76,99, 3) Jami Kinnunen ÄänekU 76,81, 4) Toni Keränen LimingNM 76,54, 5) Toni Kuusela KuortKu 75,33, 6) Lassi Etelätalo JoKa 75,01, 7) Teo Takala IFRaseb 74,02, 8) Taneli Juutinen KuopRe 72,65, 9) Teemu Wirkkala ToholU 71,78, 10) Jaakko Hauta-aho TöysVe 71,65, 11) Tino Mäkelä PyhäselU 69,61, 12) Teemu Narvi KankaanpSL 69,58, 13) Janne Läspä KaustPV 69,13, 14) Sampo Lehtola LapinlVe 68,41, 15) Juho Järvinen KarstKi 67,86, 16) Aleksi Yli-Mannila AlajAn 67,09, 17) Sami Reunanen VammSV 63,72, Jarmo Marttila KälvTa ilman tulosta.

10-ottelu, 100 m:

1 erä (0,3 m/s): 1) Joni Heikkinen OP 11,24, 2) Ville Kattelus YlihJu 11,50, 3) Aleksi Salminen HarjavJy 11,52, 4) Otto Ylöstalo SibVa 11,66, 5) Petri Lemmetyinen KU-58 11,71, 6) Eetu Kangas SeinäjSU 11,88.

2 erä (0,4 m/s): 1) Tarmo Savola LappajVe 10,87, 2) Leo Uusimäki KU-58 10,91, 3) Juuso Hassi OrivPo 11,08, 4) Petri Ihander KUYU 11,09, 5) Juuso Toivonen ÄhtärU 11,11, Elmo Savola LappajVe DNS.

10-ottelu, Pituus: 1) Leo Uusimäki KU-58 7,40, 2) Tarmo Savola LappajVe 7,39, 3) Juuso Toivonen ÄhtärU 7,14, 4) Juuso Hassi OrivPo 6,94, 5) Petri Ihander KUYU 6,80, 6) Aleksi Salminen HarjavJy 6,49, 7) Petri Lemmetyinen KU-58 6,45, 8) Otto Ylöstalo SibVa 6,38, 9) Ville Kattelus YlihJu 6,24, 10) Eetu Kangas SeinäjSU 6,07, Joni Heikkinen OP ilman tulosta.

10-ottelu, Kuula: 1) Eetu Kangas SeinäjSU 13,74, 2) Tarmo Savola LappajVe 13,30, 3) Juuso Hassi OrivPo 13,06, 4) Petri Ihander KUYU 13,04, 5) Ville Kattelus YlihJu 12,99, 6) Joni Heikkinen OP 12,85, 7) Leo Uusimäki KU-58 12,49, 8) Otto Ylöstalo SibVa 11,99, 9) Aleksi Salminen HarjavJy 11,89, 10) Juuso Toivonen ÄhtärU 11,36, 11) Petri Lemmetyinen KU-58 11,07.

10-ottelu, Korkeus: 1) Tarmo Savola LappajVe 198, 2) Juuso Toivonen ÄhtärU 192, 3) Joni Heikkinen OP 189, 4) Juuso Hassi OrivPo 189, 5) Leo Uusimäki KU-58 183, 6) Ville Kattelus YlihJu 177, 7) Petri Ihander KUYU 177, 8) Petri Lemmetyinen KU-58 177, 9) Aleksi Salminen HarjavJy 177, 10) Eetu Kangas SeinäjSU 174.

10-ottelu, 400 m:

1 erä: 1) Joni Heikkinen OP 51,00, 2) Juuso Toivonen ÄhtärU 51,82, 3) Aleksi Salminen HarjavJy 53,25, 4) Petri Lemmetyinen KU-58 55,60, 5) Eetu Kangas SeinäjSU 56,34.

2 erä: 1) Tarmo Savola LappajVe 48,42, 2) Leo Uusimäki KU-58 48,78, 3) Juuso Hassi OrivPo 50,60, 4) Petri Ihander KUYU 51,25, 5) Ville Kattelus YlihJu 51,79.

Naiset,

100 m (0,4 m/s): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,65, 2) Anniina Kortetmaa JKU 11,74, 3) Johanna Kylmänen RaisKu 11,82, 4) Milja Thureson TuTo 11,84, 5) Pirkitta Marjanen PoYU 11,84, 6) Anna Pursiainen EspTa 11,90, 7) Merituuli Jääskeläinen LUM 12,04, 8) Anna Julin IFNykarl 12,08.

100 m, alkuerät:

1 alkuerä (1,8): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,55, 2) Pirkitta Marjanen PoYU 11,75, 3) Annika Mäenpää NoormNo 11,95, 4) Karoliina Kujanpää ValkeakHa 11,97, 5) Riikka Kokko OP 12,07, 6) Sanni Mahonen JKU 12,23, 7) Julia Ihantola EspTa 12,25.

2 alkuerä (0,5): 1) Anniina Kortetmaa JKU 11,68, 2) Milja Thureson TuTo 11,84, 3) Merituuli Jääskeläinen LUM 11,91, 4) Anna Julin IFNykarl 11,95, 5) Katja Luukkola LeppävaarSi 12,14, 6) Ilona Luoma TP 12,16, 7) Minea Fogelholm EspTa 12,45.

3 alkuerä (0,0): 1) Johanna Kylmänen RaisKu 11,84, 2) Anna Pursiainen EspTa 11,89, 3) Elisabet Salmela VeitsilKV 12,04, 4) Kerttu Latvala KUYU 12,28, 5) Jandeh Jallow OP 12,36, 6) Maria Räsänen LapinlVe 12,45, 7) Petra Häggqvist HKV 12,45, 8) Juulia Kokko ImatrU 12,58.

400 m: 1) Mette Baas VeitsilKV 52,74 (kkk), 2) Viivi Lehikoinen HIFK 52,99, 3) Milja Thureson TuTo 53,26, 4) Aino Pulkkinen JKU 53,37, 5) Jeanine Nygård VasaIS 54,42, 6) Veera Mattila VammSV 55,13, 7) Jonna Berghem HangöIK 55,27, 8) Ella Räsänen EsboIF 55,36.

800 m, alkuerät:

1 alkuerä: 1) Sara Kuivisto BorgåAk 2.06,94, 2) Kaisa Honkaharju KälvTa 2.09,28, 3) Sini Rajaniemi LA 2.11,48, 4) Siiri Rainio JKU 2.11,93, 5) Teresa Perttilä HIFK 2.11,99, 6) Roosa Lahtinen YlöjU 2.15,91, 7) Veera Mensonen MaaningMa 2.16,26, 8) Riina Heikkonen LUM 2.22,75.

2 alkuerä: 1) Viola Westling TuUL 2.07,70, 2) Erika Utriainen VeitsilKV 2.09,90, 3) Reetta Joronen SavRi 2.10,70, 4) Veera Perälä LA 2.11,10, 5) Emilia Jousimaa LA 2.11,49, 6) Janette Niemi JKU 2.12,54, 7) Ilona Pulkkinen TuWe 2.13,61, 8) Elina Mettälä HKV 2.14,96.

3 alkuerä: 1) Helmi Vuorimaa LA 2.08,09, 2) Heini Ikonen JKU 2.09,09, 3) Kiia Keinonen TP 2.09,99, 4) Marika Aarnio TuWe 2.13,04, 5) Rauha Buchwald HKV 2.13,83, 6) Nora Kytäjä LempKi 2.14,55, 7) Enni Katajalaakso KannU 2.15,05, 8) Sini Karjalainen IisVi 2.17,82.

3000 m ej: 1) Camilla Richardsson EsboIF 10.02,27 (kkk), 2) Moona Korkealaakso LUM 10.14,50, 3) Emma Katajalaakso LA 10.19,82, 4) Venla Saari JKU 10.30,07, 5) Sara-Elise Ruokonen JKU 10.30,53, 6) Lotta-Maria Maine TuUL 10.31,20, 7) Salla Laukkanen LA 10.49,54, 8) Pihla Hokkanen KuopRe 10.55,86, 9) Emma Hämäläinen ParikkU 11.18,67, 10) Lotta Sundqvist TuUL 11.18,72, 11) Emma Hakala EspTa 11.21,11, 12) Melissa Kykyri KälvTa 11.23,28, 13) Oona-Mari Hakulinen JKU 11.24,26, 14) Aada Miskala MiKV 11.49,05, 15) Mona af Forselles RekolRa 11.51,81, 16) Anna Hyvärinen TuUL 12.07,24.

400 m aj, alkuerät:

1 alkuerä: 1) Nea Mattila HIFK 59,31, 2) Laura Loponen OP 59,55, 3) Kristiina Halonen LUM 60,29, 4) Anniina Laitinen HKV 63,29, 5) Iida Verainen NouSu 63,81, 6) Aava Lajunen VantSa 64,32, 7) Lotta Nurminen TuUL 65,42.

2 alkuerä: 1) Frida Hämäläinen TP 60,15, 2) Essi Niskala KuivasjAu 60,39, 3) Martta Rautala VU 61,28, 4) Aada Puosi EurajVe 63,73, 5) Anni Korhonen LA 63,82, 6) Pinja Pikkupeura HIFK 64,37, 7) Cassandra Nynäs IFRaseb 67,37.

3 alkuerä: 1) Mathilda Kvist VasaIS 60,24, 2) Heidi Salminen JKU 60,39, 3) Aada Aho RaisKu 60,77, 4) Jenna Vakkilainen VantSa 62,32, 5) Mari Heinonen KajKi 64,44, 6) Pinja Heinonen TP 65,14.

Korkeus: 1) Ella Junnila TP 191 (kkk & sivuaa kisaennätystä, aik. Minna Vehmasto 1983), 2) Heta Tuuri LA 187, 3-4) Sini Lällä JKU & Viivi Voutilainen TuUL 178, 5) Elin Pajunen VasaIS 178, 6) Neea-Maria Joki PohjanKo 175, 7-8) Miia Lindholm HIFK & Johanna Nieminen JKU 171, 9-10) Lotta Putkiranta EspTa & Wolferiina Mörönen TuUL 167, 11) Emma Nyman NärpKr 167,

Seiväs, karsinta:  1-4) Elina Lampela OP & Saga Andersson EsboIF & Silja Andersson EsboIF & Wilma Murto SalVil 375, 5) Maria Kytölä NurmijYU 367, 6) Tuuli Järvinen KeurKi 367, 7) Pinja Koivumäki LauttakLu 367, 8) Miisa Koskiaho KarijTa 357, 9) Essi Melender VaasVa 357, 10) Kiia Perkaus PohjanKo 345, 11) Julia Vuolli KosKa 345, 12-13) Fiinu Puustinen JKU & Vanessa Lindberg RiihimKi 330, 14-15) Viivi Närvä ValkeakHa & Sofie Westerlund VasaIS 330, Henriikka Könönen KuivasjAu ilman tulosta, Roosa Rissanen SavRi ilman tulosta, Helmi Eklund EspTa ilman tulosta.

Pituus: 1) Taika Koilahti TuWe 618, 2) Kira Kytölä EsboIF 615, 3) Saara Keskitalo EspTa 601, 4) Anne-Mari Lehtiö KU-58 600, 5) Sini Sanaslahti KaipVi 587, 6) Inkeri Ahokas PoYU 579, 7) Nea Lento TP 577, 8) Paula Vihtalahti NoormNo 577, 9) Neea Käyhkö SavRi 570, 10) Meeri Elomaa SeinäjSU 4,95.

3-loikka, karsinta:  1-2) Elina Kostiainen VihdVi & Kira Kytölä EsboIF 12,77, 3) Roosa Mähönen JKU 12,51, 4) Ilona Ruohola TuUL 12,51, 5) Lotta Kirvesmies MiKV 12,45, 6) Hanna Peltola TP 12,41, 7) Janita Leppäranta KristiinU 12,41, 8) Laura Koivisto JKU 12,21, 9) Siri Savolainen NaantLö 12,16, 10) Siiri Nyyssönen JoKa 12,15, 11) Pinja Kössi PaimU 11,93, 12) Sanni Lento TP 11,93, 13) Veera Möttönen RaahVe 11,91, 13) Jessica Miettinen JoKa 11,91, 15) Tilda Lipasti HIFK 11,84, 16) Daniela Fernandez Furu TuUL 11,57. – Kristiina Mäkelä OrimJy ylitti karsintarajan erityisluvalla Lausannessa 26.8. hypäten 13,93 (1,7 m/s).

Moukari, karsinta:  1) Kati Ojaloo NoormNo 63,70, 2) Silja Kosonen SomEsa 63,45, 3) Krista Tervo KarhKa 63,10, 4) Suvi Koskinen KauhajKa 63,08, 5) Kiira Väänänen VarpaisjVi 62,15, 6) Tiina Rinnekari NurmijYU 58,17, 7) Tytti Oikarainen PosPy 55,09, 8) Heli Rinnekari NurmijYU 55,06, 9) Aada Koppeli JKU 53,88, 10) Anni Sinelampi LA 53,56, 11) Andrea Österman HIFK 53,39, 12) Marika Virtanen SomEsa 53,14, 13) Maija Valli KurikRy 53,13, 14) Hannamari Kinnunen JKU 53,11, 15) Johanna Witka SomEsa 51,41, 16) Charlotta Sandkulla KronÅs 50,91, 17) Emma Uosukainen EsboIF 49,92, 18) Kati Rinnekari NurmijYU 48,99, 19) Kaisu Eskelinen MaaningMa 46,11, 20) Josefine Lundström IFRaseb 45,36.

Keihäs: 1) Sanne Erkkola TuUL 58,66, 2) Anni-Linnea Alanen VaasVa 57,93, 3) Saara Lipsanen LUM 57,90, 4) Julia Valtanen RaumU 54,34, 5) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 52,16, 6) Emilia Karell SjuIF 51,95, 7) Vivian Suominen HIFK 51,92, 8) Janette Lepistö LehtimJy 51,33, 9) Jelena Jaakkola SoinSi 51,23, 10) Elina Kinnunen UKK 51,16.

7-ottelu, 100 m aj:

1 erä (0,4 m/s): 1) Miina Palonen ViitasVi 14,96, 2) Sanni Säntti IlmajKi 15,20, 3) Saimi Lupala IFRaseb 15,26, 4) Saana Peura TervolTe 15,63, 5) Eucabeth Kivikangas AlajAn 15,72, 6) Emmi Hietanen RiihimKi 15,78, 7) Kaisa Äijälä NouSu 15,85.

2 erä (0,5 m/s): 1) Anni Nurminen TP 14,72, 2) Iida Kujanpää TP 14,90, 3) Laura Lepistö PoYU 15,08, 4) Iina-Kaisa Mäkelä KU-58 15,32, 5) Charlotta Pettersson TP 15,39, 6) Maiju Saukkosaari TP 15,42, 7) Valentina Lemettinen SeinäjSU 15,82.

3 erä (2,2 m/s): 1) Miia Sillman TP 13,84, 2) Vilma Itälinna TP 13,94, 3) Hertta Heikkinen JoKa 14,05, 4) Amanda Liljendal BorgåAk 14,15, 5) Jessica Rautelin EsboIF 14,16, 6) Janette Hanski KarhU 14,42, 7) Emmi Valtonen TuUL 14,58, 8) Minttu Mattinen LUM 14,71.

7-ottelu, Korkeus: 1) Miia Sillman TP 179, 2) Amanda Liljendal BorgåAk 173, 3-4) Hertta Heikkinen JoKa & Saana Peura TervolTe 164, 5) Minttu Mattinen LUM 164, 6) Jessica Rautelin EsboIF 161, 7-8) Vilma Itälinna TP & Anni Nurminen TP 161, 9) Maiju Saukkosaari TP 161, 10) Iina-Kaisa Mäkelä KU-58 161, 11-12) Valentina Lemettinen SeinäjSU & Laura Lepistö PoYU 158, 13-15) Emmi Hietanen RiihimKi & Sanni Säntti IlmajKi & Saimi Lupala IFRaseb 155, 16) Emmi Valtonen TuUL 155, 17-18) Eucabeth Kivikangas AlajAn & Janette Hanski KarhU 155, 19) Miina Palonen ViitasVi 152, 20) Iida Kujanpää TP 152, 21) Kaisa Äijälä NouSu 152, 22) Charlotta Pettersson TP 143.

7-ottelu, Kuula: 1) Janette Hanski KarhU 13,15, 2) Miia Sillman TP 13,11, 3) Laura Lepistö PoYU 12,52, 4) Jessica Rautelin EsboIF 12,43, 5) Eucabeth Kivikangas AlajAn 12,23, 6) Amanda Liljendal BorgåAk 12,14, 7) Hertta Heikkinen JoKa 11,92, 8) Minttu Mattinen LUM 11,87, 9) Iina-Kaisa Mäkelä KU-58 11,82, 10) Charlotta Pettersson TP 11,75, 11) Emmi Valtonen TuUL 11,20, 12) Saimi Lupala IFRaseb 11,03, 13) Iida Kujanpää TP 10,90, 14) Anni Nurminen TP 10,40, 15) Emmi Hietanen RiihimKi 10,40, 16) Vilma Itälinna TP 10,38, 17) Sanni Säntti IlmajKi 10,26, 18) Kaisa Äijälä NouSu 10,22, 19) Miina Palonen ViitasVi 10,05, 20) Maiju Saukkosaari TP 9,45, 21) Saana Peura TervolTe 8,79, 22) Valentina Lemettinen SeinäjSU 8,76.

7-ottelu, 200 m:

1 erä (1,0 m/s): 1) Miina Palonen ViitasVi 26,15, 2) Saana Peura TervolTe 26,22, 3) Iida Kujanpää TP 26,48, 4) Kaisa Äijälä NouSu 27,39, 5) Emmi Hietanen RiihimKi 27,59, 6) Iina-Kaisa Mäkelä KU-58 27,63, 7) Maiju Saukkosaari TP 27,75.

2 erä (1,0 m/s): 1) Saimi Lupala IFRaseb 26,05, 2) Laura Lepistö PoYU 26,26, 3) Minttu Mattinen LUM 26,34, 4) Sanni Säntti IlmajKi 26,45, 5) Eucabeth Kivikangas AlajAn 26,88, 6) Charlotta Pettersson TP 26,96, 7) Valentina Lemettinen SeinäjSU 27,18.

3 erä (0,6 m/s): 1) Vilma Itälinna TP 24,93, 2) Hertta Heikkinen JoKa 25,02, 3) Miia Sillman TP 25,19, 4) Amanda Liljendal BorgåAk 25,40, 5) Emmi Valtonen TuUL 25,43, 6) Jessica Rautelin EsboIF 25,65, 7) Anni Nurminen TP 25,67, 8) Janette Hanski KarhU 26,67.