Purola ja Illukka vahvasti välieriin, Ahola ja Kinnunen finaaliin

Purola ja Illukka vahvasti välieriin

Nuorten MM-kisojen ensimmäisen päivän aamu tarjosi useita ilahduttavia suomalaissuorituksia Tampereen Ratinassa. Samuel Purola ja Riku Illukka pinkoivat satasen alkueristä suoraan välieriin, Elina Kinnunen selviytyi keihäänheiton loppukilpailuun ja Eero Ahola nähdään kuulan loppukilpailussa sekä esteissä Astrid Snäll ja Salla Laukkanen juoksivat ennätyksensä.

Miesten satasella Purola voitti oman eränsä ajalla 10,47 ja Illukka oli omassa erässään kolmas ajalla 10,65. Purolalla vire ja fiilis oli kohdillaan koko päivän.

– Loppu kulki taas niin kuin yleensä, lähtöön jäi parannettavaa. Oli parempi mitä odotin (alkuerässä). Erävoitto tuossa sakissa oli aika kova juttu ja antaa itseluottamusta. Suht’ tasapainoinen ja onnistunut juoksu, Purola sanoi.

Purolan valmentajaisä Mika Purola piti näkemästään.

– Rentoa oli, loppu tuli hyvin. Normaalisti Samuel on jäänyt lähdössä metrin, nyt hän pääsin muiden mukaan, Mika Purola sanoi.

Riku Illukan alkuerä ”meni niin kuin pitikin”. Illukka venytti eränsä kolmanneksi, mikä vei suoraan jatkoon. Kaikesta näki, että mies nautti kisatunnelmasta.

– Kiihdytys oli hyvä, sain siitä hyvin jatkettua juoksua. Vähän lopussa oli jo jäykkää, mutta ihan hyvin tuli loppuun, Illukka sanoi tyytyväisenä.

Ahola kuulafinaaliin

Miesten kuulantyönnössä Eero Ahola eteni tuloksellaan 19,02 illan loppukilpailuun karsintojen kymmenenneksi parhaana. Ahola työnsi pisimmälle kolmannellaan, aiemmat olivat 18,93 ja 18,71. Hän piti karsintojen tulostasoa odotettuna.

– Ekan työnnön jälkeen puristusta tuli liikaa, tekniikka hajosi siinä. Verrattuna kaksiin edellisiin arvokisoihin tämä on melkein kylmä keli, kun on melkein 40 ollut. Yli kakskymppistä lähdetään hakemaan, illan finaaliin latautumaan lähtenyt Ahola sanoi.


1xa_3225.jpg

Elina Kinnunen lähtee keihäsfinaaliin tavoittelemaan omaa ennätystään ja sitä kautta hyviä sijoituksia.

,

Kinnunen keihään finaaliin, Ylönen ensimmäinen karsiutuja

Keihäässä Elina Kinnunen heitti 50,23, joka vei hänet karsintojen kymmenentenä finaaliin. Roosa Ylönen sen sijaan oli tuloksellaan 49,64 ensimmäinen loppukilpailusta karsiutunut urheilija.

– Kroppa tuntui hyvältä karsinnassa, muttei ihan sellaista nappiheittoa vielä tullut. Minulla oli pienempiä tavoitteita, joista eka oli, että pääsee finaaliin. Huomenna pidemmälle, lähdetään taistelemaan eka pistesijoille. Finaaliin lähdetään heittämään hyvä heitto, kauden parasta ja ennätyksen kimppuun. Sitä kautta tulevat pistesijat ja mitalitoiveet, Kinnunen sanoi.

Kotikisojen tunnelmaan pääsi ennen Kinnusta Ylönen, joka heitti parhaansa ensimmäisellään. Hän oli oman karsintaryhmänsä seitsemäs ja jäi lopulta vain hieman finaalista.

– Ihan loistava oli heittää. Tsemppasin viimeiseen (44,15) tosi hyvin, ja olin ihan, että voi lähteäkin, mutta siinä loppu meni ihan möhellykseksi. En tiedä, mitä siinä tapahtui. Ihan kohtalainen, mutta kauden tärkeimmässä kisassa kauden huonointa tekemistä, tuntui vähän sille, Ylönen sanoi itsekriittisesti.

Karsinnassa karsintarajan 53,50 ylitti vain Italian Rosa Zabarino, joka heitti viimeisellään 53,99.

Snäll ja Laukkanen juoksivat ennätyksensä

Naisten 3000 metrin estejuoksussa sekä Astrid Snäll että Salla Laukkanen juoksivat ennätyksensä, mutta finaalipaikka jäi tällä kertaa molemmilla saavuttamatta. Snäll juoksi erässään 10.12,67 ja Laukkanen 10.36,38. Snäll oli karsintojen 17:s ja Laukkanen 30:s. Aikavertailussa viimeisenä jatkoon mentiin ajalla 10.09,60.

Aiemmasta ennätyksestään 10.16,66 useamman sekunnin nipistäneellä Snällillä oli kaksijakoiset tunnelmat. Ennätys lämmitti, mutta finaalipaikan karkaaminen harmitti kovassa kunnossa olevaa juoksijaa.

– En tiedä mikä minulla oli. Tuli ennätys, muttei mennyt 10 minuuttia rikki, Snäll pohdiskeli itseään suomien.

Laukkanen joutui juoksemaan aika paljon yksin, mutta piti vauhtia itselleen hyvänä. Ensimmäinen MM-startti oli jännittävä paikka, mutta Lahden Ahkeran juoksija suoriutui mallikkaasti. Hänen aiempi ennätyksensä oli 10.40,19.

– Jossain vaiheessa mietin, että jään hirveästi jälkeen, eikä tästä tule mitään. Sitten tajusin, että muut rupeavat väsymään ja minulla on vielä voimia jäljellä. Päätin, että otan kiinni niin paljon kuin jaksan. Kuulin välillä, että valmentajani huusi, että ennätysvauhdissa olen, Laukkanen sanoi.

Veera Perälä juoksi 800 metrillä alkuerissä ajan 2.12,38, eikä selvinnyt jatkoon.

Kymmenottelussa Juuso Toivonen juoksi satasella 11,41, hyppäsi pituutta 666 ja työnsi kuulaa 12,12. Hän on kolmen lajin jälkeen kerännyt 2119 pistettä.

,


1xa_3084.jpg

Astrid Snäll juoksi ennätyksensä, mutta jäi finaalista. Se jätti juoksijalle itselleen kaksijakoiset mietteet.

,