Pullin avauskisa Espanjassa kantoi 776: ”Kropassa ei ollut vielä ihan parhaat energiat”

Kristian Pullin kauden avauskisa Espanjan Andujarin pituushypyssä toi tuloksen 776, jolla hän sijoittui neljänneksi.

Pullin pisin hyppy syntyi viimeisellä kierroksella. Hyppysarjan kaksi muuta onnistunutta hyppyä kantoivat 766 ja 765.

– Se oli sellainen kauden avauskisa kovan leirin päälle. Huomasi, ettei kropassa ollut vielä ihan parhaat energiat, Pulli totesi.

Pulli ponnisti kilpailun seitsemän viikkoa Portugalin Monte Gordossa kestäneen harjoitusleirin päätteeksi.

– Kisan toinen, yliastuttu hyppyni oli ehkä koko kilpailun parhaani. Tuntui, etten saanut sen jälleen niin hyvää latausta muihin hyppyihin.

Alkukesän kilpailuohjelma on Pullilla vielä auki.

– Nyt tulen Suomeen, lepään ja annan kunnon nousta. Katsotaan kisoja sen mukaan, kun palautuminen edistyy, Pulli viittasi kevään hyvin onnistuneen harjoitusleirin rasitukseen.

Andujarin pituuskisa käytiin hyvissä olosuhteissa, kun lämpöä oli päälle +20 asteen ja hyppääjillä oli takanaan varsin tasainen ja leppoisa myötätuuli. Pullin parhaassa hypyssä oli myötätuulta +0,6 m/s.

Pituushyppypaikalle oli ladattu mukaan seitsemän kilpailijaa, joiden kaikkien ennätys oli reilusti päälle kahdeksan metrin. Kilpailun voitti Kuuban Lester Lescay tuloksella 809. Myös toinen kahdeksan metrin hyppy nähtiin, kun Kiinan Changzhou Huang leiskautti 801. Kolmanneksi venytti Espanjan Hector Llorente, 794.

Tasokkaat juoksut miesten 800 ja 1500 metrillä

Ehdottomilla huipputuloksilla ei Andujarin kisassa mässäilty, mutta monessa lajissa syntyi tasaisen kovaa jälkeä. Miesten 1500 metrillä 10 juoksijaa paineli alle 3.40:n voiton mennessä Kenian Kamar Etiangille tuloksella 3.36,35. 800 metrillä alle 1.46:n pääsi neljä miestä. Nopein oli Ranskan Yaniz Meziane ajalla 1.45,39.

Naisten 800 metrillä voiton otti Kuuban Sahily Diago ajalla 2.00,90. Brasilia Tatiane Raquel Da Silva taittoi 3000 metrin esteet aikaan 9.38,27.

Naisten kuulan voitti Espanjan Maria Fernandez työnnettyään 18,19. Kiekon paras oli Brasilian Andressa De Morais tuloksella 60,75.

 

Andujar, Espanja 26.5.

Miehet, pituus: 1) Lester Lescay Kuuba 809, 2) Changzhou Huang Kiina 801, 3) Hector Llorente Espanja 794, 4) Kristian Pulli Suomi 776, 5) Eusebio Caceres Espanja 763.

Kaikki tulokset tästä linkistä