Pulli nauttii, kun lämpö tuo tehoa treeniin

Pulli nauttii

Kristian Pulli on nauttinut harjoittelusta ja kilpailemisesta Etelä-Afrikan Potchefstroomissa. Hän on antanut lämmön ja huippuolosuhteiden tuoda tekemiseen oman lisänsä.

– Meitsin kehosta huomaa heti, että olo on paljon parempi, samoin kehon tehon tuotto, kun ollaan lämpimässä. Sitä ei oikein voi selittää, mutta harjoituksiin tulee lämmössä heti enemmän tehoa ja palautuminen on parempaa, Pulli sanoo.

Pulli on Potchefstroomissa Eero Haapalan, Arttu Halmelan ja Henri Väyrysen kanssa. Nelikon piti kilpailla keskiviikkona, mutta ukkossade sotki suunnitelmat ja lykkäsi leirin toista kilpailua tuonnemmaksi.

– Nyt ei ole syytä mennä kilpailemaan kehnoihin oloihin, Pulli muistuttaa.

Pulli, 21, ponnisti viime kesänä pituutta 780 ja kolmiloikkasi 16,01. Hänen ennätyksensä ovat 789 ja 16,07. 

Viime kesää edeltänyt harjoituskausi kasvatti väkevästi hyppääjän kropan voimavaroja. Niitä Pulli ei kesällä aivan täysin onnistunut kesyttämään nappihypyksi. Osin siksi, että urheilemisen kiusaksi ilmaantui sitkeä nivusvaiva, jonka Pulli on nyt saanut kuriin.

– Nyt se on hyvässä mallissa. Se ei ole haitannut harjoittelua, vaikka peruskuntokaudella oli vielä pientä tuntumaa, Pulli sanoo.

Hyppääjän mukaan nivusongelma on pysynyt aisoissa yleisliikunnalla.

– Kuntouttava harjoittelu tuntui vain ärsyttävän sitä, Pulli sanoo.

Loikkaan valmistava treeni jatkuu keväällä

Potchefstroomin leirin ensimmäisessä kilpailussaan Pulli ponkaisi heti 774, vaikka tekninen tekeminen lankulla ei vielä ollut primaa.

– Mitä tuossa on dataa katseltu, sillä nopeudella, jolla tulen lankulle, en oikein ehdi tehdä ponnistusta hyvin, Pulli sanoo.

Kovat lajiharjoitukset ja ponnistaminen ovat olleet kolmiloikan ja pituuden lajivalmentajan Suren Ghazaryanin vetämällä Etelä-Afrikan leirillä keskiössä. Seuraavissa kilpailuissa Pulli toivoo, että tulemalla aavistuksen maltillisemmin ponnistukseen, hän kykenee hyödyntämään ponnistusharjoittelun hedelmät. 

Etelä-Afrikassa Pulli keskittyy pituushyppyyn. Kolmiloikka on kuitenkin normaalisti mukana EM- ja olympiakesän kilpailuohjelmassa.

– Molemmat lajit ovat olleet harjoittelussa mukana. Nyt talvella keskityn pituushyppyyn. Keväällä sitten tehdään kovaa iskutusta, jolla taataan, että loikka liikkuu kesällä, Pulli sanoo.

Kovasta vauhdista, kovia suorituksia

Harjoituskausi on Pullin mukaan sujunut ”aika normaalisti”, joten Potchefstroomissa on ollut helppo kääntää lajiharjoittelussa tehoruuvia.

– Nyt on saanut tehtyä kovasta vauhdista kovia lajisuorituksia, Pulli kiittelee leirin antia.

Hyppääjien leiriryhmässä on Pullin mukaan hyvä henki. Liekö osansa sillä, että vapaa-aikojen kortinpeluussa, ei ole vielä mestaria löytynyt.

– Aika tasaisesti ovat pelit menneet, Pulli tuumii.