Pulli hyppäsi SE:n ja Suomen ensimmäisen EM-mitalin hallissa 21 vuoteen! – VIDEO

Kristian Pulli palautti Suomen mitalikantaan Toruńissa Euroopan hallimestaruuskilpailuissa. Pullin kolmas hyppy kantoi Suomen halliennätykseen 824 ja hän voittti pronssimitalin.

Pulli paransi 13 sentillä Eero Haapalan kahdeksan vuotta vanhaa Suomen ennätystä. Samalla hän rikkoi Tokion olympiakisojen tulosrajan.

Pullin saavuttama mitali on Suomen ensimmäinen mitali Euroopan hallimestaruuskilpailuista 21 vuoteen. Viimeksi mitalin saavutti Timo Aaltonen, joka vuonna 2000 voitti kuulantyönnössä Euroopan hallimestaruuden.

Pulli ponnisti EM-finaalissa nousujohteisen sarjan, joka alkoi 769 ja 777 kantaneilla hypyillä. Kolmas ja viides hyppy kantoivat omiin halliennätyksiin 800 ja 810 ja viimeinen yritys Suomen ennätykseen 824, millä tuloksella Pulli ohitti Ukrainan Vladislav Mazurin.

Erittäin kovatasoisen kilpailun voitti puolustava mestari Kreikan Militiádis Tentóglou maailman tämän vuoden kärkituloksella 835. Toiseksi sijoittunut Ruotsin Thobias Montler hyppäsi Ruotsin ennätyksen 831.

Kristian Pullia valmentaa hänen isänsä Seppo Pulli. Hän vaihtoi viime kaudella hyppytekniikkaansa siirtymällä ilmalennon aikana kolmeen ja puoleen saksaukseen. Hallikauden vireensä hän haki kahdella pitkällä Etelä-Afrikan leirillä.

”En itse asiassa muista siitä hypystä mitään”

– Alkuun oli taas tukkoista. Kolmannella kierroksella pääsin lankulle ja tuli sellainen olo, että ehkä tästä kuitenkin voisi tulla jotakin, Pulli kertoi.

– Viidennellä kierroksella juoksin vaan täysillä lankulle ja ajattelin, että ponnistus tulee sieltä itsestään.

– Siitä mitalihypystä en itse asiassa muista mitään. Enkä vielä edes tiedä, oliko se niin hyvä hyppykään teknisesti.

– Pojat teki niin hirveitä tuloksia (Pulli viittasi Tentóglouun ja Montleriin), mutta pronssikamppailu oli tiukka. Ajattelin vaan, että nyt tarvitaan täydellinen hyppy, Pulli kuvasi ajatuksiaan.

– Hyvältä tuntuu, että Suomen mitaliton putki katkesi. Enkä siinä edes huomannut, että olympiarajakin meni samalla rikki, Pulli iloitsi.

Valmentaja Seppo Pulli: Tunteet olivat pinnassa

Kristian Pullin valmentaja Seppo Pulli seurasi kilpailuun kotonaan tv:n välityksellä. Kokemus oli yhtä väkevä kuin hyppääjällä.

– Koville se otti. Tunteet olivat aika pinnassa, mutta uskoin viimeiseen asti, että Kristian tulee sieltä. Kun Kristian hyppäsi sen 810 jäi sellainen tunne, että hän pystyy parempaan, Pulli sanoi.

Pulli on valmentanut poikaansa alusta pitäen. Harjoittelua ja tekniikkaa on rakennettu yhdessä asioita opiskellen ja analysoiden.

– Kristian on hyvin määrätietoinen ja analysoi koko ajan omaa tekemistä ja haluaa tulla paremmaksi. Hänellä on valta halu kehittyä, Pulli sanoo.

Valmentaja uskoo, että Kristian Pullin edellytykset ovat kauempana kuin ulkoratojen ja halli-SE 827 ja 824. Lisää pituutta hyppyyn on saatavissa tekniikkaa hiomalla.

– Kristianin rajat ovat paljon kauempana, kun saadaan tekniikka toimimaan kovemmalla vauhdilla. Nyt käytettiin vielä lentävää 14 askeleen vauhtia, Pulli sanoo.

– Ensin meinattiin, että hypätään 16 askeleen vauhdilla, mutta sitten todettiin, että 14 toimii parhaiten. Kristian pääsi siitä parhaaseen asentoon