Pulkkisen vauhti kohdallaan Turussa, Kylmänen alitti 17-vuotiaiden EM-rajan

Pulkkisen vauhti kohdallaan Turussa

SUL:n Tähtikisasarja alkoi torstaina Turussa. Äänekosken Urheilijoiden Aino Pulkkinen ja Porvoon Akilleksen Willem Kajander liikkuivat ennätysvauhtia 200 metrillä. Kummallakin oli sen verran myötätuulta selän takana, että tilastoon ajat jäävät tuulituloksina.

Pulkkinen voitti naisten 200 metriä ajalla 23,94, joka on 0,01 sekuntia parempi kuin hänen viime kesänä juoksema ennätyksensä. Myötätuulta juoksussa oli 2,8 metriä sekunnissa.

Pulkkinen oli hyvässä vireessä hallikaudella ja juoksee kesän ensimmäisen 400 metrin starttinsa ensi viikolla Äänekoskella.

– Hallikauden jälkeen kaikki on mennyt hyvin. Ei ole ollut ongelmia, mutta nyt tuntui, etten saanut itsestäni ihan kaikkea irti, Pulkkinen sanoi.

Kajander voitti miesten 200 metriä ennätystään sivuavalla ajalla 21,54. Myötäistä juoksussa oli 2,5 metriä sekunnissa.

– Paras kauden avaus minulta koskaan. Juoksun lähtöpää on minulla yleensä ollut parempi. Nyt on tehty enemmän nopeuskestävyystreeniä ja se näkyi niin, että jaksoi hyvin loppuun asti, Kajander kertaili.

 

Andersson: En tehnyt töitä hypyn lopussa

Esbo IF:n Saga Andersson voitti Turussa naisten seiväshypyn 420:n ylityksellä. Kolme yritystä korkeudesta 438 olivat erittäin lähellä mennä yli.

– Noissa 438:n yrityksissä tein hyvin töitä hypyn alussa, mutta lopussa en. Olisi vain pitänyt työntää kädellä kunnolla, Andersson harmitteli.

Miesten seiväshypyn voitti Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää, joka taivutti 522 ja oli kolmannellaan erittäin lähellä ylittää 533.

– Vähän tippui riman päälle se kolmas yritys. Ponnistus jäi alle, enkä saanut energiaa siirtymään seipääseen. Kaikkiaan nyt näyttää hyvältä. Hiljattain päättynyt Italian leiri onnistui, Kujanpää sanoi.

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne voitti miesten 800 metriä ajalla 1.51,11. Se oli hänelle kauden toinen startti Belgiassa hiljattain juostun 1500 metrin jälkeen.

– Nyt aloitettiin kovaa. Ensimmäinen kierros oli alle 53 sekunnin. Kulki hyvin 600 metriin asti, mutta kova alku kostautui viimeisellä 200 metrillä, Rinne tuumi.


img_7556.jpg

,

Kylmänen alitti EM-rajan, Kähärä vireessä

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä, 16, voitti naisten korkeushypyn ylitettyään 179. Kähärä pinkoi Turussa myös 100 metrin alkuerissä ennätyksensä 12,41 ja vei finaalissa 17-vuotiaiden voiton ajalla 12,29. Finaali juostiin ennätyskelvottomassa, 3,6 metriä sekunnissa puhkuneessa myötätuulessa. Kähärän aiempi ennätys oli 12,61. Alkuerässä myötäistä oli 1,5 metriä sekunnissa.

– Korkeuskilpailussa tuli varsinkin kilpailun alussa hyviä hyppyjä. Korkeuteen 182 ei sitten vaan sattunut sellaista hyvää hyppyä, tosin kolmas yritys siitä oli aika hyvä, Kähärä kertaili.

– 100 metrillä finaalijuoksu oli parempi ja rennompi, kun ei ollut ketään edessä.

Alkuerässä Kähärän edellä viiletti Raision Kuulan 16-vuotias Johanna Kylmänen, joka voitti juoksun ajalla 12,09, joka rikkoi 17-vuotiaiden EM-rajan. Kylmänen juoksi vain alkuerän.

Kylmäsen 100 metrin ennätys on 12,06. Unkarissa pidettäviin EM-kilpailuihin hänen on mahdollisuus osallistua usealle pikamatkalle tai moniotteluun. Turussa hän pinkoi naisten 200 metrillä kolmanneksi ajalla 24,54, joka sekin alittaa 17-vuotiaiden EM-rajan, mutta tulos syntyi ennätyskelvottomassa tuulessa.

– Hyvä, että sain nyt tuon EM-rajan tehtyä. Minun piti alunperin juosta täällä 400 metriä, mutta nämä matkat olivat hyvä ratkaisu, Kylmänen tuumi.

Hallikaudella 17-vuotiaiden 60 metrin aitajuoksun SE:n rikkonut Kankaanpään Seudun Leiskun Eero Hirvinen kolhi sen verran rajusti aitaa Turussa, että 110 metrin aitajuoksun aika jäi 15,39:een.

Kymmenen osakilpailun Tähtikisasarja jatkuu Jyväskylässä 9. kesäkuuta.

tuloksia

,

 

Yleisurheilutuloksia

Turku:

Tähtikisasarjaa, Tilastopajacup:

Miehet:

200 m 3. erä (+2,5) 1:) Willem Kajander BorgåAk 21,54w, 2) Joni Vainio-Kaila LaitJy 22,02w, 3) Tuomas Lehtonen LiedPa 22,36w.

800 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.51,11, 2) Antton Launto SauvU 1.53,79, 3) Niklas Heikkilä KuusUS 1.54,68 kk19.

3000 m_ 1) Kennedy Charicha TuUL 8.42,16 (kkk) 2) Eero Heinonen TuUL 8.45,47, 3) Akseli Ruohola LiedPa 8.47,18, 4) Roope Koskinen JyväskKU 8.49,50, 5) Matti Rauma TuUL 8.53,48.

110 m aidat (+1,8): 1) Valtteri Kalliokulju LiedPa 14,73, 2) Elias Ylöstalo IFSibboV 15,38, 3) Eelis Hirvinen KanksLei 15,48.

Korkeus: 1) Valtteri Välimäki UudKK 2,00, 2) Iiro Isokääntä SalVil 192.

Seiväs: 1) Urho Kujanpää TampPy 522, 2) Eetu Turakainen TuUL ,00, 3) Santtu Koskiaho KarijTa 500.

Kolmiloikka: 1) Antti Tiekso TurWei 14,35 (+1,5).

Kuula: 1) Tomas Söderlund IFRaseb 17,35, 2) Nico Oksanen LoimVoi 16,79, 3) Mikko Toiviainen LoimJa 16,61.

Naiset:

200 m 1. erä (+2,6): 1) Noora Toivo ToijVau 25,15w, 2) Jutta Luhtala TurWei 25,55w, 3) Evelina Ojaniittu TurWei 25,79w, 4) Viola Westling TuUL 25,86w;

2. erä (+2,8): 1) Aino Pulkkinen ÄänekU 23,94w, 2) Viivi Lehikoinen HIFK 24,27w, 3) Johanna Kylmänen RaisKu 24,54w, 4) Emma Hyvärinen TuUL 24,71w, 5) Sara Jokinen TampPy 25,50w.

3000 m: 1) Kaisa Tyni PyhtY 9.31,58, 2) Janica Rauma ForssSa 9.40,21, 3) Amanda Virtanen TuUL 10.22,50, 4) Andreina Kero TuUL 10.30,56, 5) Johanna Sällinen TuUL 10.49,54.

100 m aidat (+0,2): 1) Miia Sillman TampPy 14,32, 2) Elina Kakko PerttPei 14,46, 3) Emma Hyvärinen TuUL 14,49, 4) Janette Hanski KarhU 14,83.

Korkeus: 1) Jessica Kähärä MikkKV 179, 2) Elina Kakko PerttPei 179, 3) Miia Sillman TampPy 173, 3) Elin Pajunen IFÅsarna 173, 5) Viivi Voutilainen TuUL 173, 6) Vanessa Varjolampi TuUL 166.

Pituus 1) Taika Koilahti TurWei 6,03 (+1,7).

Kiekko 1) Tuula Penttinen PuumVi 48,88, 2) Elina Mattila TuUL 48,86, 3) Jessica Meriheinä LiljIK 45,07, 4) Roosa Naula TuUL 44,30, 5) Tiina Viitakangas TurWei 40,04.

Keihäs: 1) Elina Kinnunen UudKK 50,03, 2) Sanne Erkkola TuUL 45,38, 3) Jenni Vuori SomE 44,82, 4) Amanda Liljendal BorgåAk 43,29.

19-v.

400 m: 1) Veera Perälä SeinäjsU 56,95, 2) Sunna Penttinen TuUL 59,70.

Seiväs: 1) Saga Andersson EsboIF 420, 2) Kiia Jullenmaa PorinYU 344.

Kuula: 1) Janette Hanski KarhU 13,02.

17-v.100 m (+3,6): 1) Jessica Kähärä MikkKV 12,29w. Alkuerät 2. erä (+1,5): 1) Johanna Kylmänen RaisKu 12,09 (17-v. EM-raja).

Korkeus 1) Rebekka Sukselainen EspTa 165.

Kaikki tulokset