Pulkkisen ja Kemppisen sytyttävä kaksintaistelu – Lehtonen haastoi Huuskolan – Kokkonen ennätykseen – Blomqvistin tuplavoitto

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkinen juoksi kolmoismestariksi nuorten hallimestaruuskilpailussa Helsingissä. Pulkkinen peittosi HIFK:n Lotta Kemppisen kahdella sekunnin sadasosalla tiukassa 200 metrin finaalissa, jonka hän voitti ajalla 24,00 sivuten omaa kauden kotimaista kärkiaikaansa.

Viitosradalla juossut Pulkkinen pääsi liikkeelle mainioista asemista, kun Kemppinen starttasi ulkoradalta.

– Tosi hyvin sain jahdata Lottaa aivan loppuun asti, Pulkkinen kertoi.

Pulkkinen voitti lauantaina 60 ja 400 metrin mestaruudet. Edellispäivän juoksut sekä aamun 200 metrin alkuerä tuntuivat kropassa 200 metrin finaalissa.

– Finaali oli kuudes startti kahteen päivään, joten kyllä se tuntui, Pulkkinen huokaili.

22-vuotiaiden 200 metrin finaalin kärkinimet: Viivi Lehikoinen (24,97), Nea Mattila (24,56), mestari Aino Pulkkinen (24,00) ja hopeamitalisti Lotta Kemppinen (24,02).

Kemppisellä onnistunut kaarretekniikkaharjoitus

Kemppinen ei ole viime vuosina juuri 200 metriä hallissa juossut, joten kolmen vuoden takainen halliennätys 25,12 sai kyytiä, kun Kemppinen pinkoi alkuerissä 24,31 ja finaalissa 24,02.

Kemppiselle hopeamitali oli myös pientä balsamia, kun 60 metrin finaali jäi väliin vilppilähdön takia.

– Talvella ei ole 200 metriä juostu jyrkkien kaarteiden takia. Nyt päätettiin juosta kaksi kovaa 200 metrin starttia vähän kaarretekniikkaharjoituksina, kun minä olen niin huono kaarrejuoksija. Keskityin siihen, että pysyin hyvin kaarteessa, Kemppinen sanoi.

Kemppisen hallikausi oli väkevä. Hän voitti Tampereella Suomen hallimestaruuden 60 metrillä ja pudotti 60 metrin ennätyksensä 7,28:aan. Kova aikatavoite hänellä oli myös Helsingin 200 metrille.

– Meillä molemmilla oli Ainon kanssa tavoite juosta alle 24 sekunnin, Kemppinen sanoi.

Tuukka Huuskola kiristi ulkorataa 22-vuotiaiden 200 metrin mestariksi ajalla 21,53. Hyvävireinen Tuomas Lehtonen taisteli tiukasti ja oli toinen ajalla 21,59. Erno Mehtonen (553) kiri pronssille ajalla 22,38.

Loistovireinen Lehtonen  haastoi Huuskolan

Esbo IF:n Tuukka Huuskola sai toivomansa päätöksen kaksijakoiselle hallikaudelle. Hän vei mestaruuden halliennätyksellään 21,53, vaikka huiman ennätysparannuksen tehnyt Liedon Parman aituri Tuomas Lehtonen pisti hänet koville ennätyksellään 21,59.

– Tuomas juoksi todella hienosti. Hyvä, että tulee uusia miehiä mukaan, se on hyväksi meille kaikille, Huuskola hehkutti.

Huuskola kohensi hallikauden mittaan 60 metrin ennätyksensä 6,86:een, mutta takareiden kramppi ja vilppilähtö lauantaisessa 22-vuotiaiden finaalissa jättivät kesää ajatelleen rahtusen hampaankoloon.

– Hallikausi toi kehitystä ja siihen voi olla tyytyväinen, Huuskola sanoi.

Lehtonen urakoi Helsingistä 400 metrin mestaruuden ja 200 metrin hopean. 200 metrin alkuerissä hän oli nopein ennätyksellään 21,78, jonka hän pudotti finaalissa vielä 21,59:ään.

– Kaksi viime viikkoa ovat menneet hyvin. Tampereella SM-kilpailujen 300 metrin aitajuoksu meni hyvin ja nyt 400 metriä ja 200 metriä. Tosin tuo 400 metrin aika 49,35 olisi saanut olla parempi, Lehtonen kertoi.

Hallıkausi kertoi Lehtoselle, että nopeus on parantunut.

– Nyt se pitäisi saada näkymään 400 metrin aitajuoksussa, Lehtonen sanoi.

Max Montin kohensi 200 metrin halliennätyksensä lukemiin 22,58.

Kokkonen roimassa ennätysvauhdissa: Superhuikea fiilis

Hyvässä vauhdissa 200 metrin finaaleissa oli myös Kajaanin Kipinän Jenna Kokkonen, joka voitti 19-vuotiaiden 200 metriä ennätyksellään 24,44. Sillä hän nousi ikäluokkansa kaikkien aikojen hallitilastossa 10. sijalle.

– Ihan superhuikea fiilis. En odottanut tuollaista aikaa. Se oli aika lailla täydellinen juoksu, kun en muista juoksusta mitään, Jokinen hehkutti. Sara Siltala oli toinen ennätyksellään 24,73

Turun Urheiluliiton Max Montin kohensi 200 metrin halliennätyksensä lukemiin 22,58 ja voitti 19-vuotiaiden mestaruuden ennen Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jonatan Kinnusta, joka ehti maaliin ajassa 22,77.

– Loppusuoralla oli pakko puristaa. Oli kullan kiilto silmissä, Montin kertoi.

Nathalie Blomqvist juhli tuplamestaruutta. Sunnuntaina hän voitti 800 metriä ja edellispäivänä 3000 metriä.

Blomqvistille toinen mestaruus, keväällä alppimajakokeilu

Pedersören Falkenin Nathalie Blomqvist jätti Helsingin tuplamestarina kuten Tampereen viikkoa aiemmin. Blomqvist voitti Helsingissä lauantaina 3000 metriä ja sunnuntaina 800 metriä aivan oman halliennätyksensä pintaan menevällä ajalla 2.10,81.

Blomqvist pysyi alkumatkasta juoksua vetäneen Riina Heikkosen perässä parisataa metriä ja otti sitten kärkipaikan, jonka piti maaliin asti.

– En halunnut lähteä alusta niin liian kovaa. Katselin vauhtia 200 metriä, kuten viikko sitten Tampereella ja lähdin. Ensimmäinen 400 metriä oli vähän liian hidas, Blomqvist totesi 66 sekunnin väliajasta.

Mestaruuksien lisäksi Blomqvist rikkoi hallikaudella 19-vuotiaiden Suomen ennätyksen ja MM-rajan 1500 metrillä. Oma halliennätys 9.27,97 syntyi Helsingissä myös 3000 metrillä ja edellytykset siihen olisi ollut 800 metrilläkin, jos olisi ollut kovempi kilpailu.

– Hallikausi kaikkiaan on ollut onnistunut. Tästä on hyvää jatkaa kohti kesää, Blomqvist sanoi.

Kevään harjoitteluun Blomqvistillä kuuluu leiri Portugalissa, Monte Gordossa. Ensi kerran urallaan hän kokeilee myös korkeanpaikan harjoittelua pitämällä leirin Liikuntakeskus Pajulahdessa, missä hän pystyy hyödyntämään alppimajaa.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Janette Niemi voitti 22-vuotiaiden naisten 800 metriä halliennätyksellään 2.12,86.

– Alkuvauhti oli aika kovaa, mutta yllättävän hyvin pystyi juoksemaan loppuun asti. Paras kunto osui tähän oman ikäluokan SM-kilpailuun, vaikka flunssakierre vähän lyhensi hallikautta.

Helsingin Kisa-Veikkojen Niko Viljola piti vaivatta tilastosuosikin aseman 22-vuotiaiden miesten 800 metrillä ja voitti ajalla 1.56,16. Viipurin Urheilijoiden Eelis Uitto juoksi lauantaisen 400 metrin voiton jatkeeksi 19-vuotiaiden 800 metrin mestariksi ajalla 1.54,31.

Kotirannan kiri puri 3000 metrillä

Joensuun Katajan Mika Kotirannan taktisesti hyvä juoksu toi 22-vuotiaiden 3000 metrin mestaruuden omalla halliennätyksellä 8.35,00.

– Leevin (Keronen) kanssa sovittiin, että pidetään hyvää matkavauhtia. Leevi veti aluksi ja minä tonnista eteenpäin. Siinä puolessa välissä kuitenkin huomaisin, että tänään ei ole paras päivä ja otin vähän vauhtia pois. Mutta ihan hyvä juoksu, kertaili lopussa mestriksi kirinyt Kotiranta.

Vasta pari vuotta sitten jalkapallon parista juoksuun vaihtanut Pedersören Falkenin Robin Kronqvist oli toinen halliennätyksellään 8.36,90 ja Lempäälän Kisan Leevi Keronen kolmas halliennätyksellään 8.37,34.

– Pelasin aiemmin jalkapalloa kakkos- ja kolmossarjoissa, mutta aloitin syksyllä Tom Andtbackan valmennuksessa. Sanoin hänelle, että seuraavat viisi vuotta pistän kaikki peliin juoksussa, Kronqvist totesi.

Kuivasjärven Auran Sonja Stång paransi omaa ennätystään 19-vuotiaiden 60 metrin aitajuoksussa 0,26 sekunnilla 8,56:een.

Stång ennätysvireessä, Keskitalo, Sundberg ja Ilomäki mestareiksi

Kuivasjärven Auran Sonja Stång paransi omaa ennätystään 19-vuotiaiden 60 metrin aitajuoksussa 0,26 sekunnilla 8,56:een. Ennätyksensä 8,67 juoksi myös toiseksi sijoittunut Lappeenrannan Urheilu-Miesten Tanja Kokkonen.

– Olin ihan hämmentynyt. Sain niin hyvän lähdön, että luulin varastaneeni, kun olin niin paljon muiden edellä, Stång kertoi.

– Minua väsytti ennen finaalia, menin ulos verryttelemään ja se piristi, tuumi Stång, joka juoksi päivää aiemmin 19-vuotiaiden 60 metrillä viidenneksi kauden parhaalla ajallaan 7,80.

Espoon Tapioiden Saara Keskitalo voitii 22-vuotiaiden 60 metrin aitajuoksun ajalla 8,50 ja kukisti kahdella sekunnin sadasosalla toiseksi sijoittuneen HKV:n Anni Siirtolan.

– Taistelujuoksu. Finaali oli viides startti kahteen päivään. Se alkoi jo tuntua, sanoi Keskitalo, joka voitti myös 60 metrin pronssimitalin lauantaina.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Miska Sundberg voitti 22-vuotiaiden miesten 60 metrin aitajuoksun ennätyksellään 8,18. HIFK:n Eero Ilomäki vei 19-vuotiaiden mestaruuden 99-senttisin aidoin ajalla 8,01, kun 60 metriä voittanut Kankaanpään Seudun Leiskun Eero Hirvinen oli toinen ennätyksellään 8,08. Kolmas oli Alexander Björkgren niin ikään ennätyksellään.

– Oli vähän varovainen juoksu. On tullut kolhittua nilkkaa sen verran, alkutalvesta ennätyksensä 7,86:een pudottanut Ilomäki sanoi.

17-vuotiaiden mestaruuden voitti Alexander Björkgrenin pikkuveli Adrian Björkgren ajalla 8,23. Kolmiloikan aiemmin samana päivänä voittanut Eemil Porvari hävisi vain sekunnin sadasosan. Molemmat paransivat ennätyksiään.

Kumara ja Mononen tuplamestaruuksiin

Laihian Lujan Heikki Kumara piti tilastosuosikin aseman ja päätti 17-vuotiaiden 1500 metriä yhtä iloiseen voittotuuletukseen kuin 800 metrin finaalissa lauantaina.

– Läksin kisaan sillä mielellä, että jos jommankumman matkan voittaisi, mutta nyt sattui tulemaan molemmat. Hallikisat eivät kuitenkaan ole niin arvostettuja, päätavoitteet ovat kesän kilpailuissa, Kumara sanoi.

Kumara voitti 1500 metriä halliennätyksellään 4.16,60. Voitto maistui, sillä syksyn harjoittelua kiusasivat sairastelut.

– Pari kuukautta olen nyt harjoitellut hyvin, Juoksu meni suunnitelmien mukaan. Ehkä olisi voinut alkumatkasta kiristää, mutta nyt löytyi loppuun hyvä kiri, Kumara sanoi.

Tuplamestariksi juoksi myös Lahden Ahkeran Ilona Mononen, joka voitti 17-vuotiaiden 1500 metriä halliennätyksellään 4.41,58. Edellispäivänä hän vei 800 metrin mestaruuden niin ikään halliennätyksellään 2.14,13.

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Emilia Kangas voitti 19-vuotiaiden kuulantyönnön tuloksella 14,18.

Paavola otti omansa

Alajärven Ankkureiden Mikko Paavola voitti 22-vuotiaiden seiväshypyn 535:n ylityksellä. Alkutalvesta ennätyksensä 541 ylittäneelle hyppääjälle se oli neljäs perättäinen kilpailu, joka päättyi joko tulokseen 530 tai 535,

– Liikaa tuli noita 530:n kisoja. Ongelma on loppuvauhdin rytmityksessä, kun käytän pitkää vauhtia ja isompia seipäitä.  Siihen pitää keskittyä keväällä, Paavola sanoi.

Paavola varmisti mestaruuden jo ylittämällä aloituskorkeutensa 505 ja ylitti hyvillä hypyillä myös 520 ja 535, mutta 545 jäi ylittymättä.

Raportit laji lajilta: