Pulkkinen urakoi Gävlessä, suomalaiset kahmivat lajivoittoja

Pulkkinen urakoi Gävlessä

Suomalaiset nuoret yleisurheilijat kahmivat yhdeksän lajivoittoa 22-vuotiaiden Pohjoismaisten ja Baltian mestaruuskilpailuiden päätöspäivänä Ruotsin Gävlessä.  

Pikajuoksija Aino Pulkkinen kuorrutti kahden päivän ja neljän lajin urakkansa voittamalla 200 metriä koleassa sadesäässä ajalla 23,95. Hän oli myös juoksemassa Suomelle 4 x 400 metrin kakkossijaa, joka heltisi ajalla 3.55,81. 

Lauantaina Pulkkinen voitti 100 metriä ajalla 11,72 ja oli 400 metrillä toinen ajalla 54,81. Sää oli silloin leppeä. Sunnuntaina lämpötila romahti 12-13 plusasteeseen ja osaa lajeista kiusasi vesisade.

– 200 metriä oli olosuhteisiin nähden hyvä juoksu. Sää oli viileä, vettä tuli ihan kiitettävästi ja vastatuultakin oli metri sekunnissa, Pulkkinen kertaili.

Neljän lajin urakkaansa Äänekosken Urheilijoiden juoksija oli tyytyväinen. Lauantain 400 metriä tosin olisi voinut mennä paremmin ilman dopingtestiä kahden lajin välissä.

– 100 metriä meni lauantaina hyvin, mutta jouduin antamaan dopingtestin ennen 400 metriä juoksua, enkä kerennyt kunnolla verryttelemään. Ehdin tehdä vain yhden vedon piikkareilla, Pulkkinen sanoi.

Sunnuntain muissa lajeissa Espoon Tapioiden Oskari Perälampi heitti kiekkokisan voittoon tuloksella 57,22. Miesten 800 metrillä Naanantalin Löylyn Markus Teijula kirkasti lauantain 400 metrin kakkostilan 800 metrin voitoksi ajalla 1.53,31.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Arttu Tyystjärvi voitti kolmiloikan erittäin haastavat sääolot huomioiden hyvällä tuloksella 15,38. Miesten 400 metrin aidoissa Liedon Parman Tuomas Lehtonen vei voiton kauden parhaallaan 53,15 ja Jonni Blomqvist sinetöi kakkossijalla lajista Suomen kaksoisvoiton ajalla 53,63.

Kemppainen voitti, Vainio toinen

Naisten lajeissa sunnuntaina suomalaisista lajivoittoon pystyi Pulkkisen ohella keihäänheiton voittanut Kajaanin Kipinän Suvi Kemppainen tuloksella 52,98. 

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Alisa Vainio juoksi Gävlessä 5000 metriä 16.00,59 ja sijoittui toiseksi. Kilpailun voitti Ruotsin Sara Christiansson ennätyksellään 15.52,86.

Yleisurheilutuloksia/kv.

Gävle, Ruotsi:

22-vuotiaiden Pohjoismaisten ja Baltian mestaruuskilpailuiden 1/2 kilpailupäivä:

Miehet:

200 m (- 2,2 m/s): 1. erä: 1) Ville Aarnivala Suomi 21,96, 2) Anders Pihlblad Ruotsi 22,26

2. erä (-0,7): 1) Mathias Hove Johansen  Norja 21,52,…3) Eljas Aalto Suomi 22,18.

800 m: 1) Markus Teijula Suomi 1.53,31,…5) Alex Rauhala Suomi 1.55,38.

5000 m: 1) Sigurd Ruud Skjeseth Norja 14.57,01, 2) Otto Kaario Suomi 15.09,27,…5) Antti Ihamäki Suomi 15.20,14.

400 m aj: 1) Tuomas Lehtonen Suomi 53,15, 2) Jonni Blomqvist Suomi 53,63.

Korkeus: 1) Matias Murtonen Suomi 205,…4) Julius Kuusela Suomi 199.

Kolmiloikka: 1) Arttu Tyystjärvi Suomi 15,38, 2) Veikko Nugraha Suomi 14,90.

Kuula: 1) Wictor Peterson Ruotsi 17,86,…3) Samuli Kyrönviita Suomi 16,61, 4) Matti Kahilainen Suomi 14,49.

Kiekko: 1) Oskari Perälampi Suomi 57,22,…5) Veikko Laitinen Suomi 48,25.

4 x 400 m: 1) Suomi 3.25,69.

Naiset: 

200 m (-1,0): 1) Aino Pulkkinen Suomi 23,95,…6) Emma Hyvärinen Suomi 24,93, 7) Milla Heiskanen Suomi 24,97.

800 m: 1) Astrid Rosvall Ruotsi 2.10,15, 2) Krista Lindholm Suomi 2.12,25, 3) Janette Niemi Suomi 2.12,54.

5000 m: 1) Sara Christiansson Ruotsi 15.52,86, 2) Alisa Vainio Suomi 16.00,59,…4) Heidi Kuuttinen Suomi 17.33,77.

400 m aj: 1) Minna Svärd Ruotsi 59,43,…4)  Jessica Rautelin Suomi 60,85, 5) Salla Parviainen Suomi 64,14.

Seiväs: 1) Lene Retzius Norja 410,…4) Laura Ollikainen Suomi 370, 5) Elina Lampela Suomi 370.

Pituus: 1) Emilia Kjellberg Ruotsi 613,…3) Taika Koilahti Suomi 592. 

Moukari: 1) Grete Ahlberg Ruotsi 65,40,…4) Johanna Witka Suomi 59,53,…7) Tiina Rinnekari Suomi 56,71.   

Keihäs: 1) Suvi Kemppainen Suomi 52,98, 2) Laura Pesola Suomi 50,24.

4 x 400 m: 1) Ruotsi 3.49,44, 2) Suomi 3.55,81.                                  

Kaikki tulokset