Polven nitkahdus katkaisi Ojalan kilpailun Espanjassa, ”Olympiarajan kimppuun Minskissä”

Urjalan Urheilijoiden Aleksi Ojalan toiveet 50 kilometrin kävelyn olympiarajan alituksesta Espanjan mestaruuskisoissa Torreviejassa hiipuivat polvivaivan tuomaan keskeytykseen 33 kilometrin kohdalla.

– Reitillä oli vesiritilä, joka liikahti paikaltaan, kun astuin sen päälle ja polvi pääsi nitkahtamaan. En katsellut reittiä tarpeeksi tarkasti, Ojala harmitteli.

Polven nitkahtaessa Ojala oli kolmen tunnin ja 50 minuutin olympiarajaan tähtäävässä vauhdissa. Hän jatkoi kilpailua vielä hyvän tovin ennen kuin keskeytti kilpailun.

– Vauhtia alkoi pudota ja kipu kasvaa. Katsoin, ettei ole järkeä jatkaa, Ojala kertaili.

Ojala aloitti kilpailun ennätysvauhtia, mutta alkumatkasta tuomareilta tulleen kolmen varoituksen eli punaisen merkinnän jälkeen hän joutui nykysääntöjen mukaisesti ”varikkokäynnille”, joka toi viiden minuutin aikatappion.

– Punaisia tuli taululle heti kilpailun alussa. Tekniikan on kanssa tehty töitä ja se on mennyt eteenpäin, mutta tässä kilpailussa oli tiukka tuomarilinja, Ojala sanoi.

Olympiarajan kimppuun Minskissä

Ojalan toiveita kilpailla Tokion olympialaisissa keskeytys ei kaada. Hänellä on mahdollisuus tehdä olympiaraja toukokuussa Valko-Venäjän Minskissä 50 kilometrillä MM-joukkuekilpailussa. Toinen vaihtoehto on nousta kisoihin rankingin kautta.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton rankingissa Ojalalla on pohjalla viime syksynä Hollannin Tilburgissa 50 kilometrillä kävelty 3.53.23. Kävelijöiden rankingissa huomioidaan kaksi kisaa, joista toinen voi olla myös 20 tai 30 kilometriä.

– Minskiin lähdetään ilman muuta tavoittelemaan Tokion rajaa, mutta suunnitelmissa on kävellä sitä ennen Tshekin Podebradyssä 20 kilometriä, Ojala sanoi.