Pohjevammasta toipuva Seppänen voitti moukarinheiton talvimestaruuden – Koskinen suvereeni naisten kilpailussa

Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen ja Kauhajoen Karhun Suvi Koskinen heittivät mestareiksi moukarinheiton talvimestaruuskilpailuissa Kaustisella sunnuntaina. Pikkupakkasessa käyty kilpailu siirrettiin lauantailta sunnuntaille, lauantain huonon sään takia.

Miesten kilpailussa Seppänen peittosi toiseksi sijoittuneen Max Lampisen täpärästi kuudella sentillä. Uransa toisen talvimestaruuden voittanut Seppänen varmisti voittonsa heitettyään viimeisellään 70,15.

– Se on hyvä, kun nuoret potkii vanhoja kettuja persuuksille, tulee tsempattua, Seppänen viittasi 19-vuotiaiden Euroopan mestari Lampiseen, joka johti kilpailua ennen viimeistä kierrosta.

Seppäsen valmistautumista kilpailuun vaikeutti pohjevamma.

– Pohkeeseen tuli revähtymä viime viikon alussa. Se esti heitot ja tehollisen harjoittelun, joten ei ollut odotuksia tähän kilpailuun.

Kaustisen aurinkoisessa pakkassäässä Seppänen heitti tasaisen sarjan, jossa voittoheiton ohella oli kolme yli 69 metrin heittoa. Lampinen heitti parhaansa 70,09 neljännellä kierroksella.

Kolme edellistä mestaruutta voittanut Tammelan Ryskeen Henri Liipola oli kolmas tuloksella 69,28.

Koskinen jäi ilman vastusta

Naisten kilpailussa Suvi Koskinen vei mestaruuden tuloksella 67,36. Koskinen jäi kilpailussa ilman todellisia haastajia, koska Silja Kosonen ja Krista Tervo olivat sopineet harjoitusleirille lähdön sunnuntaiksi. Kaustisella piti alkuperäisen suunnitelman mukaan kilpailla lauantaina..

–  Heitin alkuun perusvarman tuloksen ja koetin sitten laittaa tehoa lisää, mutta ei se oikein toiminut, parhaansa viimeisellään heittänyt Koskinen sanoi.

Kruunuoyyläisen IF Åsarnan Charlotta Sandkulla oli toinen tuloksella 63,69 ja Noormarkun Nopsan Kati Ojaloo kolmas tuloksella 63,11.

Kärhä heitti lähes 70 metriä

Noormarkun Nopsan Pinja Kärhä voitti 17-vuotiaiden tyttöjen mestaruuden loistotuloksella 69,93. Kolmikiloista moukaria ovat samanikäisenä heittäneet pidemmälle vain Kärhä itse ja Silja Kosonen.

Viime kesänä Euroopan nuoriso-olympiafestivaalissakin kultaa heittäneen Pinjan jälkeen toiseksi Kaustisella sijoittui hänen kaksoissisarensa Venlä Kärhä tuloksella 57,58.

19-vuotiaiden naisten mestaruuden nelikiloisella kuulalla voitti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emmi Mäkäläinen, joka heitti uuden ennätyksensä 58,40.

Mico Lampinen heitti pakkasessa ennätyksensä

Vantaalaista Kenttäurheilijat-58:aa edustava Mico Lampinen voitti 19-vuotiaiden miesten mestaruuden kuusikiloisella moukarilla heitettyään 72,20, vaikka hänen päälajinsa tähän asti onkin ollut kiekonheitto.

Viimekesäinen oma ennätys parani pakkaskelissä roimasti 1,43 metriä. Lämpötila kilpailuiden alkaessa oli kahdeksan astetta pakkasta ja kilpailuiden päättyessä neljä astetta.

17-vuotiaiden poikien mestaruuden viisikiloisella moukarilla voitti Oulun Pyrinnön Onni Kukkonen tuloksella 68,90.

 

KAUSTINEN 18.2.2024 Moukarinheiton talvimestaruuskilpailut

Miehet,

Moukari: 1) Tuomas Seppänen NoormNo 70,15 (kkk), 2) Max Lampinen KU-58 70,09, 3) Henri Liipola TammRy 69,28, 4) Roope Auvinen EsboIF 68,43, 5) Marco Kammer HIFK 65,55, 6) Elmeri Eskola SäkylU 61,22, 7) Simon Solvin PedersFa 59,51, 8) Petri Rautio OP 58,00, 9) Oskari Eskola SäkylU 57,12, Juhana Karjanlahti AlajAn ilman tulosta.

M19 Moukari (6 kg): 1) Mico Lampinen KU-58 72,20, 2) Samuel Puustinen BorgåAk 56,08, 3) Isko Kovanen JoKa 55,04.

M17 Moukari (5 kg): 1) Onni Kukkonen OP 68,90, 2) Eetu Saramäki PetäjävPe 65,14, 3) Valtteri Paksuniemi JKU 63,40, 4) Sakari Mäkelä LA 58,64, 5) Olli Huttunen JKU 53,97, 6) Riki Honkanen ParkU 52,24, 7) Olli Mäkäläinen JKU 51,91.

M15 Moukari (4 kg): 1) Jere Murto AlavVi 61,00, 2) Janne Verho KangKi 57,20, 3) Konsta Hämelehto KaipVi 55,32.

Naiset,

Moukari: 1) Suvi Koskinen KauhajKa 67,36, 2) Charlotta Sandkulla KronÅs 63,69, 3) Kati Ojaloo NoormNo 63,11, 4) Aada Koppeli JKU 61,88, 5) Kiira Väänänen VarpaisjVi 58,58, 6) Tytti Oikarainen PosPy 56,67.

N19 Moukari: 1) Emmi Mäkäläinen JKU 58,40, 2) Ilona Verho KangKi 57,16, 3) Aino Ikäheimo EspTa 51,66.

N17 Moukari (3 kg): 1) Pinja Kärhä NoormNo 69,93, 2) Venla Kärhä NoormNo 57,58, 3) Venla Manner TuUL 53,72, 4) Sanni Jokela AlavuU 52,31, 5) Olivia Laasanen IlmajKi 49,31 … Salla Kalliomäki KauhajKa ilman tulosta.

N15 Moukari (3 kg): 1) Hanna Siirilä AlajAn 52,14, 2) Emma Valkila HKV 49,79, 3) Venla Siekkinen KeitNu 48,72.