Pitkämäen pronssiheitto ehdolla "sykähdyttävimmäksi hetkeksi"

Pitkämäen pronssiheitto ehdolla "sykähdyttävimmäksi hetkeksi"

Tero Pitkämäen MM-pronssiheitto on mukana Suomen Urheilugaalan Sykähdyttävin hetki -äänestyksen toisessa vaiheessa, joka on käynnistynyt.

Pitkämäen pronssiheitto Pekingin MM-kisoissa Antti Ruuskasen viidennen sijan säestämänä oli yksi yleisurheilukesän huipentumista suomalaisittain. Kaikkien aikojen toiseksi tasokkain keihäsfinaali heitettiin 26. elokuuta Pekingissä.

Sykähdyttävin hetki valitaan äänestyksen perusteella. Voit ottaa osaa äänestykseen Suomen Urheilugaalan nettisivuilla 9. joulukuuta asti.

Tämän äänestyksen tuloksen perusteella valitaan lopulliset 10 ehdokasta julkaistavaksi Urheilugaalan ehdokasristeilyllä 10.12., joista Sykähdyttävin hetki 2015 äänestetään.

Sykähdyttävin hetki julkistetaan 12.1.2016 järjestettävässä Suomen Urheilugaalassa.