Pikaviestinelikko alkuerässään kahdeksas, Jouste: Kelvollinen suoritus

Suomen miesten 4 x 100 metrin maajoukkue juoksi alkuerässään kahdeksanneksi ajalla 39,59 Yokohamassa viestinjuoksun MM-kisojen alkuerissä.
Erän kaksi kärkisijaa ja samalla suoraa jatkopaikkaa finaaliin veivät USA ja Kiina ajoin 38,34 ja 38,51. Suomen joukkue juoksi kokoonpanossa Otto Ahlfors, Ville Myllymäki, Oskari Lehtonen ja Samuel Purola. Joukkueen kokonaissijoitus oli 20:s.

– Ihan ok. Pari kymmenystä kovempi aika kuin joukkueen kauden avaus vuosi sitten. Ensimmäinen vaihto näytti venyvän hieman pitkäksi, mutta ankkuri Samuel Purolan suoritus taas oli hurja. Kaikkiaan kelvollinen suoritus, arvioi joukkueen valmentaja Petteri Jouste.

– Kilpailun taso oli hurja, kun MM-paikkaan, eli 10 parhaan joukkoon vaadittiin 38,67. Varmaankin kovin taso koskaan näissä kisoissa.
Ensimmäisessä erässä juosseet Britannia ja Brasilia juoksivat alkuerien kaksi nopeinta aikaa 38,11 ja 38,22. Kolmanneksi nopein oli toisen ryhmän ajalla 38,29 voittanut Italia.

tulokset