Pika-aiturit parrasvaloissa PNG:n mediatilaisuudessa, Gatlin uskoo kenttäennätyksen kaatuvan

Pika-aiturit Nooralotta Neziri, Yhdysvaltain Christina Clemons ja Annimari Korte olivat valokuvaajien ykköskohden Turun Paavo Nurmi Gamesin mediatilaisuudessa.

Clemons on tiistaisen Paavo Nurmi Gamesin 100 metrin aitojen suosikki, Korte on aloittanut kauden vahvasti ja Nezirille juoksu on kilpailukauden todellinen avaus,.

– Aika jännittävää aloittaa kausi näin. Treenikausi meni tosi hyvin. Samoin tähän juoksuun valmistava treeni. Ensimmäiseltä kisalta en silti osaa odottaa mitään, Neziri sanoi.

Neziri juoksi pari viikkoa sitten seurajoukkueiden eurocupissa Castellonissa 100 metrin aidat 13,22 ja urakoi 4 x 100 ja 4 x 400 metrin viestit. Juoksut olivat kuitenkin vain osa kilpailukauteen valmistavaa harjoituskautta.

– Jatkoin sen jälkeen harjoittelua 1,5 viikkoa. Nyt on sitten otettu treeneissä vähän iisimmin ja tuntuu siltä, että nyt voisi jotakin lähteä irti, Neiziri sanoo.

– Jännä nähdä miten käy kun ensimmäinen startti on heti näin kova kilpailu. Minulla on yleensä kestänyt 2-3 kilpailua ennen kuin juoksu alkaa kulkea.

Korte: Kolme suomalaista finaalissa

Korte juoksee Turussa kevätkesän kuudennen starttinsa. Hän rikkoi hiljattain Lahdessa Dohan MM-kisojen tulosrajan ennätyksellään 12,93, mutta juoksijan mukaan parempaan on edellytyksiä.

– Olen katsonut juoksun videolta monta kertaa. Olen enemmän ja enemmän pettynyt, koska olen nähnyt kaikki ne virheet. Hyvää siinä juoksussa oli, että tein kerrankin jotakin myös oikein. Puolet matkasta tuli hyvin, Korte sanoi.

Lahden ennätysjuoksu luo odotuksia Kortteen Turun kisalle, mutta se ei häntä häiritse.

– En koe, että kukaan muu odottaisi minulta enemmän kuin mitä odotan itse. Juoksussa on niin paljon korjattavaa, Korte sanoi.

Turussa 100 metrin aidoissa juostaan alkuerät ja finaali. Korte veikkasi, että suomalaisia on finaalissa ainakin kolme, eli hänen ja Nezirin ohella Korte odottaa finaaliin Reetta Hursketta, joka juoksi hiljattain Lahdessa ennätyksensä 13,10.

Clemons: Olen innoissa ja kunnossa

Clemons ei ennustele Turun juoksun loppuaikaa. Toissa talven MM-hallien 60 metrin aitojen MM-kakkonen ja toissa vuoden Lontoon MM-kisojen 100 metrin aitojen viitonen, keskittyy vain voittamaan.

– Odotan innoissani kilpailua, kun tuntuu, että olen kunnossa, ja edellinen kisa meni hyvin, Clemons viittasi Nanjingissa juoksemaansa aikaan 12,75.

Turun kisan kärkinimiä ovat Clemonsin ohella Yhdysvaltain Evonne Britton ja Kanadan Phylicia George. Yhdysvaltain olympiakakkosen Nia Alin kilpaileminen ei ole varmaa.

Gatlin voittaa nuoremmat treenikaverinsa

Miesten 100 metrin amerikkalainen maailmanmestari Justin Gatlin arvioi mediatilaisuudessa, että tiistaisella 100 metrillä Paavo Nurmen stadionin kenttäennätyksen 10,02 rikkomiseen on kaikki edellytykset. Gatlinin ykkösvastus on Mike Rodgers.

– Juoksin edellisessä kilpailussani Japanissa 10,00. Olen sen jälkeen tehnyt nopeustreeniä ja juoksu on teknisesti hyvässä ıskussa, joten se on mahdollista, Garlin sanoi kenttäennätyksen rikkomisesta.

Kysymyksiin kuinka 37-vuoden ikä vaikuttaa harjoitteluun ja juoksemiseen, Gatlinin ei tarvinnut vastausta pitkään miettiä.

– Ikääni en paljon mieti. Treenaan itseäni nuorempien urheilijoiden kanssa. Olen joukon vanhimpia, mutta paikat ovat kipeänä silloin kuin muillakin ja olen terävässä iskussa silloin kuin hekin, Gatlin tuumi.

– Voitan heidät starttiharjoituksissa ja pystyn juoksemaan nopeampia aikoja kisoissa ja vetotreeneissä. Tiedän milloin pitää juosta kovaa ja milloin levätä

Murto: Kenttäennätys menee, Mäkelän MM-kausi käyntiin

Paavo Nurmi Games on kilpailukauden avaus Kristiina Mäkelälle, joka teki hallikauden kolmiloikan sisäratojen SE:n 14,38.

– Hallikaudella tuli paljon pitkiä hyppyjä. Mielenkiinnolla odotan miten hyppy nyt kulkee. Lyhyellä vauhdilla se on mennyt hyvin, mutta pitkällä ei niin hyvin, Mäkelä kertasi harjoitusten tuntumaa.

Mäkelällä on kisassa tasokkaat kansainväliset vastukset, samoin kuin seiväshyppäjä Wilma Murrolla, jolle Turun kilpailu on ulkoratakauden toinen kilpailu Hän taivutti kauden avauksessaan Turussa 445.

– Kova kisa tulee. Ainakin stadionin ennätys 461 menee rikki, Murto ennusti mittelöstä, jossa ovat mukana mm. olympiavoittaja Jenn Suhr, hiljattain 476 ylittänyt Kanadan Alysha Newman ja Kreikan Nikoléta Kiriakopoúlou.

Saari bonuksen kahdessa lajissa

Paavo Nurmi Gamesissa on kahdessa lajissa superbonus. Jos miesten keihäskilpailun voittaja heittää yli 93,09 tai miesten kiekonheiton voittaja sivaltaa pidemmälle  kuin 70,98, hän kuittaa palkinnoksi saaren Turun saaristosta. Suosikki bonuksen laukaisijaksi on Ruotsin kiekkojätti Daniel Ståhl.

Oliver Helander, Lassi Etelätalo, Toni Kuusela ja Teo Takala kohtaavat miesten keihäskisassa tukun maailmanvalioita kuten Magnus Kirtin ja Thomas Röhlerin. Topi Raitanen käy kovassa seurassa 3000 metrin esteiden ennätyksensä 8.28,48 kimppuun. Turun kisa on kauden avaus myös mm. Samuel Purolalle ja Oskari Mörölle.

Osanottajat

Aikataulu