Pihlakoski hallitukseen, Sebastian Coe nousi IAAF:n johtoon

Fredericks mukaan IAAF:n viiden hengen seurantaryhmään

Entinen huippumaileri Sebastian Coe on Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) uusi puheenjohtaja. Coe kukisti keskiviikkona Pekingissä käydyssä IAAF:n kongressin äänestyksessä Sergei Bubkan äänin 115 – 92. Coe sai äänestyksessä myös Suomen äänen.

IAAF:n hallitus sai pitkästä aikaa suomalaisedustajan, kun Antti Pihlakoski tuli valituksi hallitukseen. Pihlakoski on myös Euroopan yleisurheiluliiton hallituksen jäsen ja Suomen Urheiluliiton entinen puheenjohtaja.

Coe ottaa IAAF:n komentoonsa senegalilaisen Lamine Diackin jälkeen. Diack ehti johtaa järjestöä 16 vuotta. Coen pesti IAAF:n johdossa on neljän vuoden mittaan.

– Monille oman lapsen syntymä on suuri asia elämässä, ehkä suurin. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että tilaisuus tehdä tätä työtä ja rakentaa tämän lajin tulevaisuutta on varmaankin toiseksi suurin tapaus minun urallani, Coe sanoi.

Juoksijan urallaan Coe, 58, ehti voittaa neljä olympiamitalia mukaan lukien 1500 metrin olympiakultaa. Hän on sittemmin toiminut urallaan muun muassa Britannian konservatiivipuolueen poliitikkona ja Lontoon vuoden 2012 olympiakisojen järjestelytoimikunnan johdossa.

Bubka valittiin yhdeksi IAAF:n varapuheenjohtajista. Muita varapuheenjohtajia Bubkan ohella ovat Dahlan al Hamad, Hamad Kalkaba Malboum sekä Alberto Juantorena.
IAAF:n rahastonhoitajaksi valittiin espanjalainen José Maria Odriozola.

IAAF:n hallituksen vaalissa naisedustajista korkeimman äänimäärän kokosi Yhdysvaltain liittoa johtava Stephanie Hightower.