Peiposen maastokauden avaus ”hyvävauhtinen perusjuoksu", SM-esikisa Vierumäellä

Peiposen maastokauden avaus ”hyvävauhtinen perusjuoksu"

Pitkäaikaisista jalkavammoista kuntoutunut Johanna Peiponen juoksi toisen kilpailunsa sitten viime kesän Amsterdamin EM-kisojen.

Rovaniemen Lappia edustava Peiponen pinkoi Limingalla maastojuoksun Pohjois-Suomen mestaruuskilpailuissa miesten kanssa 5,7 kilometriä aikaan 18.45.  Hän olisi sijoittunut miesten kilpailussa kahdeksanneksi.

Miesten mestariksi juoksi Limingan Niittomiesten Markku Nikkanen ajalla 17.12. Nikkanen sijoittui viikko sitten SM-puolimaratonilla viidenneksi.

– Suhteellisen hyvävauhtinen perusjuoksu. Näkee, että juoksu ei vielä irtoa helposti, mutta ei se juuri hapottanutkaan, valmentaja Aira Peiponen arvioi Johannan juoksua.

– Oli hyvä, että Johanna pääsi juoksemaan miesten kanssa. Siitä kautta juoksuun tuli vauhtia.

Kisa juostiin osin maantiellä, kun reittiä muutettiin olosuhteiden pakosta. Peiposen seuraava kilpailu on toukokuun 7. päivä Vierumäellä juosta SM-maastokilpailu, jossa tavoite on jatkaa kahden edelliskevään mestaruusputkea. Peiponen juoksi viime vuonna 10 000 metrillä Suomen naisten kaikkien aikojen toiseksi nopeimman ajan 31.42,9.

LIMINKA 29.4.2017 Maastojuoksun Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet 5,7 km: 1) Markku Nikkanen LimNM 17.12, 2) Kari Poutiainen LimNM 17.39, 3) Samuli Hussa LimNM 18.05.

Naiset 5,7 km: 1) Johanna Peiponen RovLa (juoksi miesten kanssa) 18.45, 2) Jaana Niemelä ONMKYU 20.10, 3) Iida Haataja PudasjU 20.29.

Radalla kiitosta SM-esikisoissa

Kylmä tuuli ja muutama lumihiutale siivittivät maastojuoksun SM-esikisoja Heinolassa. Lappeenrannan Urheilu-Miesten Anna Huostila ja Heinolan Iskun Reijo Ronnila voittivat miesten ja naisten 4 ja 6 kilometrin kilpailut. Naisten kilpailuissa nopein oli 19-vuotiaiden sarjan voittanut Forssan Salaman Astrid Snäll. Hän juoksi neljä kilometriä 14.37,8.

Ville Hautalan Vierumäen Cooke golfkentälle rakentama kahden kilometrin rata sai kiitosta juoksijoilta. Muutama terävä kumpare rikkoo hyvin rytmiä ja mukana on yksi pidempi terävä nousu, jonka jättämistä radalle Hautala vielä pohtii. Yleisölle Hautalan tekemä reitti on herkkua, sillä juoksijat ovat nähtävillä lähes koko ajan. 

– Tämä tuo vähän vaihtelua mäkisiin ratoihin, joihin on totuttu, Astrid Snäll tuumi.

Kisaan osallistui myös Lahden Ahkeran ex-maajoukkuejuoksija Francis Kirwa,42. Hän kertoi lenkkeilevänsä omaksi ilokseen ja ilman paineita kohti marraskuista New Yorkin maratonia. Sitä ennen hän aikoo juosta yhden maratonin lokakuussa, jossa takaisi paikan New Yorkiin. 

Vierumäki Heinola:

Avoimet aluemestaruusmaastot, SM-kisojen esikisa:

Miehet, 6 km: 1) Reijo Ronnila Heinolan Isku 19.53,4, 2) Francis Kirwa LA 22.13,2, 3) Timo Paasonen KU-58 25.13,1

22-v. 6 km 1) Antti Lehtinen KarhuKa 22.57,0.

19-v. 6 km 1) Antti Väyrynen KarhuKa 21.59,4

17.-v. 4 km: 1) Niklas Heikkilä Kuusankosken Urheilijat 13.48,3, 2) Lassi Kuva LA 13.54,5, 3) Walte Hautala LA 14.05,1

15-v. 4 km: 1) Aleksi Rajaniemi LA 13.56,9, 2) Carl Björkendahl PorvUrh 13.59,5, 3) Atte Nevala KU-58 14.10,6….6) Okko Vuorikoski LA 15.46,4, 7) Riku Grön LA 15.22,0,…9) Daniel Schöder LA 16.31,7, 10) Oskari Toivonen16.32,4.

Naiset 4 km : 1 ) Anna Huostila LUM 16.06,5, 2) Pauliina Oksanen JKU 16.10,4, 3) Heidi Maaranen JKU 16.14,4.

22-v. 4 km: 1) Janna Hautala LA 16.17,2

19-v. 4 km: 1) Astrid Snäll ForssSa 14.37,8, 2) Aino Kuljukka LA 15.40,8, 3) Sara Ruokonen KuusjHumu  15.50,5,…5) Laura Haara LA 16.19,1

17-v. 4 km: 1) Silja Rönkä LA 15.48,9, 2) Tuuli Saarikko LA 16.00,8, 3) Mona Af Forsselles AsikkalRA 16.08,3.

15-V. 4 km: 1) Mona Korkealaakso LUM 14.40,7, 2) Pinja Kotinurmi LA 14.52,2, 3) Emma Rainio JKU 15.38,7. 


snall_astrid_heinolassa.jpg

Astrid Snäll piti parasta vauhtia naisten kisoissa Vierumäellä SM-maastojen esikisoissa. Hän voitti 19-vuotiaiden sarjan