Partasen kävelyssä lupaavan rivakka vauhti

Partasen kävelyssä lupaavan rivakka vauhti

Aku Partaselle kävelyn 5000 metrin hallimestaruus Tampereella oli välipala matkalla Slovakiaan Dudincen 50 kilometrin kilpailuun, jonka hän kävelee vajaan kuukauden kuluttua.

– Ennätystä yritän, jos siellä pääsisin kolmeen tuntiin ja 50 minuuttiin, ja sitten Pekingin MM-kisoissa saisi ennätystä pudotettua vielä pari minuuttia, Partanen linjasi Dudincen kisaa.

SM-kilpailussa Partanen karkasi vaivatta toiseksi sijoittuneelta Jarkko Kinnuselta ja vei mestaruuden loistoajalla 19.32,42. Sekin kertoi, että kunto on kehittynyt suotuisasti.

Samaa kieltä kertoivat lenkit hiljattain päättyneellä Espanjan leirillä Torreviejassa.

– Kovemmalla vauhdilla ja matalammilla sykkeillä on menty, Partanen totesi.

Partasen avaus Tampereella oli tyrmäävän kova. Hänen 3000 metrin virallinen väliaikansa 11.38,99 on Suomen kautta aikain toiseksi paras tulos. Nopeammin on kävellyt vain tämän matkan entinen maailmanennätyksen haltija Reima Salonen vuonna 1984. Loppuaikaa 19.32,42 nopeammin on Salosen ohella kävellyt entinen 50 kilometrin maailmanmestari Valentin Kononen.

Torreviejassa Partanen harjoitteli Kinnusen kanssa. Kinnunen päätti leirin 40 kilometrin lenkkiin, jonka jälkeen hän kuitenkin sairastui vatsatautiin ja mietti pitkään, uskaltaako kävellä
SM-kilpailuissa.

– Vieläkin on kahden kilon vaje painossa. En ehtinyt kunnolla palautua siitä 40 kilometristä, kun vatsalenssu iski, kertasi Kinnunen joka ehti Pirkkahallissa maaliin ajassa 20.11,99.

Jarkko Kinnunen ei kävele 50 kilometrin kilpailua ennen elokuisia Pekingin MM-kisoja. Keväällä Kinnunen aikoo kilpailla 20 kilometrin matkalla. Sitä ennen hän suuntaa korkeapaikan leirille Yhdysvaltoihin Flagstaffiin entisen huippukävelijän Ronald Weigelin valmennusryhmän mukana. Luvassa on muun muassa yhteislenkkejä Saksan mestarin Christopher Linken kanssa.

– Tästä on ollut puhetta heidän kanssaan pitkään, mutta nyt se viimein toteutuu Kinnunen sanoo yhteisharjoittelustaan saksalaisten kanssa.

 

Henrika Parviainen omaa luokkaansa

Espoon Tapioiden Henrika Parviainen, 17, kirkasti neljän SM-hopean putken mestaruudeksi naisten 3000 metrin kävelyssä. Parviainen, joka kilpailee myös uinnissa ja triahtlonissa, ei silti ollut täysin tyytyväinen voittoaikaansa 13.52,42.

– Ei mikään hyvä aika, mutta ihan ok kävely, Parviainen totesi. Parviainen tarkoitti, että aika olisi parantunut, jos vastusta olisi ollut enemmän.

Toiseksi tullut Vasa Idrottssällskapin Mikaela Löfbacka ei pysynyt Parviaisen vauhdissa. Hän oli kilpailussa toinen ajalla 14.01,07.

Espoon Tapioiden kävelijöistä kolme sijoittui neljän parhaan joukkoon, kun 16-vuotias Enni Nurmi ehti kolmanneksi ja Hele Haapaniemi neljänneksi. Haapaniemi paransi ennätystään yli kaksi minuuttia aikaan 14.15,80!

Kilpailu oli kautta aikain tasaisimpia SM-kilpailuiden historiassa. Kaikki kahdeksan kilpailijaa alittivat 15 minuutin rajan.