Partasella ja Ojalalla sama taktiikka 35 kilometrille: ”Tarkoitus lähteä liikkeelle tarkkaillen”

35 kilometrin kävelyn MM-tittelit jaetaan 20 kilometrin tapaan Budapestin keskustaan Sankareiden aukiolle vedetyllä radalla, josta nyt on käytössä kahteen kilometriin pidennetty versio.

Kuudenneksi 20 kilometrillä kävellyt Aku Partanen sekä vain 35 kilometrille keskittynyt Aleksi Ojala lähtevät varhain perjantaina alkavaan kilpailun luottavaisina.

Partanen pitää rataa nopeana, mistä kertoi myös miesten ja naisten 20 kilometrin tulostaso. Ne kilpailut tosin käveltiin kilometrin mittaisella radalla.

– Radan toinen käännös on loiva. Melkein kuin sisäratojen kaarre. Siinä ei paljon vauhti hidastu. Toinen käännös on tiukempi, ja kun porukassa tullaan, siinä tulee sellaista jojomaista liikettä, eli hidastetaan ja kiihdytetään uudestaan, Partanen kuvailee.

– Rata on tasainen, ei korkeusvaihtelua. Sanoisin, että tosi nopea reitti ja vähän varjoisa myös.

Partanen: ”Paperilla olen selkeästi ennätyskunnossa”

Miesten 20 kilometrin voittanut espanjalainen Álvaro Martín käveli kauden maailmantilaston kärkituloksen 1.17.32. Partanen uskoo, että yhtä lailla rivakkaa vauhtia on luvassa 35 kilometrille.

– Itse on tarkoitus lähteä liikkeelle vähän tarkkaillen, mitä vauhtia mennään, mutta kun reitti on hyvä, ja jos aamulla on viileää, luulen että kovaa alkuvauhtia on luvassa, Partanen sanoo.

Partanen on tällä kaudella parantanut 35 kilometrin kävelyn ennätyksensä lukemiin 2.29.04, jolla hän on kaikkien aikojen kotimaan tilastossa toisena. Edellä on vain Aleksi Ojala, joka käveli viime vuoden MM-kisoissa Eugenessa SE-ajan 2.28.22.

– Paperilla olen selkeästi ennätyskunnossa, mutta aika riippuu tosi paljon olosuhteista. Kuinka paljon lämpötila ja kosteus kilpailun aikana nousevat, Partanen sanoo.

Entä ketkä ovat kilpailun kärkisuosikit?

– Japanilla on heittää kilpailuun kolme tuoretta miestä ja heidän lisäkseen Ruotsin Perseus Karlström, entinen 50 kilometrin kävelijä Kanadan Evan Dunfee ja Ecuadorin Brian Pintado, joka käveli hyvin 20 kilometriä, Partanen arvioi.

Karlström oli 20 kilometrillä toinen ja Pintado seitsemäs. Japanin kolmikon muodostavat Tomohiro Noda, joka on tällä kaudella kävellyt matkan aikaan 2.23.13, sekä Satoshi Maruo (2.25.49) ja Masatora Kawano (2.26.51).

Entä mikä on oma sijoitustavoite?

– Mahdollisimman ylös. Paljon riippuu siitä, miten jalat ovat palautuneet 20 kilometriltä. Tämä on minulle myös sikäli uusi tilanne, etten ole koskaan kävellyt näin lyhyellä välillä 20 ja 35 kilometrin kilpailuja, Partanen sanoo.

Ojala: ”Lähden nauttimaan ja antamaan itsestäni kaiken”

Aleksi Ojala lähtee 35 kilometrin kilpailuun hyvässä vireessä. Tavoitteensa hän muotoilee näin:

– Enemmän lähden nauttimaan koko matkasta ja antamaan itsestäni kaiken, koska tilanne on se mikä on. Ei ole varmuutta siitä, että 35 kilometrin kisoja on enää arvokisoissa, Ojala viittaa siihen, että ensi vuonna Pariisin olympialaisissa ja Rooman EM-kisoissa 35 kilometriä ei ole.

Ojala aikoo noudattaa kilpailussa vauhdinjakoa, jonka valmentaja Veli-Matti Ranta hänelle rakentaa.

– Vellun taktiikat ovat aika varmoja. Ne otin kokeiluun vuoden 2021 EM-joukkuekilpailussa Podebradyssä ja toivat 50 kilometrin hopean. Niihin luotan, Ojala sanoo.

Rannan mukaan Ojalan taktiikka on paljolti sama kuin Partasen.

– Aleksi joutuu pikkaisen katselemaan alussa. Eugenessa Aleksi onnistui siinä kilpailun alussa hyvin, Ranta viittasi malttiin alkuvauhdissa, joka poiki sitten SE-ajan ja 13. sijan.