Partanen harppasi kohti lajin kärkeä: "Vauhdinjako onnistui"

Partanen harppasi kohti lajin kärkeä: "Vauhdinjako onnistui"

Aku Partasen tie kohti kävelyn kuninkuusmatkan maailman kärkeä eteni Pekingin helteessä. Tavoitteena ollutta viidettätoista sijaa hän ei 50 kilometrillä saavuttanut, mutta 18. sija oli mainio harppaus ylöspäin sitten edellisten MM-kisojen 41. sijan.

Partasen aika painui helteen ja kahden varoituksen hidastamana lukemiin 3.54.28.

– Ihan hyvä kävely. Vauhdinjakokin onnistui. Vaikka hyydyin lopussa, mutta niin hyytyi moni muukin, Partanen totesi.

Kilpailun kärjessä Slovakian Matej Tóth lähti rohkeaan vauhdinpitoon alusta lähtien. Hän tunsi kuntonsa ja tuli maaliin ylivoimaisen voittajana hyvällä hellekelin ajalla 3.40.32.

Australian kaksinkertainen olympiakakkonen Jared Tallent yritti lopussa haastaa Tóthin, mutta päätyi täydentämään mitalikokoelmaansa hopealla ajalla 3.42.17. 

Jarkko Kinnunen oli 32. kamppailtuaan vatsavaivojen kanssa 20 kilometristä alkaen. Aleksi Ojala keskeytti tuuperruttuaan helteessä kohta 20 kilometrin jälkeen.

Varoitukset toivat lisäjännitettä

Kilpailu alkoi reilun parinkymmenen asteen lämmössä, mutta loppua kohden lämpötila nousi 28 asteeseen. Kilpailu käveltiin kahden kilometrin asvalttireitillä Pekingin Linnunpesästadionin nurkalla.

Reitillä oli runsaasti vettä ja vesisuihkuja tarjolla ja paikoin puiden oksastojen luomaa varjoa. Matkan loppua kohden kiristynyt helle koetteli kuitenkin kilpailijoiden sisua ja kykyä jäähdyttää kehoaan.

– Lopussa oli tosi kuuma. Joutui viilentämään koko ajan, kertasi Partanen joka muiden suomalaisten tapaan pistin kirjaimellisesti jäitä hattuun matkan aikana.

Partaselle lisäjännitystä matkalla toivat kaksi varoitusta väärästä polvikulmasta. Kolmas kortti olisi päättänyt kilpailun.

– Luulin aluksi, että se on vasen polvi, onneksi Vallu (Kononen) huusi ajoissa, että keskity oikeaan polveen. Sain polvikulmaa korjattua. Oli se kuitenkin jännittävää katsoa joka kierroksella varoitustaulua, Partanen totesi.

Siinä kun Kinnunen kamppaili vatsavaivojen kanssa, Partasella ei ollut isompia ongelmia saada neste imeytymään.

 – Alkumatkasta juomien kanssa oli vaikeuksia johtuen siitä, että olin tankannut niin hyvin. Vatsa ei aluksi lähtenyt vetämään. 30 kilometrin kohdalla se alkoi kuitenkin vetää hyvin.

Partasta piristi kisan lopussa reitin varrelta kantautunut, sittemmin virheelliseksi osoittautunut tietoa omasta sijoituksesta.

– Vallu huusi reitillä, että olisin yhdentenätoista, mutta sitten huomasin taululta, että olen 18:s.

Partanen käveli aiemmin Dudincessa tänä vuonna ennätyksensä 3.49.02.  Sen päälle tasaisen varma kävely MM-kisoissa ja kilpailun kahdeksanneksi parhaan eurooppalaisen titteli Pekingissä maistuivat.

– Tällaisen kauden jälkeen on hyvä lähteä kohti Rio de Janeiron olympialaisia.


kinnunen_jarkko_kaataa_vettaa_pekingissa_1_of_1.jpg

,

Vasta vatsalääke helpotti Kinnusen tuskaista matkantekoa

Jarkko Kinnuselle 32. sija yli neljän tunnin (4.02.07) ajalla oli karu pettymys Pekingin MM-kisojen 50 kilometriltä. Vatsavaivat tekivät kilpailusta kuitenkin ankarimman jonka hän on kävellyt aikoihin.

Vasta suolen tyhjennys matkalla ja kisan lopussa saatu vatsalääke hieman helpottivat urakkaa.

– Vatsaa alkoi vääntää parinkympin kohdalla. Treeneissä olisin mennyt pusikkoon. Nyt ei ollut pussikkoa ja asiat pyrittiin hoitamaan matkalla mahdollisimman nopeasti, Kinnunen kertaili.

Kun vatsa tyhjeni, alkoi energiakin pikku hiljaa käydä vähiin.

– Tuntui, että jaloista hävisi energia täysin 30 kilometrin kohdalla. Siitä alkoi sellainen kaksikymppinen, jota minulla ei ole vielä koskaan ollut. Neljänkympin kohdalla oli todella lähellä, etten heittäytynyt kokonaan sivuun, Kinnunen kertaili.

– Piristyin kun sain vatsalääkettä ja kilometriajat paranivat varmaan minuutilla. Se helpotti niin paljon, että pystyin tulemaan maaliin niin kuin Suomi-paita velvoittaa.

Ojala tuupertui, mutta tokeni pian

Aleksi Ojala tuupertui kohta 20 kilometrin jälkeen. Kyse ei onneksi ollut vakavammasta ongelmasta. Ojala tokeni pökertymisestä melko nopeasti.

– Itse muista siitä mitään, enkä osaa sanoa mitä siinä tapahtui. Lääkärin mukaan kyse oli pyörtymisestä, Ojala totesi.

– Se oli kansankielellä sanottuna pyörtyminen, eli hetkeksi meni vintti pimeäksi. Aleksi vastaili ihan asiallisesti kysymyksiin siinä jo paareilla maatessaan, vaikkei sitä itse muista, mikä on ihan tavallista, Suomen joukkueen lääkäri Ilkka Räsänen totesi.