Pariisin Timanttiliigassa tukku kauden kärkituloksia – Heltelä 445: Kaikista kisoista pikkuisen paremmalla itsevarmuudella eteenpäin

Wilma Heltelä hyppäsi tuloksen 445 ja sijoittui 11:nneksi Pariisin Timanttiliigassa naisten seiväshypyssä.

Kilpailun voitti Sveitsin Angelica Moser tuloksella 477. Uuden-Seelannin Eliza McCartney ja Australian Nina Kennedy ottivat seuraavat sijat ylitettyään 470.

– Tulos ei tietenkään miellytä, mutta positiivista on, että hypyissä on hyvin energiaa ja aihioita korkeisiin hyppyihin. Tuntuu, että joka kerta kun hyppään, menen askeleen eteenpäin, vaikka se ei vielä näy tuloksessa, Heltelä sanoi.

– Alkukorkeuksien ylitykset olivat ihan mallikelpoisia. Kaikista kisoista pikkuisen paremmalla itsevarmuudella eteenpäin.

Heltelä kilpailee seuraavan kerran Ateenassa 5. heinäkuuta.

Helle siivitti huipputuloksiin

Pariisin kilpailun alla oli uhka kisojen perumisesta Euroopan kovan helleaallon takia, mutta kisat lopulta pidettiin. Liekö kova helle siivittänyt urheilijoita huipputuloksiin?

Maailman tämän kauden kärkituloksia tehtiin useampia. Komein kilpailu nähtiin naisten 800 metrillä. Sveitsin Audrey Werro otti jälleen askeleen kohti ME-lukemia, nyt ne jäivät vielä 0,5 sekunnin päähän ajalla 1.53,80

Hollannin ex-aituri Femke Broeders-Bolin vauhti kiihtyy, nyt meni jo 1.55,60. Ranskan Anaïs Bourgoin juoksi kolmanneksi maansa ennätyksellä 1.55,65. Australian Sarah Billings oli kuudes ajalla 1.57,01, joka on Oseanian ennätys.

400 metrillä Botswanan Busang Collen Kebinatshipi kiihdytti loppusuoralla aikaan 43,54, ja vastaavan teki naisissa Dominikaanisen Tasavallan Marileidy Paulino, 48,48.

Australien Cameron Myers hallitsi melkeinpä ylivoimaisesti 1500 metriä ja sai ajakseen 3.28,00, joka on myös Oseanian ennätys.

Kanadan Marc Arop juoksi rohkeasti ja näytti jopa uhkaavan ME-lukemia, mutta uskalias vauhti hyytyi hieman viimeisillä kymmenillä metreillä. Tulos oli kuitenkin komeat 1.41,84.

Pariisi, Ranska:

Timanttiliiga:

Miehet,

400 m: 1) Busang Collen Kebinatshipi Botswana 43,54 (kk), 2) Zakithi Nene Etelä-Afrikka 43,89, 3) Chris Bailey Yhdysvallat 44,06, 4) Matthew Hudson-Smith Iso-Britannia 44,09, 5) Muzala Samukonga Sambia 44,29, 6) Jereem Richards Trinidad & Tobago 44,53, 7) Muhammad Abdallah Kounta Ranska 44,88.

1500 m: 1) Cameron Myers Australia 3.28,00 (AR, kk), 2) Azeddine Habz Ranska 3.29,80, 3) Jake Wightman Iso-Britannia 3.29,95.

Naiset,

400 m: 1) Marileidy Paulino Dominikaaninen Tasavalta 48,48 (kk), 2) Lurdes Gloria Manuel Tshekki 49,37, 3) Stacey Ann Williams Jamaika 49,51, 4) Lieke Klaver Hollanti 49,97, 5) Sharlene Mawdsley Irlanti 50,06, 6) Roxana Gómez Kuuba 50,07, 7) Natalia Bukowiecka Puola 50,81, 8) Isabelle Black Ranska 51,15.

800 m: 1) Audrey Werro Sveitsi 1.53,80 (NR, kk), 2) Femke Broeders-Bol Hollanti 1.55,60, 3) Anaïs Bourgoin Ranska 1.55,65 (NR), 4) Prudence Sekgodiso Etelä-Afrikka 1.56,83, 5) Rénelle Lamote Ranska 1.56,93, 6) Sarah Billings Australia 1.57,01 (AR), 7) Oratile Nowe Botswana 1.57,46, 8) Clara Liberman Ranska 1.58,34, 9) Roisin Willis Yhdysvallat 1.58,66, 10 Souad Elhaddad Marokko1.58,90.

Seiväshyppy: 1) Angelica Moser Sveitsi 477, 2) Eliza McCartney Uusi-Seelanti 470, 3) Nina Kennedy Australia 470, 4) Emily Grove Yhdysvallat 460, 4) Tina Šutej Slovenia 460, 6) Gabriela Leon Yhdysvallat 460, 8) Olivia McTaggart Uusi-Seelanti 445, 8) Berenice Petit Ranska 445, 10) Brynn King Yhdysvallat 445, 11) Marie-Julie Bonnin Ranska 445, 11) Wilma Heltelä Suomi 445.

(tulokset täydentyvät)

Kaikki tulokset

Share post