Pajulahti harmitteli alastuloaan, Mäkelä säästeli kantapäätään, Purola harmitteli päivän virettään

Pajulahti harmitteli alastuloaan

Kova tuuli toi haastetta monen lajin urheilijoille Oulun Tähtikisoissa sunnuntaina. Oulun Pyrinnön pikakiituri Samuel Purola pääsi pinkomaan 200 metriä kotiyleisönsä edessä, mutta aika 21,01 oli vähemmän kuin mitä mies itseltään olisi Raatissa toivonut.

– Juoksussa oli aika kylmä tuuli, muttei muutenkaan irronnut. Ihan mukavaa aina Raatissa juosta, Purola tuumi.

Nuorukaisella on ollut melkoinen kesä, mutta kilpailukausi ei vielä paina.

– Tässä pitäisi lähteä nousemaan, muttei vaan tänään irronnut. Ennätykset ainakin molemmilla matkoilla tulee vielä, seuraavaksi oman ikäluokkansa SM-kilpailuissa juokseva Purola sanoi.

 

Pajulahti: Ensimmäisessä aineksia kahdeksan metrin hyppyyn

Pituudessa haastetta ja oman mausteensa kilpailuun toi vaihteleva tuuli. MM-edustaja Arttu Pajulahti ponkaisi voittoon tuloksella 793, jossa myötätuulta oli 5,5 metriä sekunnissa.  Se oli hänen neljännen kierroksen hyppynsä.

– Tämän päivän hypyistä ehkä ensimmäinen oli paras, alastulo ei vaan ihan onnistunut. Siinä olisi ollut aineksia kahdeksan metrin hyppyyn, mutta alastulossa vähän jätätti, Pajulahti arvioi 785 kantanutta leiskautustaan.

 

Mäkelä: ”Ekan kerran tänä kesänä jalat tuntuivat hyvältä”

Kolmiloikassa Kristiina Mäkelä voitti kilpailun tuloksella 13,70, jossa puhalsi myötäistä 3,4 metriä sekunnissa. Se oli Mäkelän ainoa tuloksen tuonut hyppy, sillä kaksi viimeistä hän jätti hyppäämättä kantapäätään säästäen.

– Viikko ennen Lontoota vähän tärähti kantapää treenissä, Lontoossa se ihan pikkuisen tuntui kisan jälkeen, mutta sitten ei ole ollut mitään. Varmaan tulen joko lankulle liian kantapää edellä tai otan kinkan alas vähän liian kantapää edellä. Sen verran kova isku tuli, että tuntui astuessa. Sitten ei kannata loikata, Mäkelä jutteli kilpailunsa jälkeen.

Hän viihtyi Raatissa ja tunsi olonsa muuten hyväksi.

– Ekan kerran tänä kesänä jalat tuntuivat hyvältä. Tosi hyvä draivi oli, että siinä mielessä harmittaa. Tiesin, että olen selkeästi nousukunnossa. Olisi vaikka kuinka paljon reserviä ottaa irti, Mäkelä sanoi.

 

Walcott hallitsi tuulet parhaiten, Räty sai pitää kenttäennätyksensä

Keihäässä Seppo Räty sai pitää Raatin kenttäennätyksensä 86,92, sillä kilpailun pisin kaari kantoi 83,20. Sen nakkasi Trinidadin ja Tobagon Keshorn Walcott. Ruotsin Gabriel Wallin oli toinen tuloksella 76,61 ja Jani Kiiskilä kolmas 75,63. Tuore MM-pronssimitalisti Petr Frydrych oli neljäs jäätyään 74,66:een.

–  Heitot olivat olosuhteet huomioon ottaen. Odotin tiukempaa kilpailua Petriltä muilta, mutta oli tällainen päivä tänään. Toivottavasti Zürichissä saisin pitkiä heittoja. Odotan sitä kovasti, Walcott tuumi.

Tähtikisasarja jatkuu vielä Helsingissä (22.8.) ja Tampereella (25.8.), josta on Elisa viihteellä suora lähetys.

 

OULU 20.8.2017 Valkean kaupungin kisat, SUL:n Tähtikisat 5/7

Miehet,

200 m (2,8 m/s): 1) Samuel Purola 17 OP 21,01, 2) Emmanuel Dawlson Ruotsi (SWE) 21,64, 3) Eeli Purola 17 OP 22,59 (ent. ennätys 23,12).

1500 m: 1) Ville Borgmästars PedersFa 4.05,54, 2) Jiri Karjalainen JoKa 4.06,13.

Seiväs: 1) Johan-Antti Kivilahti 19 HaapajKi 455.

Pituus: 1) Arttu Pajulahti VU 793 (5,5 m/s), myös 754 (1,3), 2) Andreas Otterling 31 Ruotsi (SWE) 768 (3,0), myös 745 (1,9), 3) Roni Ollikainen HKV 758 (1,8), 4) Aleksi Haapakoski OP 725 (5,2), 5) Henri Väyrynen KajKi 722 (1,9), 6) Aaro Davidila 17 LapLu 652 (2,3). – Pajulahti (785/6,6, 754/1,3, 611/1,9, 793/5,5, -, 769/3,6). Ollikainen (751/3,8, x, 758/1,8, 720/3,4, x, x).

Moukari: 1) Petri Rautio 35 AlavVi 61,38, 2) Simon Solvin PedersFa 55,60, 3) Jyrki Mäkelä 37 PudasjU 52,63. – Ikätasoitus: Rautio 63,22.

Keihäs: 1) Keshorn Walcott Trinidad & Tobago (TTO) 83,20, 2) Gabriel Wallin 36 Ruotsi (SWE) 76,61, 3) Jani Kiiskilä VeitsilKV 75,63, 4) Petr Frydrych Tšekki (CZE) 74,66, 5) Toni Kuusela KuortKu 74,35, 6) Sampo Lehtola LapinlVe 69,54, 7) Taneli Juutinen KuopRe 67,47. – Walcott (83,20, x, 81,66, x, x). Kiiskilä (71,18, 75,08, 74,68, 72,44, x, 75,63).

Naiset,

100 m (3,8 m/s): 1) Annika Haverinen 18 KajKi 12,08 (ae. 12,06), 2) Sonja Stång 15 KuivasjAu 12,27, 3) Sofia Lindholm 15 KuivasjAu 12,33. – 1. alkuerä (4,3): 1) Haverinen 12,06, 2) Lindholm 12,46. – 2. alkuerä (2,6): 1) Stång 12,48. – 15-v. B-erä (1,7): 1) Aino Vuorjoki 12 KempKi 13,09.

400 m: 1) Lisa Duffy Ruotsi (SWE) 54,61, 2) Jeanine Nygård JakobstDr 56,02, 3) Hilla Uusimäki KU-58 56,86, 4) Sandra Knežević Ruotsi (SWE) 57,41, 5) Ida Ravaska VeitsilKV 58,38.

800 m: 1) Mira Taulavuori OP 2.18,86, 2) Päivi Knutar 41 KälvTa 2.22,78.

5000 m: 1) Anna Haataja OP 17.45,73, 2) Iida Haataja PudasjU 18.12,04.

Seiväs: Henriikka Könönen KuivasjAu ilman tulosta (360-xxx).

3-loikka: 1) Kristiina Mäkelä OrimJy 13,70 (3,4 m/s), 2) Malin Marmbrandt 32 Ruotsi (SWE) 13,13 (4,8), myös 12,91 (1,4). – Mäkelä (x, 13,70/3,4, -, x, -, -).

Kuula (3 kg): 1) Annukka Saalismaa 15 OP 13,73, 2) Anette Saalismaa 13 OP 11,92.

Moukari: 1) Kiira Väänänen 18 VarpaisjVi 53,60.

 


samuel_purola_netti.jpg