Pajulahden perinteinen kestävyysseminaari (16.–17.11.) kunnioitti kolme vuotta sitten edesmenneen liikuntatieteiden tohtori Ari Nummelan (1962–2023) työtä tutkijana ja valmentajana.
Tutkijakollegat Huippu–urheilun Instituutista (KIHU) muistelivat seminaarin esitelmäaiheidensa kautta yhteistyötään Nummelan kanssa. Nummelan nimekkäin valmennettava, kestävyysjuoksija Eemil Helander kertoi yhteisistä urheiluvuosistaan Arin kanssa.
Seminaarin kansainvälinen nimi oli yhdysvaltalainen Evan Jager, joka teki viime vuosikymmenellä huippu-uran estejuoksussa.
Ari Nummela suoritti liikuntatieteiden tohtoriväitöksen vuonna 1996. Väitöskirjan aihe Maximal Anaerobic Running Test, MART-testi, käsitteli anaerobisia ominaisuuksia vaativien urheilumuotojen suorituskyvyn seurantaa. Vuonna 2014 Euroopan yleisurheiluliitto huomioi Nummelan jatkotutkimuksen intervalliharjoittelun matemaattisesta mallista ja seurannasta innovaatiopalkinnolla.
Nummela teki lähes koko työuransa vuodesta 1991 lähtien Jyväskylässä KIHU:n palveluksessa. Oman toimensa ohella Nummela toimi vuosina 1991–1996 ja 2000–2005 Suomen Urheiluliiton ratakierroslajien lajivalmentajana.

Helander: Ari kuunteli urheilijaa
Eemil Helanderia Nummela alkoi valmentaa jo juoksijan juniorivuosina. Yhteistyön huippuhetki oli Helanderin alle 22-vuotisten EM-kisojen 5000 metrin hopeamitali Espoossa 2023 omalla ennätyksellä 13.40,15. Kalevan kisoissa Helander on saavuttanut 5 mestaruutta.
– Ari oli urheilijaa kuunteleva, ammattitaitoinen ja järjestelmällinen valmentaja. Hän kuunteli urheilijaa ja suhtautui vakavasti hänen näkemyksiinsä, Helander kertoi yhteistyöstä.
– Opin ymmärtämään harjoitteluani ja omaa tekemistäni Arin tukemana. Tiede, käytäntö ja urheilijan tunteminen yhdistyivät.

Uutta ajattelua kestävyysvalmennukseen
Emeritusprofessori Heikki Rusko ja KIHU:n urheilufysiologian asiantuntija Jussi Mikkola aloittivat esityksensä Nummelan kansainvälistä arvostusta saaneen MART-testi kautta. Rusko patistaan kestävyysvalmennusta katsomaan harjoittelua uudesta näkökulmasta.
– Kun uudet tutkimukset osoittavat, että vanha uskomus, jossa hapenpuute olisi kestävyysurheilussa rajoittava tekijä, on väärä, niin harjoittelua on arvioitava uudelleen. Lihaksissa ei ole hapenpuutetta aerobisella kynnyksellä, eikä hyvin todennäköisesti myöskään anaerobisella kynnyksellä, eikä lihaksissa koskaan muodostu maitohappoa, Rusko totesi jo artikkelissaan HUU-lehdessä 1/2026 ja toisti sanomaa Pajulahdessa.
Ruskon mukaan kestävyyssuorituskykyä ja maksimaalista hapenottokykyä rajoittaa sydämen maksimaalinen minuuttivolyymi mutta yhtä lailla myös lihaksiston voima- ja nopeusominaisuudet, mikä tosiasia jää perinteisessä kestävyysvalmennuksessa liian vähälle huomiolle.
– Yhdistetyllä kestävyys- ja voimaharjoittelulla voidaan parantaa kynnysvauhteja ja taloudellisuutta, Rusko kertoo.
Myös Mikkola korostaa hermo-lihasjärjestelmän tärkeyttä juoksussa ja muissakin kestolajeissa.
– Kyky nopeaan voimantuottoon mahdollistaa taloudellisemman askeleen ja suuremman maksiminopeuden. Se kehittää myös tarkoituksenmukaista lihasaktivaatiota. Juoksijan on pystyttävä tuottamaan lajinomaista voimaa nopeasti suuren energia-aineenvaihdunnallisen kuormituksen aikana, Mikkola toteaa.
Kestävyysurheilussa suositaan nykyisin enemmän maksimivoimaharjoittelua perinteisen runsaan kuntopiiri- ja kestovoimaharjoittelun sijaan. Voimaharjoittelu ei ole enää pitkäkestoista ja uuvuttavaa. Yhden harjoituksen kuormituksen on oltava kohtuullista, jotta siitä palautuminen ei häiritse varsinaista kestävyysharjoittelua. Kilpailukaudella harjoituksen sisältö saattaa olla vain yksi oleellinen voimaliike.
Kun tämä toteutuu, kestävyysurheilijan on mahdollista tehdä jopa kolme voimaärsykettä viikossa, johon Ruskokin kannustaa. Nopeat, lyhyet juoksuvedot ilman liiallista hapottamista, hyppelyt ja loikat sekä koordinaatioharjoitteet täydentävät hermo-lihasjärjestelmän harjoittamista.
Myös isometrinen voimaharjoittelua (lihas supistuu ilman että se venyy) on entistä suositumpaa. Sitä käytetään esimerkiksi pohjelihasten voiman ja akillesjänteen jäykkyyden kehittämiseksi, mikä parantaa juoksun taloudellisuutta.
Rusko ja Mikkola muistuttavat kuitenkin, että voima- ja nopeusharjoittelu on kuitenkin vain pieni osa kestävyysurheilijan harjoittelua. Hapenkuljetuksen tärkeys ei ole kadonnut minnekään.

Vuoriston hyöty tarkemmin talteen
Ari Nummela oli paljon mukana myös vuoristoharjoittelun tutkimuksissa, usein yhdessä Juha Peltosen kanssa. Liikuntatieteen tohtori, dosentti Peltonen toimii Helsingin Urheilulääkäriaseman (Hula) vanhempana urheilufysiologina.
Peltosen lempiaihe on hypoksiaharjoittelun hyödyntäminen.
Vuoristoharjoittelun pätevin mittari on hemoglobiinimassan kasvaminen, omien henkilökohtaisten tuntemuksien lisäksi, josta on saatu myönteisiä tuloksia myös suomalaisurheilijoilla.
Onnistuneella vuoristoharjoittelulla on Peltosen mukaan muutama ehto: Ollaan riittävän korkealla (2000–2500 metriä), ollaan riittävän pitkään (3 viikkoa), urheilijalla on ennakkoon hyvät rautavarastot (veren S-ferritiini), vuoristoon ei mennä kipeänä ja harjoittelun on oltava riittävän kevyttä leirin alussa ja lopussa.
Hb-massa alkaa kuitenkin huveta pian vuoristoleirin jälkeen merenpinnan tasolle saavuttaessa, jolloin aikaikkuna kohonneelle hapenotolle ja suorituskyvylle jää lyhyeksi. Peltosen johdolla on tehty tutkimuksia tämän välttämiseksi.
Apuna on hypoksian jatkaminen alppimajassa. Urheilija saa hypoksia-altistusta kolmen päivän välein ja noin kuukauden ajan viettämällä hypoksiahuoneessa kaksi tuntia leväten ja tekemällä sen päälle tunnin mittaisen peruskestävyysharjoituksen.
– Näin Hb-massaa saadaan ylläpidettyä korkealla tasolla. Sillä on myös vaikutusta maksimaalisen hapenottokykyyn ja suorituskykyyn, Peltonen kertoo.
Varsin uusi menetelmä on myös kuumaharjoittelu vuoristoleirin jälkeen. Hypoksiaharjoittelusta on luettavissa enemmän Peltosen artikkelissa HUU-lehdessä 3/2025 ja myös os. hula.fi/ep2.
Uskalla kuormittaa, mutta palaudu
Esa Hynynen ja Ville Vesterinen, molemmat KIHU:n fysiologeja ja tohtoreita, esitelmöivät kuormittumisesta ja palautumisesta. Urheiluteknologia on tuonut monia työkaluja harjoittelun seurantaan ja yksilölliseen optimointiin.
Esitelmien viesti oli, että mittaaminen ei saa olla kuitenkaan itseisarvo. Hyöty syntyy vasta, kun tuloksia pystytään käyttämään päätöksenteossa. Seuranta ei saa myöskään johtaa siihen, ettei uskalleta kuormittaa, koska kuormittaminen ja siitä palautuminen ovat kehittymisen perusedellytys.
Aiheesta on luettavissa myös Vesterisen artikkeli HUU-lehdessä 4/2024 sekä os. kihu.fi/palautumisseuranta.
Kestävyysseminaarissa kuultiin myös yhdistetyn suomalainen menestystarina valmentaja Antti Kuisman kertomana. Lajin yllä on kuitenkin uhkakuvana, kuinka olympiastatuksen menettäminen vaikuttaa tulevaisuuteen.
Valmentaja Tuomas Törrönen kertoi Inkki Inolan tiestä paralympiamitalistiksi.

Tekoäly Heikkisen valmennusapuna
Santtu Heikkinen yllätti viime kesänä 1500 metrin Suomen ennätyksellä (3.34,89), mutta myös kertomalla käyttävänsä valmennuksessaan apunaan tekoälyä. Henkilökohtaista valmentajaa Heikkisellä ei tällä hetkellä ole.
Pohjalla on Heikkisen kiinnostus aiheeseen laajemminkin, sillä hän opiskelee Turun Kauppakorkeakoulussa tietojärjestelmätiedettä. Moderni tekniikka on siis hallussa luonnostaan.
Heikkinen kertoi syitä tekoälyn hyödyntämiselle. Ensinnäkin manuaalinen tiedonkeruu ja datan vertailu harjoittelusta on hidasta. Tekoäly automatisoi tiedon käsittelyä ja analysointia, jolloin harjoitusdata on tekoälyn avulla laadukkaampaa. Heikkinen on rakentanut ja kustomoinut itselleen Alfred-tekoälybotin, tietokoneohjelman, joka hyödyntää Open AI:n tekoälymallien ohjelmointirajapintoja. Sitä hän hyödyntää harjoittelunsa analysoinnissa ja suunnittelussa.

– Käytän tekoälyä oman päätöksentekoni tukena. Se on valmennusavustaja, oman ajatteluni peili ja vahvistaja, Heikkinen kertoo.
Tekoälystä valmennuksen tukena on luvassa enemmän HUU-lehdessä 1/2027.

Evan Jager – vanhan koulukunnan opeilla esteiden huipulla
Seminaarin kansainvälinen vieras oli viime vuosikymmenellä estejuoksun huipulla juossut Yhdysvaltain Evan Jager. Hän otti hopeaa Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 ja pronssia MM-Lontoossa 2017. Ennätys 8.00,45 syntyi Pariisin Timattiliigassa 2015. Siitä juoksusta jäi kuitenkin jossiteltavaa, sillä Jager kaatui viimeisellä esteellä.
– Olisin juossut ajan 7.57:n paikkeille, Jager totesi ja kertoi muiston riipaisevan syvältä, ”it is killing me”.
Nyt 37-vuotias Jager asuu ruotsalaisvaimonsa kanssa Tukholmassa. Juoksu loppui vuosi sitten, ja uusi työura on alkamassa Nomio-urheiluravinteen markkinoinnissa.
Jager kertoi pelanneensa jalkapalloa pikkupojasta lähtien aina 14-vuotiaaksi saakka. Juoksuun hän tutustui ensi kertaa 12-vuotiaana. Yhtenä pontimena oli isovanhempien lupaama Ford Mustang auto, jos Evan alittaisi ensikokeilussaan maililla 5 minuutin rajan (noin 4.40:n tulos 1500 metrillä). Tavoite täyttyi, ja autoihin ihastunut poika pääsi myöhemmin käytetyn Mustangin rattiin.
Lukiossa Jager kertoi harjoitelleensa 50–110 kilometriä viikossa. Laatua oli heti mukana vauhtileikittelyn, tempojuoksun (kynnysharjoittelu) ja 400 metrin intervallien muodossa. Kilpailuja tuli runsaasti, kilpailukaudella kahdesti viikossa.
– Harjoittelu oli satunnaisesti kovaakin, Jager kertoi.

Jager kehui valmentajaansa Jerry Schumacheria, jonka ohjaukseen hän pääsi ensimmäisenä yliopistovuotenaan Wisconsinissa.
Valmentajan muuttaessa Niken leipiin Portlantiin vetämään Bowerman Track Teamia juoksija matkasi perässä ja aloitti ammattimaisen harjoittelun jo 19-vuotiaana. Harjoitteluseura oli laadukasta, kun ryhmässä oli useita 13 minuutin 5000 metrin juoksijoita. Jagerin oma ennätys samalla matkalla parani 13.02:een.
Jager kertoi, että hänen uransa perustui kilpailuhenkisyyteen ja koviin tavoitteisiin.
– Siinä oli voittamisen kulttuuria. Se ei tarkoittanut aina kilpailujen voittamista, vaan oman tavoitteen saavuttamista. The belief came first, the results followed (ensin oli usko, jota tulokset seurasivat), vaatimattoman oloinen Jager korosti.
Jager kuvaili Schumacheria vanhan koulukunnan valmentajaksi. Pohjalla oli runsas aerobinen juoksu, jonka päälle tuli laadukas harjoittelu kilpailuvauhdeilla. Ohjelmassa oli myös kolme monipuolista, tunnin mittaista lihaskuntoharjoitusta viikossa. Vuoristoharjoittelu Arizonassa, Utahissa ja Sveitsissä oli säännöllistä.
Suuria määriä Jager ei kuitenkaan kerännyt, kun kilometrit jäivät aikuisenakin 135–150:een ja hän harjoitteli pääsääntöisesti vain kerran päivässä.
– Tunsin sen määrän olevan minulle itselleni riittävän. Olen kokeillut myös norjalaisten tuplapäiviä, mutta minulla se ei toiminut.
Jagerin viimeiset vuodet kuluivat ikävästi vammojen parissa. Palaamme hänen harjoitteluunsa tarkemmin seruaavassa HUU-lehdessä 4/2026.
Teksti Ari Paunonen



