Paavo Nurmi Gamesin keihäskisan tähtikaarti täydentyi – kisan voitosta Ford Mustang Mach-E jos Parviaisen SE 93,09 ylittyy

Turun Paavo Nurmi Gamesin miesten keihäänheiton osanottajalista täydentyi kolmella huippunimellä, kun Dohassa hiljattain 90,88 heittänyt tshekki Jakub Vadlejch, kilpailun voittoa puolustava Puolan Marcin Krukowski ja ex-olympiavoittaja Keshorn Walcott tulivat mukaan.

Entuudestaan mukana olivat Timanttiliigan Dohan kilpailussa hulppean ennätyksen 93,07 heittänyt Anderson Peters, Tokion olympiavoittaja Neeraj Chopra, vuoden 2017 maailmanmestari Johannes Vetter, Tokion olympialaisissa neljänneksi sijoittunut Julian Weber sekä tällä kaudella 86,52 heittänyt Saksan Andreas Hofmann.

– Kun koossa on MM- tai olympiafinaalia vastaava osanottajalista, katsoimme hyväksi heittää peliin pienen ärsykkeen. Jos kilpailun voittaja heittää eli yli Aki Parviaisen SE:n 93,09, hän saa Fordin täyssähköisen SUV-katumaasturi Mustang Mach-E:n, kertoo Paavo Nurmi Gamesia järjestävän PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen.

– Tuollainen heitto vaatii huippuolosuhteet, mutta kuten aiempien vuosien tuloksista näkee, Paavo Nurmen stadionilla tuulet ovat usein keihäänheitolle suotuisat ja kilpailussa on kaksi tällä kaudella yli 90 metrin heittänyttä urheilijaa.

Kisan viimeisistä tulokkaista Krukowski heitti viime vuoden kilpailussa maansa ennätyksen 89,55. Sillä puolalainen päätyi 96,29 heittäneen Vetterin jälkeen kesän 2021 maailmantilastossa toiseksi. Walcott oli tuon tilaston kolmas tuloksella 89,12.

– Suomalaisista Turussa kisaavat Lassi Etelätalo, Oliver Helander ja Toni Kuusela. He ovat kaikki kunnossa ja toivon mukaan nousevat taistelemaan kärkisijoista, sanoo Paavo Nurmi Gamesin urheilijahankinnoista vastaava Arttu Salonen.

Slovenian Kristjan Čeh heitti hiljattain Birminghamissa 71,2t ja aikoo pistää Daniel Ståhlin ahtaalle Paavo Nurmi Gamesissa

Čeh ja Ståhl vastakkain, Vicaut ja Ahye pikamatkalle

Kisojen urheilijahankinta on sujunut erinomaisesti.

– Keihäsmiesten lisäksi myös miesten kiekonheitosta tuli todellinen helmi, kun Slovenian Kristjan Čeh tuli mukaan. Hän heitti hiljattain Birminghamissa 71,27 ja haastaa varmasti Daniel Ståhlin Turussa, Arttu Salonen sanoo.

– Kiekkokisassa heittävät myös liettualainen maailman- ja Euroopan mestari Andrius Gudžius ja Dohan MM-kisojen kakkonen Jamaikan Fedrick Dacres, joka on parhaimmillaan heittänyt 70,78.

Suomen parhaat miespikajuoksijat pääsevät testaamaan vauhtiaan kokenutta ranskalaista Jimmy Vicautia vastaan. Vicaut, 30, on kerännyt arvokisamenestystä varsinkin 4 x 100 metriltä, mutta on juossut 100 metrillä Euroopan kaikkien aikojen tilaston kakkosajan 9,86 ja tänä vuona 2,3 metriä sekunnissa hönkineessä myötätuulessa 10,07.

Naisten 100 metriä tähdittävät Trinidad ja Tobagon Michelle-Lee Ahye, joka on tällä kaudella pinkaissut 100 metriä 10,94 sekä pikaviestissä ja MM- ja olympiamitaleille juossut britti Daryll Neita, joka juoksi viime kesänä 10,93 ja on kevään mittaan juossut 11,12.

MM-kisoissa viidenneksi ja olympialaisissa kuudenneksi parhaimmillaan juosseen Ahyen ennätys on hulppea 10,82.

– Nyt näyttää siltä, että urheilijakattauksen osalta tulossa on kaikkien aikojen tasokkain Paavo Nurmi Games. Meillä on kaikki mahdollisuudet poimia kisarankingissa koronavuodet poislukien ennätyssija, eli nousta 20 parhaan joukkoon, sanoo Jari Salonen.

https://www.paavonurmigames.fi