Paavo Nurmi Games kilpaillaan 13. kesäkuuta – Kilpailurankingissa ennätyssijoitus

Yleisurheilun Paavo Nurmi Games kilpaillaan Turussa ensi kesänä 13. kesäkuuta. Päivämäärä vahvistui Euroopan yleisurheiluliiton (EA) kalenterikongressissa Tallinnassa lauantaina.

– Se on meille hyvä paikka kansainvälisessä kilpailukalenterissa, sanoo Paavo Nurmi Gamesia järjestävän PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen.

– Alkukesä on kiivasta aikaa kansainvälisessä kilpailutarjonnassa, mutta urheilijat valitsevat korkean tason kilpailuja ja me olemme tässä suhteen kilpailukykyisiä. Lähin Timanttiliigan kilpailu on Oslo 15. kesäkuuta. Oslon kanssa meillä on hyvää yhteistyötä.

Paavo Nurmi Games kuuluu Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) Continental Tour -sarjan Kultaiseen liigaan ja oli WA:n viime vuoden kilpailurankingissa 19:s.

– Se on meille ennätyssijoitus, jos koronakesiä ei lasketa mukaan. Aikaisempi niin sanotun normiajan ennätyssijoitus oli 20:s, Salonen sanoo.

– Sijoitus kertoo, että olemme päässeet hyvälle tasolle, Timanttiliigan tuntumaan. Tavoite on vahvistaa asemia ja olla näin omalta osaltamme viemässä suomalaista yleisurheilua eteenpäin.

Lisätietoja:

Jari Salonen, toimitusjohtaja

PN-Turku Oy

050 062 7973

jari.salonen@paavonurmigames.fi