Paavo Nurmen ilta kuumeni loppua kohti – britti Max Burgin huippuaikaan 1.43,52, Raitasen vauhti kiihtyy, Määttänen 2.01,52

Paavo Nurmi Gamesin loppuillassa miesten 800 metrillä syntyi uusi maailman tämän kauden kärkiaika, kun vasta 20-vuotias britti Max Burgin viiletti ennätykseensä 1.43,52. Burgin on vielä varsin tuntematon nimi kansainvälisillä radoilla, vaikka hänen aikaisempi ennätyksensä 1.44,14 viime vuodelta on 19-vuotiaiden Euroopan ennätys.

Huippuvauhtisessa kisassa viisi miestä juoksi alle 1.45:n, heidän joukossaan myös Ruotsin Andreas Kramer maansa ennätystä hätyytellen 1.44,75.

Joonas Rinne teki huippumiesten vanavedessä kauden kotimaisen kärkiajan 1.46,46, ja Ville Lampinen yltyi omaan ennätykseensä 1.47,04.

– Taktiikkani oli yksinkertainen, mennä vain kovan ryhmän mukana. Hemmetin kovaa menivätkin! Ehjä juoksu itseltäni ja tulin hyvin loppuun saakka, mutta ei ollut ihan niin terävää kuin olisin toivonut. Siitä jäi uusi ennätykseni kiinni, Rinne kommentoi juoksuaan.

Raitanen etenee askel askeleelta kohti huippukuntoa

3000 metrin estejuoksussa voiton vei Etiopian Abraham Seme ajalla 8.14,87. Kisan kakkonen oli Saksan Frederik Ruppert tuloksella 8.15,58. Topi Raitanen ei pysynyt matkalla kärjen vauhdissa, mutta kaivoi jälleen esille mukavan viimeisen kierroksen kirin ja oli kisan kolmas kauden parhaallaan 8.19,34.

Raitanen myönsi, että kisa otti koville.

– Se on aina tällaista vielä alkukaudella, happoa tulee reiteen. Oli kuitenkin vähän parempi juoksu kuin aikaisemmin tällä kaudella. Ei vielä viimeisen päälle, mutta askel eteenpäin. Tästä on hyvä jatkaa, toiveikas Raitanen kertasi juoksuaan.

Määttänen paransi jälleen, nyt 2.01,52

Kansainvälinen huippuseura antoi lisävauhtia myös Suomen naisten 800 metrin juoksijoille. Kisan voitti Italian Elena Bellò ajalla 1.59,84. Kisan viidenneksi kiri Eveliina Määttänen hienolla ennätyksellään 2.01,52 ja yhdeksänneksi Viola Westling kauden parhaallaan 2.03,82.

Määttänen paransi viime viikolla juoksemaansa ennätystään yli 2 sekuntia. Hän on nyt Suomen kaikkien aikojen tilastossa neljännellä sijalla Sara Kuiviston, Tuuli Merikosken ja Tytti Rehon jälkeen. Aina iloinen Määttänen oli yllättynyt hyvästä tuloksestaan.

– Arvelin, että hyvä aika tulee, kun pysyin porukan mukana, vaikka tämän päivän fiilikseni ei aivan paras ollutkaan. Pientä tönimistä oli koko matkan ajan, mutta ei tuo pahemmin haitannut.

Murto tyytyväinen tasaisiin hyppyihinsä

Naisten seiväshypyssä Wilma Murto oli kisan kakkonen ylitettyään 450 toisella yrityksellään. Voiton vei Australian Nina Kennedy tuloksella 465.

– Oli aika hyvä kisa, askel oikeaan suuntaan. Muutamia pudotuksia tuli, mutta nekin olivat tasaisen hyviä suorituksia.

Seuraava kisa on lauantaina Kuortaneella, jonne Murto lähtee toiveikkaana. Siellä ei hänen mukaansa ole puutetta kilpailun tasosta.

Senni Salminen rauhallinen tuloksestaan

Naisten kolmiloikka näyttää tuloslistalla suomalaisittain pettymykseltä. Voitto meni Jamaikan Shanieka Rickettsille, jonka hyppy kantoi 14,35. Senni Salminen oli kisan neljäs tuloksella 13,98 ja Kristiina Mäkelä viides 13,93.

Salminen ei kisahaastattelussa kuitenkaan tulostaan murehtinut.

– Juoksu kulkee nyt jo paremmin. Mutta viimeiset askeleet lankulle eivät ole vielä kunnossa. Ei tässä mitään hätää ole, kun kaikki arvokisarajatkin olen tehnyt. Kaikki alkaa nyt olla tehty ja odottelen kunnon kehittymistä, Salminen totesi rauhallisesti.

Hurskeella liikaa puristusta

Reetta Hurske piti yllä suomalaisten mainetta naisten 100 metrin aitojen finaalissa. Annimari Kortteen oli tyytyminen vain alkueräjuoksuun ajalla 13,48.

Finaalin nopein oli Nigerian Tobi Amusan huippuajalla 12,57. Hurske sinnitteli kisan viidenneksi tuloksella 13,01, ja parannettavaa jäi paljon.

– Ärsyttää, kun kolhuja tulee, ja hyvä suoritus jää aina pienestä kiinni. Nyt kolhin alkuerän ekalla aidalla ja finaalin lopussa.

Korte kertoi kisafiiliksen olevan hyvän, mutta ”joku mättää”. Kunto on kuitenkin yhtä hyvä kuin hänen kevään huippujuoksuissaan.

– Itselläni taitavat olla odotukset liian kovat. Menee puristamiseksi, jääkiekkotermillä ilmaistuna.

Hurske ei kuitenkaan ole huolestunut tilanteestaan, vaan etenee kohti kauden päätavoitteita sopivasti kilpaillen ja harjoitellen.

Lakka 13,58, Purola 10,43

Miesten 110 metrin aitajuoksun vei nimiinsä Yhdysvaltain Aaron Mallett ajalla 13,22. Elmo Lakka oli kisan kuudes tuloksella 13,58.

Alkuerissä Lakka juoksi 13,64. Ilari Mannisen 13,82 ja Santeri Kuusiniemen 13,81 eivät riittäneet finaalipaikkaan.

Miesten satasen nopein oli Nigerian Raymond Ekevwo ajalla 10,23. Samuel Purola oli kisan kolmas tuloksella 10,43. Ilahduttavaa oli Samuli Samuelssonin paluu radoille kevään pienten loukkaantumisten takia. Nyt meni finaalissa jo 10,45.

Turku:

Paavo Nurmi Games, Kv. Yleisurheiluliiton Kultaisen liigan kilpailut 

Miehet, 100 m (-0,2 m/s): 1) Raymond Ekevwo Nigeria 10,23, 2) Joris van Gool Hollanti 10,38, 3) Samuel Purola 10,43, 4) Samuli Samuelsson 10,45, 5) Viktor Thor 10,53, 6) Santeri Örn 10,57, 7) Eino Vuori 10,67, 8) Niko Kangasoja 10,87.

800 m: 1) Max Burgin Iso-Britannia 1.43,52, 2) Tony van Diepen Hollanti 1.44,24, 3) Gabriel Tual Ranska 1.44,30, 4) Collins Kipruto 1.44,69, 5) Andreas Kramer Ruotsi 1.44,75, 6) Jamie Webb Iso-Britannia 1.45,32, 7) Cornelius Tuwei Kenia 1.45,76, 8) Joonas Rinne 1.46,46 (kkk), 9) Ville Lampinen 1.47,04, Patryk Sieradzki Puola ja Daniel Rowden Iso-Britannia keskeyttivät.

800 m, B-erä: 1) Santtu Heikkinen 1.50,60, 2) Elias Tuominen 1.50,96, 3) Benjamin Lee 1.51,19.

3000 m ej: 1) Abraham Seme Etiopia 8.14,87, 2) Frederik Ruppert Saksa 8.15,58, 3) Topi Raitanen 8.19,34 (kkk), 4) Vidar Johansson Ruotsi 8.19,57, 5) Ben Buckingham Australia 8.19,79, 6) Jacob Boutera Norja 8.21,69, 7) Wilberforce Kones Kenia 8.23,73, 8) Tim Van De Velde Belgia 8.24,56, 9) Phil Norman Iso-Britannia 8.26,28, 10) Fredrik Sandvik Norja 8.29,03, 11) Hannu Granberg 9.00,49, Simond Sundström Ruotsi ja Lawrence Kemboi Kenia (jänis) keskeyttivät.

110 m aj (0,0 m/s): 1) Aaron Mallett Yhdysvallat 13,22, 2) Damian Czykier Puola 13,32, 3) David King Iso-Britannia 13,46, 4) Eduardo Rodrigues Brasilia 13,47, 5) Michael Obasuyi Belgia 13,56, 6) Elmo Lakka 13,58, 7) Andy Pozzi Iso-Britannia 13,68, 8) Paolo Dal Molin Italia 13,70.

400 m aj: 1) Rasmus Mägi Viro 47,82, 2) Wilfried Happio Ranska 49,12, 3) Mario Lambrughi Italia 49,21, 4) Eric Cray Filippiinit 49,50, 5) Chris McAlister Iso-Britannia 49,95, 6) Vít Müller Tshekki 50,39, 7) Tuomas Lehtonen 51,19 (kkk).

400 m aj, B-erä: 1) Jaakko Linnus 53,20.

3-loikka: 1) Almir dos Santos Brasilia 16,90, 2) Tobia Bocchi Italia 16,68, 3) Yaoping Fang Kiina 16,58, 4) Max Hess Saksa 16,42, 5) Tiago Pereira Portugali 16,30, 6) Christian Taylor Yhdysvallat 16,04, 7) Aaro Davidila 15,42, 8) Topias Koukkula 15,34, 9) Gabriel Wallmark Ruotsi 15,00.

Kiekko: 1) Daniel Ståhl Ruotsi 70,62, 2) Andrius Gudzius Liettua 68,09, 3) Kristjan Ceh Slovenia 67,76, 4) Lukas Weisshaidinger Itävalta 67,16, 5) Simon Pettersson Ruotsi 65,14, 6) Alin Alexandru Firfirica Romania 61,80, 7) Gudni Valur Gudnason Islanti 59,76.

Keihäs: 1) Oliver Helander 89,83 (kkk & k.a. 4:s), 2) Neeraj Chopra Intia 89,30 (Intian ennätys), 3) Anderson Peters Grenada 86,60, 4) Keshorn Walcott Trinidad&Tobago 84,02, 5) Julian Weber Saksa 84,02, 6) Jakub Vadlejch Tshekki 83,91, 7) Lassi Etelätalo 82,63, 8) Toni Kuusela 80,35, 9) Toni Keränen 78,70, 10) Andreas Hoffmann Saksa 76,19.

Naiset, 100 m (-0,6 m/s): 1) Daryll Neita Iso-Britannia 11,10, 2) Imani Lansiquot Iso-Britannia 11,36, 3) Patrizia van der Weken Luxemburg 11,51, 4) Yasmin Kwadwo Saksa 11,63, 5) Viktória Forster Slovakia 11,64, 6) Magdalena Lindner Itävalta 11,64, 7) Anniina Kortetmaa 11,66, 8) Johanna Kylmänen 11,92.

800 m: 1) Elena Bello Italia 1.59,84, 2) Ellie Baker Iso-Britannia 2.00,66, 3) Katharina Trost Saksa 2.00,80, 4) Noélie Yarigo Benin 2.01,07, 5) Eveliina Määttänen 2.01,52 (kkk & k.a. 3:s), 6) Lore Hoffmann Sveitsi 2.01,84, 7) Claudia Bobocea Romania 2.02,31, 8) Isabelle Boffey Iso-Britannia 2.03,30, 9) Viola Westling 2.03,82, Aneta Lemiesz Puola (jänsi) keskeytti, Angelika Sarna Puola hylättiin.

800 m, B-erä: 1) Helmi Vuorimaa 2.07,20, 2) Heini Ikonen 2.08,56.

100 m aj (0,2 m/s): 1) Tobi Amusan Nigeria 12,57, 2) Britany Anderson Jamaika 12,59, 3) Nadine Visser Hollanti 12,72, 4) Liz Clay Australia 12,85, 5) Reetta Hurske 13,01, 6) Luminosa Bogliolo Italia 13,04, 7) Luca Kozák Unkari 13,05, 8) Zoë Sedney Hollanti 13,07.

400 m aj: 1) Ayomide Folorunso Italia 54,73, 2) Viivi Lehikoinen 55,13, 3) Daniela Ledecká Slovakia 56,43, 4) Sarah Carli Australia 56,69, 5) Carolina Krafzik Saksa 57,05, 6) Kristiina Halonen 57,08.

400 m aj, B-erä: 1) Mila Heikkonen (15-v.) 58,65, 2) Essi Niskala 58,86.

Korkeus: 1) Nicola Olyslagers Australia 196, 2) Elena Vallortigara Italia 194, 3) Julia Levtshenko Ukraina 194, 4) Ella Junnila 192 (kkk), 5) Irina Herashtshenko Ukraina 192, 6) Maja Nilsson Ruotsi 192, 7) Sini Lällä 186, 8) Morgan Lake Iso-Britannia 186, 9) Emily Borthwick Iso-Britannia 182, 10) Heta Tuuri 182.

Seiväs: 1) Nina Kennedy Australia 465, 2) Wilma Murto 450, 3) Michaela Meijer Ruotsi 440, 4) Margot Chevrier Ranska 440, 5) Marina Kylypko 430, 6) Caroline Bonde Holm Tanska 430, 7) Saga Andersson 420 ja Elina Molinarolo Italia 420, 9) Jana Hladitshuk Ukraina 420.

3-loikka: 1) Shanieka Ricketts Jamaika 14,35, 2) Neja Filipic Slovenia 14,26, 3) Tori Franklin Yhdysvallat 14,05, 4) Senni Salminen 13,98, 5) Kristiina Mäkelä 13,93, 6) Neele Eckhardt-Noack Saksa 13,90, 7) Naomi Metzger Iso-Britannia 13,84, 8) Dariya Derkach Italia 13,72, 9) Thea LaFond Dominica 13,61, 10) Ottavia Cestonaro Italia 13,50.

Moukari: 1) Krista Tervo 74,34, 2) Hanna Skydan Azerbaidzan 73,11, 3) Malwina Kopron Puola 71,93, 4) Sara Fantini Italia 71,36, 5) Silja Kosonen 70,10, 6) Bianca Ghelber Romania 69,21, 7) Réka Gyurátz 68,99, 8) Suvi Koskinen 66,79.

Alkuerät

Miehet 100 m, 1. erä (0,8 m/s): 1) Raymond Ekevwo Nigeria 10,31, 2) Joris van Gool Hollanti 10,34, 3) Samuli Samuelsson 10,50, 4) Santeri Örn 10,52, 5) Niko Kangasoja 10,82.

2,erä (-1,7): 1) Samuli Purola 10,54, 2) Viktor Thor 10,69, 3) Eino Vuori 10,76, 4) Jasper Leppäkangas 11,23, Ojie Edoburn Iso-Britannia keskeytti, Markus Fuchs Itävalta hylättiin (vilppilähtö).

110 m aj, 1. erä (-0,9): 1) Damian Czykier Puola 13,48, 2) Eduardo Rodrigues Brasilia 13,57, 3) David King Iso-Britannia 13,59, 4) Michael Obasuyi Belgia 13,66, 5) Ilari Manninen 13,82, 6) Pyry Santahuhta 14,80, Arttu Saari hylättiin (vilppilähtö).

2 erä (0,5): 1) Aaron Mallett Yhdysvallat 13,31, 2) Elmo Lakka 13,64, 3) Andy Pozzi Iso-Britannia 13,68, 4) Paolo Dal Molin 13,70, 5) Santeri Kuusiniemi 13,81, 6) Joni Järvinen 14,79.

Naiset 100 m, 1. erä (-0,8): 1) Daryll Neita Iso-Britannia 11,09, 2) Magdalena Lindner Itävalta 11,68, 3) Yasmin Kwadwo Saksa 11,68, 4) Víktória Forster Slovakia 11,71, 5) Milja Thureson 11,85, 6) Viktorija Ratnikova Ukraina 11,85, 7) Nathalie Westman 12,05, 8) Emma Tainio 12,29.

2 erä (0,6): 1) Imani Lansiquot Iso-Britannia 11,44, 2) Patrizia van der Weken Luxemburg 11,46, 3) Anniina Kortetmaa 11,63, 4) Johanna Kylmänen 11,77, 5) Anna Pursiainen 11,82, 6) Pirkitta Marjanen 12,13, 7) Merituuli Jääskeläinen 12,14.

100 m aj, 1. erä (-0,1): 1) Britany Anderson Jamaika 12,67, 2) Nadine Visser Hollanti 12,84, 3) Zoe Sedney Hollanti 13,04, 4) Luca Kozák Unkari 13,32, 5) Annimari Korte 13,48, 6) Saara Keskitalo 13,62, 7) Sonja Stång 13,86.

100 m aj, 2. erä (-0,4): 1) Tobi Amusan Nigeria 12,76, 2) Liz Clay Australia 12,96, 3) Reetta Hurske 13,11, 4) Luminosa Bogliolo Italia 13,14, 5) Hanna Plotitsina Ukraina 13,40, 6) Jessica Kähärä 13,65, Anni Siirtola hylättiin.

Parayleisurheilulajit:

100 m kelaus, luokka 34 (-0,7 m/s): 1) Henry Manni LUU 16,12.

400 m kelaus, luokka 34: 1) Henry Manni LUU 53,73.

100 m kelaus, luokka 53v(-0,7 m/s): 1) Henry Sundblom TuUL 20,27.

400 m kelaus, luokka 53: 1) Henry Sundblom TuUL 70,39 (kkk).

100 m kelaus, luokka 54 (-0,7 m/s): 1) Leo-Pekka Tähti PoTa 14,42, 2) Esa-Pekka Mattila EspTa 15,13,

3) Tuomo Himanka OP 16,19, 4) Niko Ristiranta KuusankKi 16,49.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Leo-Pekka Tähti PoTa 47,95, 2) Esa-Pekka Mattila EspTa 50,59, 3) Niko

Ristiranta KuusankKi 54,89, 4) Tuomo Himanka OP 57,65.

Naiset, 100 m kelaus, luokka 54 (-0,7 m/s): 1) Amanda Kotaja VampU 16,17.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Amanda Kotaja VampU 56,77 (kkk).