Pääsiäisen tuloskatsaus – Alekna Junior heitti kauden kärkituloksen

Liettualainen toisen polven kiekonheittotähti Mykolas Alekna avasi kilpailukautensa heittämällä kevään maailmantilaston kärkituloksen 68,39 Berkeleyssä. Kaliforniassa.

Viime kesänä Münchenissä Euroopan mestaruuden ja Eugenessa MM-hopeaa voittanut Alekna on ikänsä puolesta yksi Espoossa heinäkuussa käytävien alle 23-vuotiaiden EM-kilpailujen huippunimistä.

Samaisessa kilpailussa kanadalainen viime kesän MM-vitonen Camryn Rogers voitti naisten moukarinheiton kauden kärkituloksella 77,30, joka jää vain 37 senttiä hänen viimekesäisestä Kanadan ennätyksestään.

Naisten kiekonheiton olympiavoittaja Valarie Allman otti lajinsa vuositilaston kärkipaikan haltuunsa heitettyään 70,25 La Jollassa, Kaliforniassa 70,25. Allman viihtyy mainiosti La Jollan ringissä, jossa vuosi sitten syntyi oma ja Yhdysvaltain ennätys 71,46.

Viime kesänä Yhdysvaltain 4×100 metrin MM-joukkueessa juossut Aleia Hobbs kiiti 100 metriä kevään kärkiaikaan 10,87 Baton Rougessa, Louisianassa. Myötätuulta juoksussa oli tasan kaksi metriä sekunnissa. Hobbs oli hyvässä kunnossa jo talvella. Hän juoksi 60 metriä hallissa 6,94 ja voitti Yhdysvaltain hallimestaruuden.

Hobbsin ohjelmassa oli Baton Rougessa myös 4×100 metriä, joka sujui ajassa 42,26 kokoonpanolla Hobbs, Mikiah Brisco, Candace Hill ja Symone Mason.

400 metrin aitajuoksun olympiakisojen ja MM-kilpailuiden hopeamitalisti Rai Benjamin voitti Los Angelesissa sileän 400 metriä ennätyksellään 44,21.

Myötätuuli siivitti juoksijoita Floridassa

Miramarissa, Floridassa voitti Sha’Carri Richardson naisten 100 metriä ajalla 10,57. Tulos syntyi 4,1 metriä sekunnissa puhaltaneen, ennätyskelvottoman myötätuulen puskemana. Twanisha Terry oli toinen ajalla 10,83. Richardsonin aika on historian neljänneksi nopein naisten 100 metrillä kaikki olosuhteet huomioon ottaen.

Jamaikan Oblique Seville voitti miesten 100 metriä ajalla 9,91 myötätuuleen 2,2 metriä sekunnissa juostuaan alkuerissä ennätyskelpoiseen tuuleen 9,95.

 

PÄÄSIÄISEN TULOSKATSAUS:

BERKELEY CA 8.4.

Miehet,

Kiekko: 1) Mykolas Alekna Liettua 68,39 (kk).

Naiset,

Moukari: 1) Camryn Rogers Kanada 77,30 (kk), 2) Anna Purchase Britannia 73,02.

LA JOLLA CA 7.-8.4.

Miehet,

Kiekko: 1) Sam Mattis USA 67,49.

Naiset,

Kuula: 1) Zhang Linru Kiina 18,51.

Kiekko: 1) Valarie Allman USA 70,25, 2) Jorinde van Klinken Hollanti 67,05, 3) Yaimé Pérez Kuuba 66,97.

BATON ROUGE LA 8.4.

Naiset,

100 m (2,0 m/s): 1) Aleia Hobbs USA 10,87 (kk).

4×100 m: 1) Tiger Olympians 42,26 (kk), (Mikiah Brisco, Candace Hill, Symone Mason, Hobbs).

LOS ANGELES CA 7.-8.4.

Miehet,

400 m: 1) Rai Benjamin USA 44,21.

Naiset,

100 m (1,1 m/s): 1) Caisja Chandler USA 10,99.

CANYON TX 6.-8.4.

Miehet,

100 m (1,9 m/s): 1) Benjamin Azamati Ghana 9,99, 2) Isaac Botsio Ghana 10,06, 3) Joseph Manu Ghana 10,08.

CORAL GABLES FL 7.-8.4.

Miehet,

100 m (-0,3 m/s): 1) Abdul-Rasheed Saminu Ghana 10,04.

200 m (1,1 m/s): 1) Issam Asinga USA 20,11.

Naiset,

100 m aJ (1,2 m/s): 1) Nia Ali USA 12,86.

OXFORD MS 7.-8.4.

Naiset,

Moukari: 1) Erin Reese USA 73,47.

CHAMPAIGN IL 8.4.

Naiset,

Moukari: 1) DeAnna Price USA 75,23.

MIRAMAR FL 8.4.

Miehet,

100 m (2,2 m/s): 1) Oblique Seville Jamaika 9,91, 2) Ackeem Blake Jamaika 9,93, 3) Aaron Brown Kanada 9,97, 4) Ronnie Baker USA 9,98.

200 m (1,9 m/s): 1) Christian Coleman USA 20,00 (kk), 2) Letsile Tebogo Botswana 20,00 (kk), 3) Kenny Bednarek USA 20,37.

400 m: 1) Alonzo Russell Bahama 44,93.

110 m aj (2,7 m/s): 1) Eric Edwards Jr. USA 13,21.

Pituus: 1) Will Williams USA 825 (4,5 m/s).

Naiset,

100 m (4,1 m/s): 1) Sha’Carri Richardson USA 10,57, 2) TeeTee Terry USA 10,83.

200 m (1,8 m/s): 1) Abby Steiner USA 22,23 (kk), 2) Tamari Davis USA 22,31.

400 m: 1) Shamier Little USA 50,73 … 3) Shericka Jackson Jamaika 51,64.

100 m aj (2,2 m/s): 1) Tonea Marshall USA 12,62, 2) Amoi Brown Jamaika 12,69, 3) Anna Cockrell USA 12,73.

Pituus: 1) Ruth Usoro Nigeria 682 (2,5 m/s).

Kuula: 1) Danniel Thomas-Dodd Jamaika 18,48.

SUOMALAISTULOKSIA:

ALBUQUERQUE NM 6.4.2023 Yliopistokilpaiilut

Naiset,

Keihäs: 1) Roosa Ylönen ÄänekU 51,04.

PITTSBURG KS 8.4.2023 Yliopistokilpailut

Miehet,

400 m: … 6) Rasmus Wright TuWe 48,90 (B-erän voittaja, kkk).

TUCSON AZ 8.4.2023 Yliopistokilpailut

Naiset,

100 m aj (1,2 m/s): 1) Talie Bonds USA 12,67.

Korkeus: … 8-9) Saara Hakanen HKV 175 (kkk).

KALAJOKI, Himanka 9.4.2023 Suklaansulatteluseiväs

Miehet,

Seiväs: 1) Antti Kois HimangU 386 (55-v. halli-SE, ent. 375 Tapani Haapakoski 2010).