Ossi Kekki voitti kolmen mestarin otatuksen Pirkkahallissa

Tampereen Pirkkahallissa kohtasi 3000 metrin juoksussa kolme tämän matkan Suomen mestaria. Kiriherkin viimeisellä kierroksella oli Lahden Ahkeran Ossi Kekki ajalla 8.24,41.

Kekin toistaiseksi paras kilpailuvuosi on ollut 2016, jolloin hän talvella voitti 3000 metrin hallimestaruuden ja kesällä Kalevan kisoissa 5000 metrin mestaruuden.

Pirkka-hallissa Kekki löi 1,55 sekunnin erolla viimevuotisen hallimestarin Samu Mikkosen. Tämä on täksi kaudeksi siirtynyt Joensuun Katajasta Tampereen Pyrintöön.

Lempäälän Kisan 18-vuotias Santtu Heikkinen paransi ennätystään 8,49 sekuntia ja hänen 20-vuotias seuratoverinsa Aleksi Kivelä peräti 19,40 sekuntia. Heidän uudet ennätyksensä kirjataan 8.28,23 ja 8.29,11.

Vuoden 2019 hallimestari Jaakko Piesanen Saarijärven Pullistuksesta sai tyytyä viidenteen tilaan nuorten lempääläläisten takana.

Viime vuonna toiseksi hallimestaruuskilpailuissa sijoittunut Lahden Ahkeran Martti Siikaluoma toimi jäniksenä seitsemän ensimmäistä kierrosta vetäen 1000 metriä 2.47, 1500 metriä 4.11 ja 2000 metriä 5.34.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

TAMPERE 23.1.2021 Miesten 3000 metrin juoksun hallikilpailu

(Pitkä 300 m hallirata.)

Miehet,

3000 m: 1) Ossi Kekki LA 8.24,41, 2) Samu Mikkonen TP 8.25,96, 3) Santtu Heikkinen LempKi 8.28,23, 4) Aleksi Kivelä LempKi 8.29,11, 5) Jaakko Piesanen SaarijPu 8.35,49 … Martti Siikaluoma LA keskeytti (1500 m 4.11 & 2000 m 5.34).