Ollikainen palasi kahdeksan metrin hyppyihin: Sain sen pienen hetken lankulla, jota tarvitsen

Pituushyppääjä Roni Ollikainen ponkaisi seitsemän vuoden tauon jälkeen yli kahdeksan metriä ja teki sen Espoon Motonet GP:ssä kahdesti. Ollikainen voitti kilpailun tuloksella 804, joka jää sentin hänen ennätyksestään. Se on hypätty 2012.

Ollikainen on kesän mittaan tuskaillut, että parhaat hypyt tulevat vasta kilpailun päätöskierroksella. Espoossa hän venytti ensimmäisellään, 2,3 metriä sekunnissa puhaltaneessa tuulessa 802.

– No kun Harri sitä nätisti pyysi, Ollikainen veisteli ensimmäisen kierroksen onnistumisesta ja viittasi valmentajaansa Harri Laihoon.

– Tein nyt ekstrapitkän verryttelyn, koska tiesin, että hyppyvarmuus ja tehot ovat siellä. Tuulen osaltakin nyt oli superhyvä hypätä.

Kisan voittohypyn Ollikainen räväytti viimeisellään. Siinä myötätuulta oli ennätyskelpoiset 1,5 metriä sekunnissa.

– Sain juoksun kulkemaan rennosti. Minulla on ollut tekniikassa ongelmia myös käsien kanssa. Ne ovat rytmittäneet hyppyä väärin, mutta nyt sain hyppyyn hyvän rytmin ja sen pienen hetken aikaa lankulla, jota tarvitsen, Ollikainen sanoi.

Ollikainen, 28, teki ennätyksensä 805 vuonna 2012 ja oli silloin Helsingin EM-kisoissa kuudes. Seuraavana vuonna iskivät lähentäjävaivat, joiden jälkeen Ollikainen pääsi  normaaliin treeni- ja kilpailurytmiin vasta kolme vuotta sitten.

”Maaottelussa hyvä hypätä pitkälle”

Espoon voittohypyllään Ollikainen jäi sentin kauden kotimaisesta kärkituloksesta 805, jonka Kristian Pulli ponnisti päivää aiemmin Sierra Nevadan harjoituskeskuksessa 2300 metrin korkeudessa merenpinnasta.

Ollikainen ei itse halua hyödyntää vuoristoilman pienempää ilmanvastusta. Pullin kanssa hän on kuitenkin samaa mieltä siitä, että viikonvaihteessa käytävässä Ruotsi-ottelussa on luvassa tasokas pituushyppykilpailu, sillä suomalaiskaksikon ohella, tällä kaudella 822 ponkaissut Ruotsin Thobias Montler on ollut loistovedossa,

– Tukholmaan on luvassa hyvä keli ja 1-2 metrin sekunnissa olevat tuulet, eli siellä voi hypätä pitkälle, Ollikainen sanoo.

Niin Ollikaisen kuin Pullin ajatuksissa välkkyy mahdollisuus taistella paikasta Dohan MM-kisoissa, jonne raja rankingin perusteella on 810. Varsinainen tulosraja on 817.

Toiseksi Espoossa liiteli Joensuun Katajan Kalle Salminen ennätyksellään 778.

– Onneksi sain viimeisellä puristettua tuon ennätyksen. Tuntuu, että voisi mennä vielä pidemmällekin, Salminen sanoi.

tuloksia