Nurmon Valkiavuoren koulu Hese-kisan voittoon!

Nurmon Valkiavuoren koulu Hese-kisan voittoon!

Vuoden 2016 Hese-kisan voitosta käytiin ihokarvoja nostattavan jännittävä taistelu, joka ratkesi vasta viimeisessä lajissa, päivän huipentaneessa kierrosviestissä. Hese-kisamestariksi juoksi Nurmon Valkiavuoren koulu, joka kukisti yhdellä pisteellä Pihtiputaan Putaanvirran koulun. Kolmanneksi sijoittui Kempeleen Ylikylän koulu.

– Se oli minun kohdallani varmasti maailman jännittävin kierrosviesti! Oppilaat venyivät laji toisensa jälkeen aivan uskomattoman hienoihin suorituksiin, eikä viesti tehnyt poikkeusta. Oli upeaa seurata, kuinka kovasti lapset kannustivat ja tsemppasivat toisiaan. Näin lahjakasta ja hienoa porukkaa ei ole minun 20-vuotisen opettajaurani aikana vielä osunut kohdalle, voittajaluokan opettaja Hannu Keski-Jyrä suitsuttaa.

Hän sanoo Hese-kisajoukkueen koostuvan liikunnallisesti monipuolisesti lahjakkaista lapsista.

– Muutamalla on yleisurheilutausta, mutta joukossa on monen muunkin lajin harrastajia. Porukan pesäpalloilijoilta löytyi hyvä heittokäsi keihääseen ja riittävästi nopeutta pikajuoksuun. Sitä tässä kisassa menestymiseen vaaditaankin – monipuolista osaamista. Pelkällä koululiikunnalla ei näin hyviä tuloksia saavuteta, mutta toki olemme kisalajeja koulussakin harjoitelleet.

Valkiavuoren koulun mitalijuhlien ajankohta on vielä pohdinnassa, mutta palkinnoksi saaduilla Hesburgerin lahjakorteilla joukkue kävi jo kotimatkan varrella Parkanossa syömässä.

– Tunnelma on iloinen ja riemukas. Kyllä tämä liikuttaa opettajankin sydäntä ja mieltä.

Hesburgerin viestintäpäällikkö Heini Santos seurasi jännittävää finaalia Pyynikin kentällä alusta loppuun saakka.

– Tunnelma oli jälleen kerran loistava. Lasten ilo ja kisajännitys olivat suorastaan käsin kosketeltavia, ja se oli itsellekin innostavaa.

Santos sanoo Hesburgerin olevan tyytyväinen monivuotiseen yhteistyöhön SUL:n kanssa.

– Haluamme jakaa liikunnan ja yleisurheilun iloa mahdollisimman monelle lapselle ja tuottaa opettajille asiantuntevaa oppimateriaalia liikunnasta. H-hetken ja Hese-kisan osanottajamäärän kasvu ilahduttaa meitä kovasti. Suuri kiitos siitä kuuluu hyvälle yhteistyökumppanillemme, Suomen Urheiluliitolle.

Suomen Urheiluliiton projektivastaava Marjaana Pöntinen kiittää Hesburgeria pitkäaikaisesta yhteistyöstä, joka mahdollistaa valtakunnallisen koululaiskisan järjestämisen.

– Tämän päivän finaali oli hieno päätös huikean hyvälle Hese-kisakeväälle. Sää suosi, Tampereen Pyrinnön organisoimat kisat sujuivat kuin unelma, oppilaat nauttivat ja yleisö viihtyi. Kiitos kaikille tapahtumassa mukana olleille sekä Hese-kisakummi Eemeli Salomäelle. On ilo saada olla mukana näin positiivisessa ja hyväntuulisessa tapahtumassa.