Nurmi hätyytteli ennätystään Australiassa Supernova-leirin ja vuoristojakson päätteeksi

Kilpakävelijä Enni Nurmi kiiruhti uransa toiseksi parhaan 20 kilometrin tuloksen 1.35.03 Melbournessa Australian avoimissa mestaruuskilpailuissa sunnuntaina. Se toi Nurmelle kahdeksannen sijan.

Kilpailun voitti Eugenen MM-kilpailuissa neljänneksi sijoittunut Australian Jemima Montag kauden kärkiajalla 1.28.00. Toiseksi käveli Münchenin EM-kilpailuiden kreikkalainen kaksoismestari Antigóni Drisbióti ajalla 1.28.12.

Nurmen aika on Suomen kaikkien aikojen viidenneksi paras tulos naisten 20 kilometrillä. Nopeammin ovat kävelleet vain Sari Essayah kahdesti vuosina 1995 ja 1996, Marja Penttinen kerran vuonna 2008 ja Nurmi itse viime vuoden SM-kilpailuissa.

– Olen tyytyväinen, että sain käveltyä tähän aikaan vuodesta vain seitsemän sekunnin päähän ennätyksestä. Olen tehnyt pitkälti vain perusharjoittelua, Nurmi sanoi.

Kilpailu päätti Nurmen harjoitusjakson Australiassa. Sen aikana hän osallistui Supernova 7 -tutkimukseen, jonka tarkoituksena oli selvittää matalan energiansaannin vaikutusta vuoristoharjoittelussa.

Tutkimuksessa selvitettiin, voidaanko vuoristoharjoittelusta saada yhtä paljon irti paljon matalalla energiansaannilla, kuin syömällä normaalisti eli korkealla energiansaannilla, jos urheilijat ovat vuoristoon sopeutumisvaiheessa saaneet riittävästi ravintoa.

”Testitulokset paranivat leirin alussa tehtyihin testeihin verrattuna”

Varsinaiseen tutkimukseen liittyen Nurmi käveli Australiassa kaksi 10000 metrin ratakilpailua ajoin 47.30,82 ja 48.16,15. Nyt kävelty 20 kilometrin kilpailu ei enää ollut osa tutkimusta.

 – En lähtenyt tähän 20 kilometrin kisaan kovin luottavaisin mielin. Supernova-leirin päättävä 10000 metrin kävely meni todella huonosti. Muutenkin viikko vuoristoharjoittelun jälkeen oli minulle vaikea, vaikka testitulokset paranivat leirin alussa tehtyihin testeihin verrattuna, Nurmi sanoi.

Supernova-leiri päättyi reilu viikko sitten, jonka jälkeen Nurmi siirtyi Canberrasta Melbourneen.

–  Melbournessa treenit lähtivät pikkuhiljaa kulkemaan paremmin. Kilpailussa kävelin hyvässä ryhmässä ja kävely tuntui hyvältä viimeistä kahden kilometrin kierrosta lukuun ottamatta. Jälkimmäinen 10 kilometriä oli kuitenkin nopeampi kuin ensimmäinen, Nurmi kertaili.

Ravintovinkkejä myös huippukävelijä Perseus Karlströmiltä

Nurmen mukaan Supernova 7 -tutkimus oli osin antoisa.

– Supernova-leiri oli hieno kokemus. Odotin leirin ruokailuilta kuitenkin vähän enemmän. Loppujen lopuksi tutkijat käyttivät heille helppoa tapaa ja söimme paljon valmispakattuja välipaloja, joissa ravintoaineet oli mahdollista lukea pussin kyljestä, Nurmi kertoi.

– Ruoka ei siis ollut sellaista, jota voisi syödä ympäri vuoden. Kuitenkin sain vähän tuntumaa siitä, kuinka paljon energiaa oikeasti tarvitsen ja kuinka suuri osa energiasta tulisi olla hiilihydraateista. Valmistauduin nyt myös kilpailuun eri tavalla.

Hyviä vinkkejä tuli myös ruotsalaiselta huippukävelijä Perseus Karlströmiltä, jonka äidin Siw Karlströmin valmennuksessa Nurmi on kävellyt syksystä lähtien.

– Olen samassa majoituksessa Perseus Karlströmin kanssa. Hän yritti opettaa minulle, kuinka paljon hiilihydraatteja minun pitää syödä ennen kilpailua. Ateriat ovat ehkä karuja, mutta taitavat toimia. Selvästi minun täytyy Suomessa vähän muuttaa ruokailutottumuksiani.

Melbourne AUS 12.2.2023 Maantiekävelyn avoimet Australian mestaruuskilpailut

Naiset,

20 km kävely: 1) Jemima Montag Australia 1.28.00 (kk), 2) Antigóni Drisbióti Kreikka 1.28.12, 3) Rebecc Henderson Australia 1.29.54 … 8) Enni Nurmi Suomi 1.35.03 (kkk & Suomen ka-5:s tulos).

LIVE-Tulospalvelu: