Nuorten SM: Sajan Irintšejev käveli 17-vuotiaiden SE:n – Nean Lento kantoi pisimmälle

Espoon Tapioiden Sajan Irintšejev murskasi Aku Partasen nimissä olleen 17-vuotiaiden 3000 metrin kävelyn halliennätyksen ajalla 12.27,30. Partasen 13-vuotiaaksi ehtinyt SE koheni 19,08 sekuntia.

Irintšejeviä SE-kävely ei täysin tyydyttänyt.

– Vauhdinjako oli nyt täysin metsässä, Irintšejev harmitteli käveltyään kilpailun alun turhan kovaa.

Irintšejev käveli viime viikonvaihteessa Jyväskylässä 5000 metrillä 17-vuotiaiden SE:n 21.21,89. Tuon kävelyn perusteella hän odotti 3000 metriltä vieläkin parempaa aikaa, mutta kilpailuun valmistautuminen oli nyt varsin erilainen kuin viikko sitten.

– Olen nyt ollut kuusi päivää alppimajassa Liikuntakeskus Pajulahdessa. Se on ensimmäinen kerta, kun kokeilen vuoristoharjoittelua ja nyt tuntui, ettei hengitys oikein kulje, Irintšejev sanoi.

– Toinen SE tälle kaudelle, siihen pitää kuitenkin olla tyytyväinen.

Jerry Jokinen Naantalin Löylystä voitti 19-vuotiaiden 5000 metrin kävelyn kovalla ajalla 20.44,83. Samanikäisenä ovat hallissa nopeammin kävelleet vain Valentin Kononen, Jani Lehtinen ja Aku Partanen.

Kivimäki jälleen alle 13 minuutin

Naisten 3000 metrin kävelyssä Lapuan Virkiän Anniina Kivimäki voitti mestaruuden hyvällä ajalla 12.59,26, joka ei kuitenkaan häntä tyydyttänyt. Kivimäki voitti viikko sitten Jyväskylässä naisten mestaruuden 22-vuotiaiden SE:llä 12.57,35, jota hän lähti rikkomaan.

– Läksin riskillä ja puoleenväliin tulikin hyvin, mutta nyt mielessä on lähinnä pettymys, Kivimäki totesi.

– Edessä on pieni huili ja sitten harjoittelu jatkuu. Seuraava kilpailu on 20 kilometriä Espoossa keväällä. Toiseksi 22-vuotiaiden 3000 metrillä sijoittui Turun Weikkojen Venla-Nora Nirkkonen halliennätyksellään 14.48,62.

Kivimäen seuratoveri Heta Veikkola oli kestävin 19-vuotiaiden samalla matkalla. Veikkolan voittoaika oli 14.07,75. Toiseksi sijoittunut Ellen Seisto Espoon Tapioista käveli hänkin alle 15 minuutin.

17-vuotiaiden tyttöjen mestaruuden voitti Karhulan Katajaisten Aliisa Kiiski halliennätyksellään 15.46,82.

Nea Lento voitti hyvätasoisen pituushypyn

Järjestävän seuran Nea Lento voitti 19-vuotiaiden naisten pituushypyn mainiolla tuloksella 618. Hänen kolme muutakin hyppyään kantoivat kuuteen metriin.

– Tunsin treeneissä viikolla, että juoksu alkaa kulkea. Aikuisten SM-kilpailuissa se oli vielä tahmeaa, Lento sanoi.

– Viime kausi oli vaikea loukkaantumisten takia ja nyt tuossa pitkässä hypyssä tuntui pitkästä aikaa sellaiselta kuin pitää.

Moniottelijat Noora Käyhkö Savonlinnan Riennosta ja Vilma Itälinna järjestävästä seurasta olivat toinen ja kolmas tuloksin 593 ja 578. Kuulantyönnön voittanut Saga Vanninen ponkaisi vain yhden hypyn ja oli seitsemäs tuloksella 570.

Naisten pituushyppy oli tasoltaan SM-kilpailuiden avauspäivän parhaita. Kilpailijoita oli peräti 24.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kasperi Vehmaa ponnisti pisimmälle 17-vuotiaiden poikien pituushypyssä tuloksella 696, mutta hänen suorituksensa hylättiin.

Poikien mestaruuden voitti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden moniottelija Lassi Nalkki, joka paransi ennätystään 22 senttiä 669:ään.

 Juho Alasaari ylitti seiväshypyssä 515

Laihian Lujan Juho Alasaari ylitti 19-vuotiaiden seiväshypyssä korkeuden 515, millä hän olisi voittanut 22-vuotiaidenkin mestaruuden. Toiseksi sijoittunut Vasa Iddrottssällskapin Albin Lundberg hävisi Alasaarelle 30 senttiä.

– 530:n päälle on mahdollisuus. Kunto on kohdallaan, pitäisi vain saada tekniikka kilpailuissa toimimaan. Nyt tavoite oli vain mestaruus, Alasaari sanoi.

Alasaari on talven mittaan ylittänyt halliennätyksensä 521.

– Tässä on hallikautta vielä yksi kilpailu yrittää, Alasaari sanoi.

Jere Keskinen Vaasan Tovereista voitti 22-vuotiaiden mestaruuden ylitettyään 505 ensimmäisellä yrityksellään. Järjestävän seuran Jami Siira paransi ennätystään ja oli toinen ylitettyään 505 kolmannella yrityksellään.

Närpiön Kraftin Emma Nyman voitti 22-vuotiaiden naisten korkeushypyn. Voittotulos hänen talven ensimmäisessä kilpailussaan oli 165.

Viola Westling oli kiriherkin naisten 800 metrillä

22-vuotiaiden naisten 800 metriä oli jännittävä ja taktista kypsyyttä vaatinut otatus, missä 11 kilpailijaa juoksivat yhdessä ilman alkueriä. Kiriherkin oli Turun Urheiluliiton Viola Westling ajalla 2.12,03.

Viisi naista kamppaili mitaleista loppusuoralle saakka. Toiseksi tullut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Heini Ikonen hävisi Westlingille vain 0,33 sekuntia ja kolmas oli järjestävän seuran Kiia Keinonen.

Lempäälän Kisan Aleksi Kivelä voitti 22-vuotiaiden miesten 800 metriä hidasvauhtisessa taktiikkajuoksussa ajalla 1.58,40. Kuusankosken Urheiluseuran Niklas Heikkilä ehti toiseksi sekunnin sadasosan ennen Lahden Ahkeran Olli Ahlgrenia.

Saana Lappalainen Seinäjoen Seudun Urheilijoista hallitsi 17-vuotiaiden tyttöjen 1500 metriä ajalla 4.44,10. Toiseksi sijoittunut Nelli Viskari Lappeenrannan Urheilu-Miehistä hävisi hänelle 4,20 sekuntia. Lappalainen on aiemmin voittanut kolme mestaruutta 14-15-vuotiaiden ikäluokissa.

17-vuotiaiden poikien 1500 metrillä Salon Vilppaan Aarni Eijs löi loppukirissä Lappeenrannan Urheilu-Miesten Martti Majurin 0,41 sekunnin erolla. Eijs voitti uransa ensimmäisen mestaruuden ajalla 4.16,87.

Miika Lahtonen paransi ennätystään lähes metrin

Mynämäen Iskun Miika Lahtonen voitti 19-vuotiaiden miesten kuulantyönnön ennätyksellään 16,96 ja paransi viimekesäistä ennätystään 15,98 lähes metrin. Lahtonen on kuulantyönnössä ja kiekonheitossa voittanut ulkona ja hallissa kaikki 13 eri ikäluokkien SM-kilpailua, joihin hän on osallistunut.

Toiseksi sijoittunut Joonas Pulkkinen Ristiinan Urheilijoista pukkasi 15,47. Hän paransi ennätystään vielä Lahtostakin enemmän 1,21 metriä.

TAMPERE 26.2.2021 Nuorten hallimestaruuskilpailut, 1. päivä

M22,

800 m: 1) Aleksi Kivelä LempKi 1.58,40, 2) Niklas Heikkilä KuusankUS 1.59,37, 3) Olli Ahlgren LA 1.59,38, 4) Elias Tuominen NaantLö 2.00,14, 5) Lassi Kuva LA 2.00,51, 6) Veeti Lapveteläinen LapinlVe 2.07,60, 7) Roope Kangasvieri ToholU 2.08,35, 8) Leevi Tähtinen JKU 2.10,62.

300 m aj: 1) Anton Tallbacka HIFK 37,82, 2) Markus Hurri LiePa 39,74, 3) Pyry Suutarinen ÄhtärU 42,18.

5000 m kävely: 1) Antton Koivisto KU-58 29.47,10.

Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 210, 2) Ville Eikkula TP 200, 3) Anton Grönroos SjuIF 170, Arttu Mattila ÄänekU ilman tulosta (200).

Seiväs: 1) Jere Keskinen VaasTo 505, 2) Jami Siira TP 505, 3) Anton Kunnas SibVa 485, 4) Juuso Toivonen ÄhtärU 465, 5) Miikka Metsäkangas LA 445.

M19,

3000 m: 1) Santtu Heikkinen LempKi 8.43,16, 2) Tuure Haapanen TuUL 8.45,16, 3) Oskari Kangasniemi IkaalU 8.48,62, 4) Ahmad Arash LA 8.55,22, 5) Rasmus Krogell KU-58 9.03,67, 6) Kristian Boström IFRaseb 9.16,58, 7) Nuutti Lintunen TP 9.20,98, 8) Lassi Korpijärvi ToholU 9.21,97, 9) Samuli Kero VammSV 9.40,66, 10) Junnu Korvenpää KU-58 9.42,01.

300 m aj: 1) Jaakko Linnus TP 38,52, 2) Valtteri Louko LapuanVi 39,42, 3) Oliver Oksanen NoormNo 39,60, 4) Oliver Enqvist SibVa 41,48.

5000 m kävely: 1) Jerry Jokinen NaantLö 20.44,83, Rasmus Lerstrand VasaIS hylättiin.

Seiväs: 1) Juho Alasaari LaihLu 515, 2) Albin Lundberg VasaIS 485, 3) Joonatan Kemppainen PihtipTu 455, 4) Eeli Heikkilä TuUL 410, Janne Juhola KalajJu ilman tulosta (410). – Alasaari (485-xo, 495-o, 505-xxo, 515-xxo, 530-xxx).

Kuula (6 kg): 1) Miika Lahtonen MynämIs 16,96, 2) Joonas Pulkkinen RistiinU 15,47, 3) Linus Nurminen KristU 14,93, 4) Mico Ekman PiikkKe 12,67.

M17,

1500 m: 1) Aarni Eijs SalVil 4.16,87, 2) Martti Majuri LUM 4.17,28, 3) Luukas Kontro JKU 4.17,92, 4) Ilmari Lehmus JoKa 4.20,61, 5) Niklas Moilanen KuivasjAu 4.24,28, 6) Miki Niemensivu RaumU 4.24,75, 7) Jimi Alastalo JoKa 4.24,97, 8) Veikko Korpikallio MiKV 4.27,05 (B-erän voittaja), 9) Oscar Nyholm BorgåAk 4.27,78, 10) Sisu Moilanen TuUL 4.28,32, 11) Elmeri Kero TuUL 4.29,55, 12) Joona Heiskanen KU-58 4.30,56, 13) Eemeli Hirvonen LiperTa 4.32,58, 14) Santtu Heiskanen KU-58 4.34,48, 15) Kasper Biskop GamlakarlIF 4.35,95, 16) Jimi Rousu GamlakarlIF 4.38,30, 17) Miro Heikkilä GamlakarlIF 4.41,15, 18) Elmo Ylä-Kotola KarhKa 4.41,70, 19) Artturi Kangasmaa RovanRR 4.41,77, 20) Veli-Matti Keso IkaalU 4.44,04, Joel Vuohtoniemi VU keskeytti.

3000 m kävely: 1) Sajan Irintšejev EspTa 12.27,30 (17-v. SE, ent. 12.46,38 Aku Partanen 2008), 2) Samuel Marku VahdTui 15.23,09, 3) Miska Johansson HeinolIs 17.28,10, 4) Samuel Puustinen BorgåAk 17.36,52, Eetu Salmi YlänKi hylättiin.

Pituus: 1) Lassi Nalkki JKU 669, 2) Simeon Vorselman HKV 665, 3) Benjamin Olli VasaIS 659, 4) Konsta Tynkkynen TP 623, 5) Aku Kulju JKU 623, 6) Samuel Shams KU-58 614, 7) Aatu Holopainen JoKa 614, 8) Lauri Liljavirta JKU 606, 9) Topi Huttunen VieremKo 592, 10) Petteri Vihtalahti NoormNo 544, Kasperi Vehmaa LUM hylättiin (696), Oliver Forsman IFRaseb ilman tulosta.

N22,

800 m: 1) Viola Westling TuUL 2.12,03, 2) Heini Ikonen JKU 2.12,36, 3) Kiia Keinonen TP 2.13,18, 4) Siiri Rainio JKU 2.13,49, 5) Reetta Joronen SavonlRi 2.13,69, 6) Veera Perälä LA 2.15,14, 7) Helmi Vuorimaa LA 2.18,09, 8) Riina Heikkonen LUM 2.19,85, 9) Marianna Liukkonen OP 2.23,67, 10) Siiri Silvennoinen JoKa 2.30,03, 11) Heidi Haapamäki JKU 2.32,07.

300 m aj: 1) Frida Hämäläinen TP 41,94 (kkk), 2) Mathilda Kvist VasaIS 42,67, 3) Elin Mickos SibVa 43,89, 4) Meeri Salomaa EsboIF 45,53, 5) Pinja Heinonen TP 45,64 (B-erän voittaja), 6) Mari Heinonen KajKi 46,09, 7) Karoliina Bogdanoff KuivasjAu 46,27, 8) Aino Eno TU-38 47,02, 9) Alisa Pennanen FoSa 50,86, Ella Pullinen JanJa & Pritne Lember NoormNo keskeyttivät.

3000 m kävely: 1) Anniina Kivimäki LapuanVi 12.59,26, 2) Venla-Nora Nirkkonen TuWe 14.48,62.

Korkeus: 1) Emma Nyman NärpKr 165, 2-3) Salla Tuominen TP & Jutta Väkeväinen LappajVe 160, 4) Minttu Mattinen LUM 160, 5) Valentina Lemettinen SeinäjSU 155, 6) Laura Lepistö PoYU 150.

N19,

3000 m: 1) Ilona Mononen LA 9.55,53, 2) Alisa Virtanen JKU 10.01,84, 3) Lotta Malmivaara HRC 10.04,51, 4) Pinja Kotinurmi LA 10.09,05, 5) Venla Saari JKU 10.23,46, 6) Lotta Tarvainen JoKa 10.33,43, 7) Emma Ranta LempKi 10.43,03, 8) Emilia Tala VU 11.02,45, 9) Katariina Kärkkäinen IisVi 11.22,69, 10) Matilda Latvala KeravU 12.09,41, 11) Juulia Tala VU 12.23,18.

300 m aj: 1) Heidi Salminen JKU 43,01, 2) Iina Holopainen HIFK 45,75.

3000 m kävely: 1) Heta Veikkola LapuanVi 14.07,75, 2) Ellen Seisto EspTa 14.50,82, 3) Essi Hietula TapanilErä 15.22,93, 4) Aava Sevonkari KeravU 17.16,16.

Pituus: 1) Nea Lento TP 618, 2) Neea Käyhkö SavonlRi 593, 3) Vilma Itälinna TP 578, 4) Essi Vehmaa LUM 573, 5) Wilhelmiina Harju JKU 572, 6) Meeri Elomaa SeinäjSU 570, 7) Saga Vanninen TP 570

, 8) Aino Koskela HIFK 560, 9) Wilma Jungar EsboIF 549, 10) Saana Peura TervolTe 548, 11) Milka Riiali ImatrU 543, 12) Emilia Heino TP 539, 13) Johanna Nieminen JKU 537, 14) Saana Takala SeinäjSU 535, 15) Pinja Ruoho LA 533, 16) Venla Väliharju TP 531, 17) Riikka Savolainen JKU 519, 18) Anna Pyykkö OrivPo 518, 19) Milla Uitti ImatrU 513, 20) Aada Mikkilä SeinäjSU 511, 21) Noora Tiainen LUM 507, 22) Eveliina Lehtola OP 499, 23) Alina Nissinen TP 497. – Lento (600, 590, 618, 578, 610).

Kuula: 1) Saga Vanninen TP 14,78, 2) Annukka Vainonen IitPy 13,63, 3) Vilma Räsänen ViitasVi 12,97, 4) Johanna Tikkala NärpKr 12,64, 5) Eucabeth Kivikangas AlajAn 11,99, 6) Eveliina Lehtola OP 11,57, 7) Gita Reinholm KarhKa 11,48, 8) Meri Elomaa TP 11,36, 9) Annukka Saalismaa PudasjU 10,90, 10) Anni Vähäkoski TU-38 9,68, 11) Vilma Itälinna TP 9,43, 12) Veera Koskinen LA 9,30, 13) Gea Zitting JKU 8,40, 14) Senja Laakso KeravU 7,12. – Vanninen (x, 10,05, 11,90, 13,31, 14,63, 14,78).

N17,

1500 m: 1) Saana Lappalainen SeinäjSU 4.44,10, 2) Nelli Viskari LUM 4.48,30, 3) Ea Vuori LA 4.53,29, 4) Pinja Laasanen SiilinjPo 4.56,66, 5) Miina Kilpeläinen VU 4.58,43 (B-erän voittaja), 6) Sini-Minea Saarikoski KeravU 4.59,99, 7) Annika Koistinen TuUL 5.00,06, 8) Petriina Niininen NokU 5.00,90, 9) Ellanoora Haapalehto LempKi 5.01,82, 10) Sini Karjalainen IisVi 5.04,06, 11) Melissa Kykyri KälvTa 5.04,23, 12) Helmi Karkiainen KeurKi 5.07,43, 13) Ida-Sofia Simola JKU 5.19,38, 14) Ronja Orivuori VU 5.19,89, 15) Heta Virkajärvi KaipVi 5.37,39, 16) Maisa Mikkola VU 5.44,41.

3000 m kävely: 1) Aliisa Kiiski KarhKa 15.46,82, 2) Anna Kokko KuivasjAu 16.44,97, 3) Alina Tikka JoKa 17.21,82, 4) Laura Ylönen HyvinkSU 19.21,17.

https://live.tuloslista.com/8930#d26.2.2021