Nuorten SM-kisat: Lento lennähti kaksoismestriksi – Parviainen keihään kuningas – Blomqvistilla mainio debyytti 5000 metrillä – Kasperi Vehmaa 200 m 21,16 – Sini Rajaniemi kolmoismestari

Nea Lento hyppäsi kaksoismestariksi nuorten SM-kisoissa Tampereella. Lauantaina hän voitti 22-vuotisten pituuden ennätyksellään 627 parantaen entisiä ennätysnumeroitaan kuudella sentillä. Sunnuntain aamupäivän kolmiloikassa tuli voitto tuloksella 12,73.

Helpolla ei kolmiloikan mestaruus Tampereen Pyrinnön urheilijalle tullut, sillä Turun Urheiluliiton Ilona Ruohola vaani koko ajan parin sentin päässä ja hyppäsi hopealle tuloksella 12,71. Alkukierroksilla heidän tuloksensa olivat 12,69 ja 12,67. Myös heidän ennätyksensä noudattavat samaa kaavaa, 12,98 ja 12,96.

– Molemmat hyppykisat olivat tuulen suhteen vaikeita, kun koko ajan oli häiritsevä vastatuuli. Se vaikeutti hyppäämistä. Muuten oli mukava kisata ja hyvä fiilis. Olen tyytyväinen suorituksiini, Lento kertoi.

Vaikuttiko kotikisat ja tuttu stadion myönteisesti?

– Kyllä, Ratina on paras, hyppääjä naurahti.

Lauantain pituustuloksen Lento kertoi olleen hänelle pieni yllätys, vaikka hän tiesikin kuntonsa olevan kohdillaan.

– Keväällä minulla oli loukkaantuminen, joten tuloskuntoni siirtyi tänne loppukauteen. Pitkään olen jo hakenut pituuden ennätystäni. Loikassa yksi yliastuttu hyppy jäi harmittamaan, kenties se oli pisin hyppyni, Lento kertoi.

Tampereella asuva 21-vuotias Lento on ylioppilas. Tällä hetkellä hän ohjaa Pyrinnön iltapäiväkerhoja. Hänen valmentajansa on isä Tomi Lento.

Seuraava tavoite on Ruotsi-ottelu, sillä Lento on valittu Suomen joukkueeseen naisten pituuteen. Kalevan kisoissa hän oli pituudessa pronssilla.

N22-sarjan kolmiloikan pronssille hyppäsi Tervolan Terävä Saana Peura tuloksella 12,58, ja kuusi ensimmäistä hyppääjää pääsi yli 12 metrin.

Aku Parviainen tsemppasi itsensä pitkään heittoon viimeisellä yrityksellään. Tuloksena mestaruus ja ennätys parilla metrillä uusiksi.

Parviainen vei tiukan keihäskisan

Tuupovaaran Urheilijoiden Aku Parviainen järjesti M22-sarjan keihäspaikalla pienoisen yllätyksen ottamalla mestaruuden ennätyksellään 75,17. Entinen ennätys parani parilla metrillä.

Melkoinen erikoisuus myös oli, että sarjan tämän kesän EM-hopeamitalisti Topias Laine jätettiin kisassa kolmanneksi, kun hänen edelleen kiskaisi viimeisellä kierroksella myös Hartolan Voiman Eemil Porvari ennätyksellään 74,27.

HKV:n Laine oli luonnollisesti kisan suurin ennakkosuosikki, mutta Ratinassa hän ei päässyt normaaleille lukemilleen. Kun myös 77 metriä tänä kesänä heittänyt Aleksi Yli-Mannila, Alajärven Ankkurit, jäi tulokseen 71,74, niin kärjen järjestys ei varmaankaan ollut helposti etukäteen ennakoitavissa.

– Kisan taso olisi voinut olla vielä kovempikin, ehkä aamukisa ja sade veivät sen parhaimman terän. Mutta voitto oli tavoitteeni, ja sen sain, mestari-Parviainen kommentoi.

– Tunnelmani olivat hyvät, kun pääsin johtoon 73-metrisellä jo kolmannella kierroksella. Toivoin kuitenkin salaa, että joku parantaisi, niin joutuisin pakottamaan itseni kunnon heittoon. Se tuli sitten viimeisellä kierroksella. Ei tämä vielä mikään huippuonnistuminen ollut, mutta aika lähellä sitä.

Keihäskisa kiristyi viimeisellä kierroksella, kun Eemil Porvari siirtyi johtoon 74-metrisellään. Lainekin paransi vielä tasan 74 metriin, mutta Parviaisella oli henki päällä ja hän tsemppasi itsensä mestariksi.

– Kesä on ollut sellaista tasaista puurtamista. Olen odottanut, että kun osuisi edes yhden kerran.

20-vuotias Parviainen on kuuluisan keihäsperheen ja -suvun heittäjä. Kuukausi sitten hän oli Kalevan kisoissa kahdeksas ja 19-vuotisten sarjasta mestaruudet kahdelta viime vuodelta.

Blomqvistilla mainio debyytti 5000 metrillä

Nathalie Blomqvistin debyyttijuoksu 5000 metrillä sujui mainiosti nuorten SM-kisoissa. Yksin koko matkan vetäen hän teki mainion tuloksen 15.30,25.

Se sijoittuu tämän vuoden Euroopan alle 23-vuotisten tilastossa peräti viidenneksi. Eikä kärkikään ole kaukana, ja alle 15 minuutin on yltänyt vain yksi juoksija.

Blomqvistin vetoavulla myös Lahden Ahkeran Ilona Mononen paransi parilla sekunnilla ennätystään lukemiin 15.41,82.

Viikko sitten Budapestin MM-kisojen haastattelussa Blomqvistin valmentaja Tom Andtbacka kertoi, että 5000 metriä voi olla lopulta hänen suojattinsa päämatka. Samoilla linjoilla oli juoksijakin.

– Tämä on selvästi minun juttuni tulevaisuudessa. Hyvä ensikokeilu, oli Blomqvistin ensikommentti kisan jälkeen Ratinan stadionilla.

– Halusin kokeilla vitosta, ja tällä matkalla on mahdollisuuksia päästä parempiin startteihin ulkomailla kuin 1500 metrillä.

Blomqvist myös totesi, että 5000 metriä antaa voimaa myös 1500 metrille.

– Mutta ei hypätä liian nopeasti tälle matkalla. Tarvitsen vielä työtä nopeudessani, jotta 1500 metriä kulkisi paremmin. Harjoitteluni on ollut viime aikoina vammojen takia enemmän 5000 metrin harjoittelua kuin 1500 metrille tähtäävää, IK Falkenia edustava Blomqvist totesi.

Mononen oli tyytyväinen ennätyksestään, jota hän on jahdannut koko kesän.

– Tiesin Nathalien lähtevän reippaaseen vauhtiin, mutta silti tuo vauhti oli yllätys. Minäkin päästin hyötymään siitä, Mononen totesi.

Lahden Ahkeran Sini Rajaniemi juoksi N19-sarjan pitkillä matkoilla kolmoismestariksi, kun perjantain 1500 metrin ja lauantain 800 metrin voiton lisäksi sunnuntaina tuli voitto 3000 metrillä ajalla 10.01,28.

Tuplamestaruuteen ylsi Turun Urheiluliiton Mustafe Muuse 22-vuotisten 5000 metrin voitollaan ajalla 13.54,89. Tulos jää hänen ennätyksestään vain kolmisen sekuntia.

Antti Pränni joutui hiomaan heittojensa kaaria kilpailun aikana. Se kannatti, sillä voittoheitto löytyi viimeisellä yrityksellä.

Pränni vei kiekkomiesten taiston

Miesten kiekkoringin kova taistelupari Antti Pränni ja Rami Kankaanpää otti jälleen yhteen nuorten SM-kisoissa.

Miesten ennätykset ovat melkein identtiset, Pränni 57,57 ja Kankaanpää 57,34. Nuorten EM-kisoissa Espoossa sijoitukset finaalissa olivat 8:s ja 12:s, Kalevan kisoissa toinen ja kolmas.

– Minä olin niskanpäälle viime vuonna, tänä vuonna Antti on ollut parempi, Kankaanpää totesi.

Ratinan stadionilla voitto meni jälleen Pudasjärven Urheilijoita edustavalle Prännille tuloksella 54,22, vaikka Ilmajoen Kisailijoita edustava Kankaanpää johtikin kilpailua viimeiselle kierrokselle saakka, ensin 53 metrin heitollaan, sitten viidennen kierroksen tuloksella 54,10. Mestaruuden Pränni ratkaisi vasta viimeisellä heitollaan.

Mikä parani viimeiseen heittoon?

– Tekniikkani on ollut viime aikoina hukassa. Viidennellä kierroksella aloin saada taas kiinni oikeasta heitosta, ja ennen viimeistä yritystä tunsin hoitavani tämän, Pränni kertoi kilpailun ratkettua hänen edukseensa.

– Onneksi voitin, mutta odotin vähän parempaa tulosta. Yli 56 metrin tulos olisi ollut hyvä. Mutta Ruotsi-ottelussa sitten.

Sainio jälleen hyvässä vauhdissa pitkissä aidoissa

400 metrin aidoissa kovimman tuloksen teki Tampereen Pyrinnön Antti Sainio ajalla 50,93. Kisaan starttasi myös Jere Haapalainen, mutta hän jätti juoksun kesken parin aidan jälkeen. Ilmeisesti lihaksissa oli tuntemuksia, sillä Haapalainen ehti voittaa näissä kisoissa jo kaksi mestaruutta, perjantaina 400 metriä ja eilen lauantaina 800 metriä.

M22-sarjan mestariksi juoksi Tampereen Pyrinnön Jaakko Linnus ajalla 52,58. N22-sarjassa Aada Aho, Raision Kuula, sai ajan 57,97 jääden vain muutaman kymmenyksen ennätyksestään. 19-vuotisten nopein oli Kuivasjärven Auran Essi Niskala ajalla 59,43.

Kasperi Vehmaa taitaa myös pikajuoksun pituushypyn lisäksi.

Kasperi Vehmaa 200 metrillä 21,16 – kaikkien aikojen viidenneksi

SM-kisojen päätöslajissa 200 metrillä pituushyppääjänä paremmin tunnettu Kasperi Vehmaa teki ennätyksensä ajalla 21,16 entisen noteerauksen parantuessa kahdella kymmenyksellä.

Suomen kaikkien aikojen 19-vuotisten tilastossa LUM:n kasvatin aika kipuaa viidennelle sijalle, edellä vain Kimmo Saaristo 20,83, Samuel Purola 20,84, Visa Hongisto 20,99 ja Samuli Samuelsson 21,15.

Kovaa meni myös Lapuan Virkiän Valtteri Louko M22-sarjassa. Ennätys kirjataan nyt lukemin 21,09, ja entinen ennätys parani kolmella sekunnin sadasosalla.

N19-sarjan mestariksi juoksi Kuivasjärven Auran Aino Vuorjoki ajalla 24,33 ja N22-sarjassa Paimion Urheilijoiden Emma Tainio, 24,35.

 

TAMPERE 27.8.2023 22- ja 19-v. SM-kilpailut, 3. päivä

(Lämpötila 14-16°C.)

Finaalit:

M22,

200 m (1,3 m/s): 1) Valtteri Louko LapuanVi 21,09, 2) Jaakko Linnus TP 21,55, 3) Eero Hirvinen KankaanpSL 21,88, 4) Lassi Kaukonen HKV 21,97, 5) Atte Sormunen TP 22,24, 6) Valtteri Keskinen JKU 22,46, Jonatan Kinnunen TuUL & Juho Koivisto JKU eivät osallistuneet finaaliin.

5000 m: 1) Mustafe Muuse TuUL 13.54,89, 2) Mikko Kauppinen VieremKo 14.31,30, 3) Niko Putkinen LA 14.33,61, 4) Leonard Markén IFVOM 14.47,29, 5) Samuel Auvinen JoKa 14.47,44, 6) Walte Hautala LA 14.58,26, 7) Rasmus Krogell KU-58 15.18,83, 8) Eero Liimatainen PuistU 17.02,28, 9) Jonathan Ekberg EsboIF 17.05,10, 10) Joona Heikkerö PorvU 17.12,83, 11) Veeti-Valtteri Soikkeli OP 17.44,85, Arash Ahmad Gul LA DNS.

400 m aj: 1) Jaakko Linnus TP 52,58, 2) Tomi Laakso TapanilErä 53,09, 3) Antti Pihlavisto HKV 54,07, 4) Aleksi Savolainen TP 55,32 (B-erän voittaja), 5) Santtu Räsänen JoKa 56,54, 6) Tomas Jatsko TapanilErä 56,60, 7) Elmeri Lesonen SotkJy 58,82, 8) Samuli Kero VammSV 60,42.

3-loikka: 1) Oliver Kärki VaasVa 14,90 (0,5 m/s), 2) Miro Tanninen JoKa 14,41, 3) Kristian Peltola JKU 14,37, 4) Jimi Huuho PyhäselU 14,02, 5) Oskari Käpyaho LapuanVi 13,72, 6) Eelis Snåre LA 13,57.

Kiekko: 1) Antti Pränni PudasjU 54,22, 2) Rami Kankaanpää IlmajKi 54,10, 3) Miika Lahtonen MynämIs 48,40, 4) Arttu Härkönen SavRi 44,32, 5) Ville Toivonen ÄhtärU 40,48, 6) Leo Rautiainen KU-58 39,65, 7) Tomi Valkama KauhWi 36,03, 8) Eetu Paasikivi JoKa 31,29.

Keihäs: 1) Aku Parviainen TuupovU 75,17, 2) Eemil Porvari HartVo 74,27, 3) Topias Laine HKV 74,00, 4) Aleksi Yli-Mannila AlajAn 71,74, 5) Eemeli Aarnio NaantLö 66,09, 6) Eetu Peltokangas ToholU 66,08, 7) Oskari Leppäaho AlajAn 59,81, 8) Jere Nyfors RiihimKi 59,80, 9) Lauri Wuorenrinne IFRaseb 59,02, 10) Joar Söderholm HIFK 55,70, 11) Ville Myllyaho KuivasjAu 54,33, 12) Eetu Jalonen SäkylU 53,89, 13) Ville Korhonen SiilinjPo 53,71, Onni Ruokangas JanJa ilman tulosta.

M19,

200 m (2,0 m/s): 1) Kasperi Vehmaa LUM 21,16, 2) Joona Lehtinen LempKi 21,88, 3) Topi Huttunen VieremKo 22,01, 4) Rado Lindberg EsboIF 22,02, 5) Joonas Jäppinen HIFK 22,37, 6) Ive Ntumba VasaIS 22,57, 7) Lassi Lehtimäki HIFK 22,77, 8) Miro Mäkinen TP 23,07.

5000 m: 1) Eemeli Hirvonen JoKa 15.17,29, 2) Sisu Moilanen TuUL 15.23,61, 3) Anssi Mustonen KoivistKip 15.30,75, 4) Luukas Kontro JKU 15.31,57, 5) Lauri Nokkala LUM 15.42,26, 6) Henri Säisä IisVi 15.44,80, 7) Oscar Nyholm BorgåAk 15.46,80, 8) Elias Virtanen HämTa 15.48,37, 9) Hannes Nikkinen LUU 15.48,96, 10) Aarni Eijs SalVil 15.51,73, 11) Leevi Holmström LA 15.53,35, 12) Juho Länsiluoto PakilVe 16.12,03, 13) Otto Ruuskanen LUM 16.24,14, 14) Roni Piilinen TuUL 16.29,36, 15) Santtu Heiskanen KU-58 16.34,72, 16) Elmeri Kero TuUL 17.41,17, Ilmari Lehmus JoKa & Santeri Ahoniemi JKU keskeyttivät.

400 m aj: 1) Antti Sainio TP 50,93, 2) Ville Kyrönlahti KangasnKa 54,68, 3) Rado Lindberg EsboIF 56,67, 4) Riku Uusitalo TuUL 56,68, 5) Juho Mantila HämTa 58,67, 6) Eeli Tohmola OP 59,25, 7) Kristian Hautakoski AlavVi 59,58, Jere Haapalainen TP keskeytti.

3-loikka: 1) Emil Nylund SibVa 14,54 (-0,2 m/s), 2) Deshawn Holopainen JoKa 14,32, 3) Simeon Vorselman HKV 14,11, 4) Niko Mikkola PoYU 13,94, 5) Santeri Haapamäki TP 13,81, 6) Mikael Lähteenmäki KankaanpSL 13,70, 7) Eelis Harjunmaa TP 13,58, 8) Johannes Jokela KristiinU 13,52, 9) Konsta Tynkkynen TP 13,07, 10) Alec Ekblom BorgåAk 12,79, 11) Simon Ekholm IFRaseb 11,43, 12) Anselmi Jaatinen UrjalU 11,15.

Kiekko (1,75 kg): 1) Juho Suominen PiikKe 56,45, 2) Max Lampinen KU-58 53,79, 3) Benjamin Holmbäck KronÅs 50,65, 4) Joona Nieminen EspTa 50,63, 5) Mikko Huhta NurmijYU 47,28, 6) Robin Hildén SibVa 41,93, 7) Onni Rustholkarhu LA 41,58, 8) Lassi Nalkki JKU 37,79, 9) Elias Sairio KankaanpSL 35,93.

Keihäs: 1) Tuomas Närhi LempKi 66,59, 2) Jaakko Honka LimingNM 61,61, 3) Matias Viikilä SaarijPu 59,20, 4) Otto Hiivola LaitJy 57,71, 5) Mika Niskala PohjanKo 57,66, 6) Olavi Yli-Mannila AlajAn 56,30, 7) Anton Leppäaho KU-58 55,12, 8) Akseli Hyytiä LaitJy 51,72, 9) Lassi Nalkki JKU 49,21, 10) Vilho Wuorenrinne IFRaseb 48,74.

N22,

200 m (2,9 m/s): 1) Emma Tainio PaimU 24,35, 2) Julia Ihantola EspTa 24,45, 3) Milla Pirkkalainen JoKa 24,65, 4) Tessa Moisio KaipVi 24,71, 4) Katja Luukkola LeppävaarSi 24,71, 6) Johanna Kylmänen RaisKu 24,80, 7) Heidi Salminen JKU 24,99, 8) Petra Häggqvist HKV 25,07.

5000 m: 1) Nathalie Blomqvist PedersFa 15.30,25, 2) Ilona Mononen LA 15.41,82, 3) Lotta-Maria Maine TuUL 17.11,87, 4) Veera Laaksoviita SuomussRa 17.25,88, 5) Emma Ranta LempKi 17.26,45, 6) Alisa Virtanen JKU 17.27,51, 7) Karla Könönen PyhäselU 18.09,22, 8) Iiris Koski LA 18.10,61, 9) Katri Saavalainen SysmSi 18.33,30, 10) Ellinoora Tuominen RaumU 18.37,04, 11) Emma Vuolanto HRC 18.41,08, 12) Nelli Hiippavuori TuUL 19.17,10, Silja Lauri PohjanKo keskeytti.

400 m aj: 1) Aada Aho RaisKu 57,97, 2) Iida Verainen NouSu 61,51, 3) Iina Holopainen HIFK 62,00, 4) Erin Karjalahti NurmijYU 65,06, 5) Elvi Warwick KaipVi 76,55, 6) Ada Koskelainen TuUL 76,89.

Seiväs: 1) Emma Rovasalo TuUL 375, 2) Fiinu Puustinen JKU 365, 3) Olivia Härkönen VeitsilKV 365, 4) Miisa Koskiaho KarijTa 365, 5) Emilia Tuomaala SalSa 320, Kiia Perkaus PohjanKo NH, Essi Melender TuUL NH.

3-loikka: 1) Nea Lento TP 12,73 (0,4 m/s), 2) Ilona Ruohola TuUL 12,71, 3) Saana Peura TervTe 12,58, 4) Hanna Peltola TP 12,34, 5) Ella Nisula KuivasjAu 12,23, 6) Laura Koivisto JKU 12,12, 7) Selma Saarinen LappajVe 11,78, 8) Piia Kalliomäki ÄänekU 11,76, 9) Emilia Heino TP 11,72, 10) Janika Jokinen TU-38 11,69, 11) Riikka Savolainen JKU 11,58, 12) Saana Takala SeinäjSU 11,56, 13) Wilhelmiina Harju JKU 11,48, 14) Johanna Nieminen JKU 11,28, 15) Sofia Ylinen JKU 11,13, 16) Eeva Kari NakkVire 11,00, 17) Essi Eriksson HKV 10,95, 18) Siiri Metsälä EsboIF 9,50.

N19,

200 m (0,11 m/s): 1) Aino Vuorjoki KuivasjAu 24,33, 2) Riika Tirkkonen JoKa 24,93, 3) Siiri Siirtola HKV 24,98, 4) Eliisa Kallio EurajVe 25,04, 4) Priscilla Boateng JakobstDr 25,04, 6) Linne Kallio EurajVe 25,39, 7) Reetta Ryynänen JoKa 25,69, Hilma Kinnunen JKU ei osallistunut finaaliin.

3000 m: 1) Sini Rajaniemi LA 10.01,28, 2) Nora Kytäjä LempKi 10.03,99, 3) Sini-Minea Saarikoski KeravU 10.09,75, 4) Pinja Laasanen SiilinjPo 10.16,70, 5) Miina Kilpeläinen VU 10.18,31, 6) Ella Sorvisto KuivasjAu 10.19,84, 7) Vilma Sorvisto KuivasjAu 10.32,34, 8) Ella Hulkki VasaIS 10.34,23, 9) Assi Hakala HimangU 10.44,63, 10) Aliisa Kiiski KarhKa 11.07,53, 11) Petriina Niininen TP 11.08,94, 12) Andréa Nyberg PargIF 11.29,92.

400 m aj: 1) Essi Niskala KuivasjAu 59,43, 2) Vilma Väliharju TP 59,77, 3) Ida Finell BorgåAk 61,01, 4) Nea Hassila JakobstDr 63,85, 5) Martta Valtonen EspTa 64,92, 6) Enni Petrelius PohjanKo 67,42, 7) Minttu Kaukonen LA 67,53.

Seiväs: 1) Tuuli Järvinen KeurKi 385, 2) Viivi Närvä ValkeakHa 365, 3) Vilma Mikkola KUYU 365, 4) Vanessa Lindberg RiihimKi 355, 5) Aino Hongisto TuUL 315, 6) Aino Pyykkö LieksU 315, 7) Vilja-Matilda Koskela RiihimKi 300, 8) Emma Hovirinta TuUL 300, 9) Tuuli Saraniemi LieksU 300.

3-loikka: 1) Erin Kainulainen SavRi 12,43 (0,1 m/s), 2) Mia Känsäkangas GamlakarlIF 12,00, 3) Helmi Laine SavRi 11,84, 4) Noora Salmi JKU 11,66, 5) Sanni Lento TP 11,54, 6) Ella Kärki VaasVa 11,44, 7) Anne-Karin Kilkki LUM 11,34, 8) Helmi Lipsanen JanJa 11,29, 9) Emma Loo PargIF 11,25, 10) Lotta Häkkänen MiKV 11,24 (3,2 m/s, myös 11,01), 11) Elin Jakobsson JakobstDr 11,15, 12) Roosa Myllymäki TP 11,03, 13) Sari Rantoja AlavuU 11,03, 14) Jutta Heino KarkkPo 11,00, 15) Lilja Koskela HKV 10,84, 16) Miina Turpeinen VesannU 10,69, 17) Jenni Sormunen IkaalU 10,63, 18) Ruusu Saarela EspTa 10,58, 19) Anna Yrjänä LohtajVe 10,52, 20) Eveliina Haviala NakkVire 10,50, 21) Essi Niinimäki LUM 10,33, 22) Neea Knaapi TuUL 10,30, 23) Tuuli Murtoniemi NokU 9,70, 24) Moona Virtanen HyvinkSU 9,68, Jenna Saarilahti TP & Siiri Nyyssönen JoKa & Elisa Alastalo JanJa & Eeva Nurkkala OP ilman tulosta.

Alkukilpailut:

M22,

200 m, alkuerät:

  1. alkuerä (1,5): 1) Lassi Kaukonen HKV 21,95, 2) Jaakko Linnus TP 22,08, 3) Jonatan Kinnunen TuUL 22,23, 4) Eemeli Mäntylä PoTa 22,78, 5) Juho Fyrstén OP 23,22, 6) Arttu Tauriainen PernU 23,43, 7) Dani Lirkki JKU 23,49:
  2. alkuerä (0,6): 1) Juho Koivisto JKU 22,06, 2) Konsta Gröndahl TuUL 22,38, 3) Peetu Toivonen TuUL 22,57, 4) Rasmus Lehikoinen PolvijU 22,92, 5) Antti Juvonen OP 23,51, Albert Vauhkonen LapinlVe hylättiin.
  3. alkuerä (-0,6): 1) Valtteri Keskinen JKU 22,26, 2) Atte Sormunen TP 22,31, 3) Oliver Enqvist SibVa 22,64, 4) Akseli Eskelinen LUM 22,95, 5) Alfons Söderman JakobstDr 23,00, 6) Samuli Hänninen EspTa 23,86, Eino Vuori HämTa keskeytti.
  4. alkuerä (1,6): 1) Valtteri Louko LapuanVi 21,85, 2) Eero Hirvinen KankaanpSL 22,15, 3) Rasmus Martin SibVa 22,36, 4) Juuso Pyyhtiä LA 22,80, 5) Mikko Mäkipää IkaalU 23,10, 6) Tomi Valkama KauhWi 23,43, 7) Antti Paasi TP 23,83.

M19,

200 m, alkuerät:

  1. alkuerä (1,4): 1) Kasperi Vehmaa LUM 21,91, 2) Ive Ntumba VasaIS 22,70, 3) Miro Mäkinen TP 22,93, 4) Joona Nurmi NoormNo 23,01, 5) Henri Matikainen EspTa 23,29, 6) Aatu Sihvonen KarhKa 23,87.
  2. alkuerä (0,6): 1) Joona Lehtinen LempKi 22,74, 2) Topi Huttunen VieremKo 22,79, 3) Lassi Lehtimäki HIFK 22,95, 4) Oscar Grannas JakobstDr 23,11, 5) Thomas Isaksson BorgåAk 23,62, 6) Niko Myllynen TuWe 23,82.
  3. alkuerä (0,5): 1) Rado Lindberg EsboIF 22,42, 2) Joonas Jäppinen HIFK 23,02, 3) Taneli Hyvärinen HyvinkSU 23,20, 4) Eino Perämaa TP 23,25, 5) Konsta-Eemeli Rutonen LUM 23,56, 6) Aatu Penttilä TuUL 23,72, 7) Anton Mustonen LA 23,91, 8) Joonas Hulkko EspTa 23,96.

N22,

200 m, alkuerät:

  1. alkuerä (1,6): 1) Emma Tainio PaimU 24,66, 2) Tessa Moisio KaipVi 24,80, 3) Petra Häggqvist HKV 24,95, 4) Johanna Kylmänen RaisKu 24,97, 5) Olivia Marttila TP 26,29, 6) Inka Metsämäki SeinäjSU 26,41, 7) Emilia Tallqvist EsboIF 27,98:
  2. alkuerä (0,1): 1) Julia Ihantola EspTa 24,60, 2) Milla Pirkkalainen JoKa 24,85, 3) Emma Mäkikallio PohjanKo 25,44, 4) Eeva Samberg HKV 25,93, 5) Emmi Uotinen SavRi 25,94, 6) Maria Jääskä UllavKi 26,80, 7) Ilona Kamunen KuivasjAu 27,27.
  3. alkuerä (-0,7): 1) Heidi Salminen JKU 24,84, 2) Katja Luukkola LeppävaarSi 24,99, 3) Emmi Valtonen TuUL 25,19, 4) Saimi Lupala IFRaseb 26,10, 5) Roosa Pirinen EspTa 26,24, 6) Aino Eno TU-38 26,34.

N19,

200 m, alkuerät:

  1. alkuerä (1,0): 1) Aino Vuorjoki KuivasjAu 25,67, 2) Aino Venäläinen ImatrU 25,84, 3) Aada Määttälä ToholU 26,16, 4) Viivi Louko LapuanVi 26,64, 5) Jenni Kiminkinen JKU 26,74, 6) Jemina Herranen KuopRe 28,17, 7) Emmi Patrikainen EurajVe 28,34.
  2. alkuerä (0,9): 1) Eliisa Kallio EurajVe 25,57, 2) Carita Kivimäki IkaalU 25,90, 3) Aava Lajunen VantSa 26,42, 4) Terhi Vehko HKV 26,71, 5) Emmi Heikkinen KajKi 27,02, 6) Safi Kalala KeravU 27,08, 7) Jamira Suarez JakobstDr 27,32.
  3. alkuerä (-0,2): 1) Riika Tirkkonen JoKa 25,20, 2) Hilma Kinnunen JKU 25,74, 3) Noora Harju SeinäjSU 25,75, 4) Lina Lithén VasaIS 26,47, 5) Anni Kuutti VehmaistU 26,72, 6) Milja Majuri VantSa 27,91, 7) Inka Hurskainen SotkJy 28,94.
  4. alkuerä (1,5): 1) Priscilla Boateng JakobstDr 25,40, 2) Reetta Ryynänen JoKa 25,57, 3) Milja Mahlavuori LUM 25,85, 4) Tilda Korhonen SiilinjPo 26,79, 5) Iida Kujanpää TP 26,89, 6) Inka Ekbom SalVil 27,10, 7) Anna-Sofia Orajärvi KuivasjAu 28,68.
  5. alkuerä (1,1): 1) Siiri Siirtola HKV 25,48, 2) Linne Kallio EurajVe 25,57, 3) Aicha Kalala KeravU 26,13, 4) Amanda Lehtimäki FoSa 26,57, 5) Tiia Säde JoKa 26,69, 6) Anni Berg LUM 26,92, 7) Aada Juhala PoTa 28,53.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.tuloslista.com/13976#!#d26.8.2023