Nuorten MM-alkaa: Mitä miettivät tiistaina urakkansa aloittavat suomalaiset?

Nuorten MM-alkaa: Mitä miettivät tiistaina urakkansa aloittavat suomalaiset?

Lähtöään viritellyt ja painoaan trimmannut pikajuoksija Samuel Purola odottelee mielenkiinnolla, ilmestyykö Tampereen alle 20-vuotiaiden MM-kisojen 100 metrin alkuerissä tulostaululle sellaisia lukemia, mitä hän harjoitusten perusteella odottelee.

– Olen harjoitellut paljon lähtöä ja siirtänyt vähän telineitä kauemmaksi viivasta, että saisin ensimmäisestä askeleesta tehokkaamman, Purola sanoo.

Painoa Purola on pudottanut alle 95 kilon, joka on tuntunut harjoitusvauhdeissa.

– Olen nyt samassa kunnossa kuin mitä olin hallikaudella, Purola sanoo.

Purolan kesän paras 100 metriä on Oulussa kesäkuun lopussa huonolla lähdöllä juostu 10,44. Kun hän juoksi talvella hallissa 200 metrin 19 -ja 22-vuotiaiden halli-SE:n 21,11 ja  60 metriä 6,75, MM-kisojen 100 metriltä on luvassa tuntuvasti parempaa.

– Alkukesän kisoissa oli ongelmia telineiden kanssa ja muuta, Purola sanoo.

Purola valittiin MM-kisoihin myös 200 metrille, mutta hän juoksee Tampereella vain 100 metriä ja viestin.

– 100 metrillä tavoite on paikka loppukilpailussa, Purola sanoo.

MM-tilastossa Purola on kauden parhaallaan 24:s. Omalla ennätyksellä 10,31 sijoitus olisi tuntuvasti parempi. Tilaston kärjessä on neljä alle 10,20:n juossut urheilijaa: Yhdysvaltain Anthony Schwartz (10,09) ja Etelä-Afrikan Thando Dlodlon (10,11) johdolla.

IIlukka:  Kiihdytys ratkaisee

Tällä kaudella ennätyksensä 10,53 kiihdyttänyt Riku Illukka odottaa MM-kisojen alkuerää mielenkiinnolla.

– Tämä kilpailu on ollut päätavoite viime vuodesta. Kaikki mennyt suunnitelmien mukaan. Talvella oli uran ensimmäinen etelän harjoitusleiri. Siellä se kolme viikkoa meni hyvin. Se on varmaan selitys kesän parantuneeseen vauhtiin, Illukka sanoo.

– Itse juoksussa ratkaisee kiihdytys. Jos se menee pieleen, juoksu kulkee huonosti.

Alkueriä on kuusi, Illukan erä on neljäs ja Purolan viides. Niistä menee jatkoon kolme parasta ja kuusi aikavertailusta.


1xa_2406.jpg

Armand Duplantis, Saga Andersson ja MM-kisojen järjestelytoimikunnan edustaja Perttu Pesä nuorten MM-kisojen mediatilaisuudessa.

,

Andersson ammentaa energiaa kannustuksesta

Saga Andersson piipahti maanantaina MM-kisojen aattopäivän kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa yhdessä muiden muassa Armand Duplantisin, IAAF:n puheenjohtajan Sebastian Coen ja kisojen suojelijan, pituushypyn ME-mies Mike Powellin kanssa.

– Se antaa hyvin energiaa, kun pääsee tällaiseen kilpailuun ja vielä niin, että perhettä ja sukulaisia on katsomossa kannustamassa, Andersson sanoo.

Runsaasti kilpailevan Anderssonin kauden paras 439 on naisten seiväshypyn MM-kisatilaston kahdeksas tulos. MM-kisojen karsintaraja on 425, se on mennyt häneltä yhtä kertaa lukuun ottamatta neljässä viimeisessä kilpailussa. Niistä viimeisin on lauantaina Lahdessa.

– Lahden kisan hypyistä jäi hyvä, itsevarma olo. Karsintaan on hyvä lähteä. Pääsy loppukilpailuun on nyt ensimmäinen tavoite.

MM-tilaston kärjessä ovat Ruotsin Lisa Gunnarsson (460) ja britti Molly Caudery (453).

Leveelahti: Olen ihan innoissani

Helena Leveelahti on jo ehtinyt nähdä tuttuja kilpakumppaneita Tampereen MM-kisoissa. Toissa vuoden 17-vuotiaiden EM-kisojen mitalisti ja viime kesän 19-vuotiaiden EM-kisojen viitonen viihtyy arvokisoissa. Tiistaina hän heittää kello 18.05 alkavassa karsintaryhmässä.

– Olen ihan innoissani, kun jenkit, Moldovan likka ja muut ilmestyivät paikalle. Tuli hyvä fiilis, Leveelahti sanoo.

Moldovan likka on MM-kisatilaston kärkituloksen 60,24 silpaissut Alexandra Emilianov. Jenkit ovat amerikkalaiset Pamela Amaechi (56,98 tällä kaudella) ja Alyssa Wilson (55,11). Kaikki ovat MM-kisatilastossa hieman seitsemäntenä olevaa Leveelahtea edellä.

Leveelahden ennätys 55,02 syntyi hiljattain Kokemäen lajikarnevaaleilla. Se oli odotettu nousu kesän 51-52 metrin tasosta. 

– Lantio on alkanut lyömään paremmin. Voi tulla pitkiä heittoja jo tiistaina, Leveelahti ennakoi karsintaa.

MM-kisat Virtain lahjakkuudelle yksi askel uralla eteenpäin.

– Tämä on mukavaa, oppii koko ajan uutta. Tästä vain nauttii, Leveelahti sanoo.

 

,


1xa_2693.jpg

Juuso Toivonen osallistui MM-kisojen avajaisiin, joissa hän oli vastaanottamassa eri lajien kisoissa kiertävää reilun pelin ja puhtaan urheilun viestikapulaa, joka tuli Tampereen MM-kisoille maalipallon EM-kilpailuista.

,

Toivonen: Kroppa valmis kisaan

Ähtärin Urheilijoiden Juuso Toivonen silmissä siintää yli 7000 pisteen saalis Tampereen MM-kisojen kymmenottelusta. Kuortaneella opiskeleva ja harjoitteleva ottelija kokosi kesäkuussa Norjan Jessheimissa ennätyksensä 6998 pistettä.

– Kroppa valmis tähän kisaan, Toivonen sanoo.

MM-kisoissa urheilevien joukossa Toivonen on ennätyksellään 15:s. Tilaston kärjessä ovat venäläinen Stepan Kekin (7740 pistettä) ja Australian kaksikko Ashley Moloney (7723) ja Gary Haasbroek  (7717).

– Kärjessä tehdään varmasti tosi kovia pisteitä. Itse tähtään yli 7000 pisteeseen, mahdollisimman reilusti sen päälle, Toivonen sanoo,

Mikä on avain menestykseen?

– Seiväs on paras laji verrattuna muihin. Pitää venyä muissa lajeissa, Toivonen sanoo, joka on ammentanut seiväsoppia Kuortaneella Mikko Latvalalta.

Ylösellä ja Kinnusella aikainen aamuherätys

Keihäänheittäjien Roosa Ylösen ja Elina Kinnusen MM-urakka alkaa varhaisella aamuherätyksellä. Ylönen heittää kello 9 ja Kinnunen kello 10.20 alkavassa karsintaryhmässä. Karsintaraja on 53,50. 

Ylöselle arvokisakarsinta on uran ensimmäinen. Kilpailu aamuyhdeksältä tarkoittaa ylösnousua useampi tunti aikaisemmin. Kimmo Kinnusen valmentamalle Äänekosken Urheilijan heittäjälle se ei ole ongelma.

– Koko viikko on valmistauduttu keihäskarsintaan. On ollut herätyksiä kuudelta ja nyt viime päivät puoli kuudelta. Olen varmasti aika pirteä tyttö kello 9:n karsinnassa, Ylönen vakuuttaa.

Ylönen lähtee karsintaan MM-kisatilaston 12. sijalta. Takana väkevä läpilyöntikausi, jonka jäljiltä ennätys on 53,08. 

– Tein kovasti töitä koko harjoituskauden ja kevään harjoitusleiri etelässä oli todella onnistunut, Ylönen setvii hyvän kauden taustoja.

Kauden mittaan Ylönen on kertoo oppineensa hakemaan hyvän taistelutunnelman kisan aikana.

– Olen nyt ollut sellainen Jekyll ja Hyde -urheilija. Kisakentällä löytyy raivoa. Ehkä se on perintönä Kinnuselta, Ylönen viittaa valmentajaansa ja vuoden 1991 keihäänheiton maailmanmestariin.

– Hänen ohjeensa minulle tähän kisaan ei taida olla printtikelpoinen.

Kinnunen: Pitkälle pitää heittää jo karsinnassa

Elina Kinnunen lähtee luottavaisena Ratinan kentälle. Toissa ja viime vuonna heltisi 17 -ja 19-vuotiaiden EM-kisoissa pronssimitali. Nyt asetelma on haastavampi. Kesän parhaallaan 52,02 hän on MM-kisatilaston 16:s. 

Tampereella kilpailevien tilaston kärkikolmikon muodostavat Japanin Yuka Kuwazoe (56,86), Italian Carolina Visca (56,79) ja Taiwanin Li Huei-Chun (56,21). He  ovat kaikki heittäneet yli 56 metriä.

– Jo karsinnasta tulee tasokas kilpailu. Pitkälle pitää heittää, Kinnunen tunnustaa.

Omaa kuntoaan hän on viritellyt nimenomaan Tampereen kisaa ajatellen. 

– Kun MM-raja tuli ensimmäisessä kisassa, saatoin kääntää katseeni MM-kisoihin. Treenit on tehty näitä kisoja varten, Kinnunen miettii.

Kinnunen viihtyy hyvin Ratinan nopealla heittopaikalla.

– Nopea Mondo-pinta sopii minulle. Heiton loppu helpottuu, kun juoksu sujuu hyvin. Käsi pysyy varmemmin suorana ja siihen on helpompi keskittyä, jos juoksu kulkee, Kinnunen sanoo.

Snäll, Laukkanen ja Perälä ennätysjahtiin

Tiistaina suomalaisista kestävyysjuoksijoista urakkansa aloittavat Astrid Snäll ja Salla Laukkanen 3000 metrin esteisessä ja Veera Perälä 800 metrillä.

Naisten estekilpailussa riittää vauhtia, kun mukana on Kenian Celliphine Chespolin (tällä kaudella 9.01,82), Bahrainin Winfred Yavin (9.12,74) ja Ugandan Peruth Chemutai (9.29,42) tapaisia juoksijoita. 

Snäll on kauden parhaallaan 10.19,72 MM-tilastossa 23:s ja Laukkanen ennätyksellään 10.40,19 tilaston 40:s.

Alkuerät juostaan tiistaina kello 9.30 alkaen kolmessa erässä: Laukkanen juoksee toisessa ja Snäll kolmannessa. Jatkoon menee erien kolme parasta ja kuusi aikavertailusta.

– Vauhtijuoksu sopii minulle. En pidä taktiikkajuoksuista. Mutta tuskin täällä hitaasti mennään, Snäll sanoo.

Snäll on päässyt mainioon kuntoon, joka näkyi lauantaina Lahden Tähtikilpailussa 1500 metrin ennätysaikana 4.36,49.

– Kesä on mennyt paremmin kuin talven jälkeen odotin, Snäll tunnustaa.

Laukkanen on juossut esteet tänä vuonna kolmesti ja ennätys on kohentunut joka kerta. Valmista taktiikkaa ei MM-alkuerään ole, mutta kilpailuun on hyvä lähteä, kun viimeisessä kilpailussa lauantain Lahden Radiomäen kentällä tuli taas yksi ennätys.

– 1500 metriä kulki Lahdessa tosi hyvin. Ennätykset kertovat, että olen kunnossa, Laukkanen sanoo.

Veera Perälä juoksee ensimmäisessä viidestä 800 metrin alkuerästä. Eristä menee jatkoon neljä parasta ja neljä aikavertailusta.

– Mukaan vaan roikkumaan niin pitkään kuin mahdollista. Enkka pitää juosta, että pääsee välieriin, Perälä sanoo.

Perälän ennätys on 2.09,76 ja sillä pääsee MM-kisatilastossa sijalle 41. Kisan tilastokärjet ovat Etiopian Diribe Welteji (2.00,89) ja Uuden-Seelannin Avi Wilson-Perteete (2.01,14)

– Jos erässä hölkötellään, lopussa isketään. Pitää vain sopeutua. Jos on flow-fiilis, tiedän, että enkasta lähtee sekunteja. Tämä on minun unelmieni täyttymys, lähden nauttimaan, Perälä sanoo.

Baas: Nelosen kehitys on yllättänyt

Samaa sanoo Mette Baas, joka starttaa 400 metrin alkueriin kello 16.58 erässä kaksi ja ykkösradalta.

– Ennätystä lähden parantamaan ja hyvää fiilistä hakemaan. Jaloissa on tosi hyvä fiilis, Baas sanoo.

Baas, 17, on kauden mittaan pudottanut ennätyksensä lukemiin 55,09 ja toiveissa on lohkaista ajasta vielä lisää.

– Olen yllättynyt, kuinka 400 metriä on kehittynyt. En oikein osaa selittää sitä, Baas sanoo.

Matkan tilastokärki on Intian Hima Das, joka on pinkonut matkan 51,13.

starttilistat