Suomen miesten ja naisten yleisurheilumaajoukkueiden tavoite 19-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa ja nelimaaottelussa on kirkastaa viime vuoden kakkossijat mestaruudeksi. Kilpailut käydään lauantaina ja sunnuntaina Vaasassa.
Vuosi sitten 19-vuotiaiden PM-mittelö kilpailtiin Uppsalassa. Siellä Ruotsi voitti miesten ja naisten kilpailun ennen Suomea pistein 314-278 ja 297-227.
– Ruotsin kanssa siinä varmaan nytkin kilpaillaan voitosta. Ilmoittautuneiden listan perusteella voi tulla hyvinkin tasainen taisto, sanoo Suomen Urheiluliiton nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
– Suomen joukkueessa on mukana useita elokuussa Eugenessa Yhdysvalloissa käytävien alle 20-vuotiaiden MM-kisojen tulosrajan rikkoneita urheilijoita, ja poisjäännit, joita oli vain miesten lajeissa, on saatu paikattua hyvin.
Suomen joukkueessa useita lajiensa tilastokärkiä
Kuluvan kauden tulosten vertailussa Suomen joukkueesta lajiensa tilastokärkiä ovat MM-rajan jo tehneet moukarinheittäjä Pinja Kärhä, aituri-pikajuoksija Anni Niskala, 400 metrin aituri Emma Juntunen, kävelijä Ella Rautawaara ja korkeus- ja seiväshypyssä urakoiva Nuppu Willman.
Miesten lajeissa MM-rajan rikkoneet seiväshyppääjä Topias Mustonen, moukarinheittäjä Nooa Merimaa ja kävelijä Joel Peltonen niin ikään lajiensa tilastokärkiä.
Lajiensa tilastoykkösiä kuluvan kauden tuloksilla ovat myös Justus Korvenpää 800 metrillä, Noel Nikulainen 110 metrin aidoissa Valtteri Paksuniemi kuulassa, Benedict Seppälä keihäässä ja Iida Muukka kiekossa.
Miesten maajoukkue mukana 4 x 100 metrin viestissä
Lauantain kisapäivän Vaasassa päättää 4 x 100 metrin viesti. Nuorten maajoukkueiden kanssa viestissä juoksee myös Suomen miesten 4x 100 metrin viestimaajoukkue. Joukkue kiidättää kapulaa järjestyksessä Eino Vuori, Riku Illukka, Oskari Lehtonen ja Aku Kulju. Valtteri Louko on mukana varajuoksijana.
Miesten pikaviestimaajoukkue on tällä kaudella juossut kolme viestikisaa eri kokoonpanoissa. Tavoitteena on ollut paikka elokuisiin EM-kisoihin, joihin otetaan 16 parasta kahden parhaan kilpailun yhteenlasketulla ajalla. Suomi on rankingissa 19:s.
– Nyt joukkueen pitäisi juosta alle 38,90:n, eli Suomen ennätys, eikä sekään olisi vielä varmaa, sillä viikon päästä Luzernissa on viestikisa, jossa on mukana maajoukkueita, kuten Ruotsi, pikaviestimaajoukkueiden valmentaja Petteri Jouste sanoo.
Naisten pikaviestimaajoukkue kilpailee 12. heinäkuuta Tampereen Motonet GP:ssä.
Faktaa: 19-vuotiaiden PM-kilpailut 4.-5.7. Vaasa
Kilpailun aikataulu:
https://vis.fi/sv/nordic-u20-match/timetable
Livetulokset ja starttilistat päivittyvät tänne:
Kisojen kotisivut:
https://vis.fi/sv/nordic-u20-match
Suomen joukkue
Vaasa:
Suomen joukkue yleisurheilun 19-vuotiaiden Pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin ja -maaotteluun, 4.-5.7. Vaasa. Päivitetty 2.7.
Miehet:
100 m: Verneri Marttila Lahden Ahkera, Touko Tarvonen Lahden Ahkera.
200 m: Noel Nikulainen Lempäälän Kisa, Verneri Marttila Lahden Ahkera.
400 m: Miska Anttonen Imatran Urheilijat, Taavi Manner Tampereen Pyrintö.
800 m: Justus Korvenpää KU-58 Vantaa, Jerry Vilenius Helsingin Kisa-Veikot.
1500 m: Harri Hynynen Iisalmen Visa, Kaarlo Strandström IF Sibbo Vargarna.
5000 m: Lauri Alm Mikkelin Kilpa-Veikot, Ville Viitakoski Mikkelin Kilpa-Veikot.
110 m aj: Nuutti Leppänen Keski-Uudenmaan Yleisurheilu, Noel Nikulainen Lempäälän Kisa.
400 m aj: Topi Niemi Riihimäen Kisko, Aapeli Oila Espoon Tapiot.
3000 m ej: Jani Tytärniemi Gamlakarleby IF Kokkola, Tatu Virtanen Liedon Parma.
Korkeus: Teemu Koskela Oulun Pyrintö, Lauri Sinkkonen Jyväskylän Kenttäurheilijat.
Seiväs: Topias Mustonen Joensuun Kataja, Arttu Haaksluoto Riihimäen Kisko.
Pituus: Niko Kaunisto Turun Urheiluliitto, Ville Kankainen Äänekosken Urheilijat.
Kolmiloikka: Viljami Launonen Turun Urheiluliitto, Ville Kankainen Äänekosken Urheilijat.
Kuula: Valtteri Paksuniemi Jyväskylän Kenttäurheilijat, Alexander Broman Vasa Idrottssällskap.
Kiekko: Riki Honkanen Parkanon Urheilijat, Hannez Sarin Malax Idrottsförening.
Moukari: Nooa Merimaa Vantaan Salamat, Onni Kukkonen Oulun Pyrintö.
Keihäs: Benedict Seppälä Joutsan Pommi, Aapo Närhi Lempäälän Kisa Yleisurheilu.
5000 m kävely: Joel Peltonen Porin Tarmo, Aapo Pimiä Saarijärven Pullistus.
4x100m: Noel Nikulainen, Touko Tarvonen, Verneri Marttila, Axel Nisula Malax Idrottsförening, Nikola Bäck Vasa IS (lopullinen juokseva kokoonpano päätetään myöhemmin)
4x400m: Justus Korvenpää, Miska Anttonen, Taavi Manner, Topi Niemi, varalla Aapeli Oila.
Naiset:
100m: Elina Ruusuvuori Joensuun Kataja, Anni Niskala Kuivasjärven Aura Oulu.
200m: Vanessa Store Kälviän Tarmo, Elina Ruusuvuori Joensuun Kataja.
400m: Vanessa Store Kälviän Tarmo, Taimi Vallinoja Helsingin Kisa-Veikot.
800 m: Winnie Markén IF VOM Vöyri, Taimi Vallinoja Helsingin Kisa-Veikot.
1500 m: Winnie Markén IF VOM Vöyri, Hanna Kotakallio Kirkkonummen Urheilijat.
3000 m: Hanna Kotakallio Kirkkonummen Urheilijat, Kaisla Passlin Limingan Niittomiehet.
100 m aj: Anni Niskala Kuivasjärven Aura Oulu, Linnea Hirvelä Lapuan Virkiä.
400 m aj: Emma Juntunen Kuivasjärven Aura Oulu, Sointu Oinas Pohjan Koitto Rovaniemi.
3000 m ej: Klaara Mertsalo Espoon Tapiot, Kia Sairanen Espoon Tapiot.
Korkeus: Nuppu Willman Noormarkun Nopsa Pori, Selma Pollari Äänekosken Urheilijat.
Seiväs: Frida Blomfelt Esbo Idrottsförening, Nuppu Willman Noormarkun Nopsa Pori.
Pituus: Alexia Myllymäki Rauman Urheilijat, Ilona Nordman Rauman Urheilijat.
Kolmiloikka: Alexia Myllymäki Rauman Urheilijat, Mia Flink Espoon Tapiot.
Kuula: Tilda Åberg Vasa Idrottssällskap, Roosa Aulamo Tampereen Pyrintö Kiekko: Iida Muukka Vantaan Salamat, Roosa Aulamo Tampereen Pyrintö.
Moukari: Pinja Kärhä Noormarkun Nopsa Pori, Oona Korhonen Esbo Idrottsförening.
Keihäs: Rebekka Petro Lempäälän Kisa, Minea Kumlander Raision Kuula
5000 m kävely: Ella Rautawaara Espoon Tapiot, Elina Vakkilainen Vantaan Salamat
4×100 m: Emma Juntunen, Elina Ruusuvuori, Linnea Hirvelä, Anni Niskala, varalla Nuuna Piipponen Joensuun Kataja.
4×400 m: Emma Juntunen, Vanessa Store, Sointu Oinas, Taimi Vallinoja, varalla Winnie Markén.



