Nieminen ennätysvauhdissa Vantaan SM-maratonilla – Manniselle jälleen SE – Kiekara ja Järvenpää puolimaratonin mestarit

Jaakko Nieminen kuorrutti Vantaan SM-maratonilla matkan viidennen Suomen mestaruutensa ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 2.19.49. Laura Manninen vei naisten mestaruuden 45-vuotiaiden SE:llä 2.42.43. Puolimaratonin Suomen mestareiksi juoksivat Annemari Kiekara ja Jarkko Järvenpää.

Miesten SM-maratonilla Nieminen karkasi muilta jo alkumatkasta. Reilun 10 kilometrin lenkkeinä juostussa kilpailussa hän ohitti puolimatkan ajassa 1.08.44 ja puristi lopulta ennätyksensä alle kahden tunnin ja 20 minuutin.

– Ensimmäinen kierros lähti hyvää vauhtia ja toinenkin meni hyvin. Kolmannella matka alkoi painaa, mutta yritin vain rentouttaa juoksua ja loppu tuli hyvin, Nieminen kertoi.

Niemisen, 32, aiempi ennätys oli toissa vuonna juostu 2.21.59. Vantaan kilpailuun hän lähti hyvin sujuneen kesän harjoittelun jäljiltä luottavaisena, mutta ilman tavoiteaikoja.

– Minulla on tapana, etten katsele aikoja. Vedän tunteella. Se tulee mikä tulee. Nyt tosin ihan lopussa huomasin, että minulla on mahdollisuus 2.20:n alitukseen ja kiristin vauhtia, lääkäriksi Riiassa opiskeleva Jyväskylän Kenttäurheilijoiden juoksija sanoi.

Ennätystään kohensi myös Pedersören Falkenin Björn Sandler. Hän oli toinen ajalla 2.22.01. HKV:n Aki Nummela tuli maaliin kolmantena ajalla 2.26.41.

– Ajattelin alusta asti pysyä Akin selän tuntumassa ja se meni hyvin. Meno oli helppoa 35 kilometriin asti. Sitten alkoi tuntua, mutta niinhän se aina on, Sandler tuumi.

Manninen: Aika leppoisaa se oli

Naisten maratonilla Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Laura Manninen, 47, juoksi tasaisen kilpailun ja kohensi 45-vuotiaiden SE:n lukemiin 2.42.43. Vahvaa paluuta kilpajuoksun pariin tekevä Helsingin Juoksijoiden Päivi Kauppinen, 47, oli toinen ajalla 2.43.45.

– Aika leppoisaa se oli, paitsi että niska kramppasi. Pidin tasaisen tahdin alusta lähtien, Manninen sanoi.

Manninen on kamppaillut alhaisten hemoglobiiniarvojen kanssa ja lähti matkaan vähän epävarmana.

– Se heikko hemoglobiini tekee sen, että tavallaan ei ole maksimivauhtia. Tuntuu, ettei saa itsestään irti, Manninen sanoi.

Kauppinen juoksi edellisen maratoninsa vuonna 1998. Hän piti nuoruusvuosien jälkeen pitkän kilpailutauon, tekee nyt paluuta ja oli tyytyväinen SM-hopeaan.

– Onneksi en edes yrittänyt lähteä Mannisen perään. Kun en ole näitä kilpailuja juossut 20 vuoteen, ei ollut oikein mitään ajatusta etukäteen. Tıesin, että kunto on ihan ok, jos maltan lähteä järkevään vauhtia, kuten tein. Juoksu tuntui hyvältä, Kauppinen sanoi.

Kolmantena maaliin saapui vasta toisen maratoninsa juossut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Katri Niemistö ennätyksellään 2.55.53. Kolme tuntia alitti myös neljänneksi juossut Esbo IF:n Riitta Paasio.

Kiekara: Kisa tuntui hyvältä, jalka ei vaivannut

Puolimaratonin SM-kilpailuissa Pudasjärven Urheilijoiden Annemari Kiekara ja Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää karkasivat muilta jo hyvissä ajoin.

Puolimaratonin MM-kilpailuihin valmistautuva Kiekara kiristi vauhtia kolmen kilometrin jälkeen, karkasi alkumatkan johtaneelta Johanna Peiposelta ja voitti uransa toisen mestaruuden ajalla 1.14.01.

– Johanna veti aikaa kovaa vauhtia nuo ensimmäiset kolme kilometriä. Kisa kaikkiaan tuntui hyvältä. Olen  tyytyväinen myös siitä, että jalka tuntuu menevän parempaan suuntaan, Kiekara viittasi takareisivaivaan, joka nosti päätään Kurikassa maastojuoksun SM-kilpailuissa.

– Jalassa ei nyt ollut tuntemuksia, mutta huomaan käyttäväni ehkä hiukan enemmän oikeaa reittä.

Kiekaran mukaan valmistautuminen viikon päästä Puolassa juostavaan puolimaratonin MM-kilpailuun on aikataulussa.

– Toivotaan, että saan juoksua menemään tästä vielä eteenpäin, Kiekara sanoi.

MM-kilpailussa noudatetaan tiukkoja koronavarotoimia, jotka vaativat testissä käymisen jo Suomessa. Uusi testi odottaa vielä Puolassa.

– Olen käynyt lääkärintarkastuksessa ja koronatesti on tehty. Se oli negatiivinen, Kiekara sanoi.

Rovaniemen Lappia edustava Peiponen oli Vantaalla toinen ennätyksellään 1.14.50. Eroa Kiekaraan kertyi 49 sekuntia. Lempäälän Kisan Klaara Leponiemi oli kolmas 4.27 minuuttia kärjestä.

Hyvätasoisen kilpailun kolme seuraavaakin alittivat 1.20:n rajan. Turun Urheiluliiton Aino Niemi oli neljäs, Karhulan Katajaisten Oona Kettunen viides ja Gamlakarleby IF:n Nina Chydenius kuudes.

Järvenpää: Yksi parhaista kisoistani

Miesten puolimaratonilla Järvenpää kiristi tahtia seitsemän kilometrin jälkeen ja karkasi muilta.

– Huonokuntoisena miehenä en olisi tänään jaksanut juosta puolimaratonia, mutta jaksoin 14 kilometriä. Niinpä läksin, kun juoksua oli jäljellä 14 kilometriä. Nykäisin kilometrin jonnekin 2.47-2.50:n väliin ja sitten rauhoitin vauhdin sinne 3.02:een, Järvenpää totesi.

– Minulta tämä oli todella hyvä onnistuminen suhteessa omaan kuntoon, yksi parhaista kisoistani.

Järvenpään puolenmatkan väliaika oli 33.47. Toisen puolikkaan hän juoksi erinomaiseen aikaan 32.23.

Joensuun Katajan Arttu Vattulainen kiri tamperelaisen eron matkalla kiinni, mutta voittotaistoon voimat eivät riittäneet. Vattulainen oli toinen jäätyään Järvenpäästä 59 sekuntia ajalla 1.07.09.

– Ei lähdetty Hannu Granbergin ja Eero Salevan kanssa kiskomaan, kun Jarkko repäisi, mutta sain sitten hivutettua hänet kiinni puoleenmatkaan mennessä. Sitten 14 kilometrin kohdalla Jarkko karkasi uudelleen, Vattulainen kertoi.

– Itsellä alkoi 14 kilometrin maissa matka painaa. Vähän yllätyin miten paljon sitten lopussa jäin.

HKV:n Eero Saleva oli kolmas kukistettuaan railakkaassa kiritaistossa Turun Urheiluliiton Niklas Wihlmanin sekunnilla. Salevan aika oli 1.08.43. Mestaruutta puolustanut Lahden Ahkeran Hannu Granberg kamppaili toisen kierroksen pistoksen kanssa ja oli viides ajalla 1.08.54.

Kuudenneksi sijoittui Irakista Suomeen muuttanut Ali Abdulrahman elämänsä ensimmäisellä puolimaratonilla. 20-vuotias Joensuun Katajan Mika Kotiranta oli seitsemäs ajalla 1.09.56. Viimeksi ovat 20-vuotiaana alle 1.10:n juosseet Obed Kipkurui vuonna 2008 ja Henri Manninen vuonna 2005.

JKU uusi Kalevan maljan voittonsa ennätyspistein

Jyväskylän Kenttäurheilijat voitti vuoden 2020 Kalevan maljan. JKU oli paras myös viime vuonna. Tämänvuotinen pistemäärä 493 pistettä on uusi Kalevan malja -kilpailun piste-ennätys.

Kalevan maljasta kilpaillaan koko yleisurheilukauden ajan siten, että eri SM-kilpailuiden pisteet lasketaan yhteen. Toiseksi tänä vuonna sijoittui Tampereen Pyrintö ja kolmanneksi Lahden Ahkera.

Kalevan malja 2020: 1) JKU 493, 2) TP 369, 3) LA 361, 4) HKV 300, 5) TuUL 250, 6) EspTa 200, 7) JoKa 198, 8) HIFK 173.

VANTAA 10.10.2020 Maratonin SM-kilpailut & Vantaan maraton

Miehet,

Maraton: 1) Jaakko Nieminen JKU 2.19.49 (kkk), 2) Björn Sandler PedersFa 2.22.01, 3) Aki Nummela HKV 2.26.41, 4) Kalle Mäenpää HKV 2.28.45, 5) Lauri Lappalainen OrimJy 2.28.53, 6) Tuomas Kari JKU 2.30.26, 7) Tuomas Aho LimingNM 2.32.12, 8) Darby Thomas TuUL 2.33.27, 9) Antti Hyttinen VaajakKu 2.33.57, Ossi Peltoniemi RovanRR 2.34.04, 11) Kevin Sandell PedersFa 2.34.16, 12) Henrik Goesch TuUL 2.35.01, 13) Matti Taini SeinäjSU 2.35.03, 14) (SM-kilp. ulkop.) Markus Rannankari PuijMa 2.37.45, 15) Jonathan Kilpelä JKU 2.38.07, 16) Lauri Palsa HeJu 2.38.24, 17) Markus Hämäläinen EspTa 2.38.44, 18) Andreas Norrgård Korsh5 2.38.54, 19) Tomi Ronkainen JoSi 2.41.16, 20) Pekka Kulpakko EspTa 2.43.56, 21) Kuisma Björn JoKa 2.44.44, 22) (SM-kilp. ulkop.) Elias Hämäläinen HeTri 2.47.08, 23) Marko Palohuhta UllavKi 2.47.25, 24) Juha Hellstén TuTo 2.47.41, 25) (SM-kilp. ulkop.) Christian Ahlö LamershIK 2.48.02 … Luukas Valtonen IFRaseb, Marko Vaittinen FoSa, Matti Rauma TuUL, Jukka Rahkonen PolvijU, Simo-Pekka Fincke JoKa & Jukka Salo KarkkPo keskeyttivät.

Puolimaraton: 1) Jarkko Järvenpää TP 1.06.10 (kkk & reittiennätys), 2) Arttu Vattulainen JoKa 1.07.09, 3) Eero Saleva HKV 1.08.43, 4) Niklas Wihlman TuUL 1.08.44, 5) Hannu Granberg LA 1.08.54, 6) Ali Abdulrahman TuUL 1.09.08, 7) Mika Kotiranta JoKa 1.09.56, 8) Tommi Hytönen NurmijYU 1.09.59, 9) Juuso Hakala TuUL 1.11.12, 10) Miika Takala JKU 1.11.13, 11) Mikko Patana SeinäjSU 1.11.55, 12) Ari-Pekka Lassila VetelU 1.12.07, 13) Jukka Kero TuUL 1.12.23, 14) Samuli Hussa LimingNM 1.12.33, 15) Jaakko Kero TuUL 1.12.52, 16) Tuomas Lunttila SaarijPu 1.13.31, 17) Joonas Hytönen RaumU 1.14.12, 18) (SM-kilp. ulkop.) Joonatan Oporta TuUL 1.15.15, 19) Matti Uusitalo KuivasjAu 1.16.27, 20) Joonas Kuisma TeivoSt 1.17.14, 21) (SM-kilp. ulkop.) Jussi-Pekka Partanen Helsinki 1.17.45, 22) (SM-kilp. ulkop.) Lennart Söderlund SjuIF 1.17.59, 23) (SM-kilp. ulkop.) Simeon Rissanen VantSa 1.18.08, 24) (SM-kilp. ulkop.) Konsta Kajan KU-58 1.18.22, 25) (SM-kilp. ulkop.) Timo Nikula HRC 1.19.16 … Antti Ihamäki AlajAn & Samu Heikkonen LUM keskeyttivät.

10,55 km (ei SM-kilpailu): 1) Rasmus Palmi HKV (Viro) 35.27

M19 10 km: 1) Tuure Haapanen TuUL 32.47, 2) Walte Hautala LA 32.52, 3) Oskari Kangasniemi IkaalU 33.07, 4) Matias Mononen LA 33.08, 5) Niko Putkinen KarhKa 33.10, 6) Ville Lehtoniemi PorvU 33.16, 7) Rasmus Krogell KU-58 33.42, 8) Samuel Auvinen JoKa 34.02, 9) Ville-Valtteri Salonen NokU 34.10, 10) Joona Sointu LempKi 34.29, 11) Kristian Boström IFRaseb 35.54, 12) Pyry Suojanen TuUL 36.14, 13) Onni Ikonen HankasHa 37.28, 14) Valtteri Konttinen JKU 37.44, 15) Olli Harju KU-58 37.55.

M17 10 km: 1) Aarre Paukkeri LimingNM 34.54, 2) Joel Vuohtoniemi VU 35.04, 3) Miki Niemensivu RaumU 35.28, 4) Aarni Eijs SalVil 36.04, 5) Joona Heikkerö PorvU 37.49, 6) Joonas Palmu ValkealKa 42.05.

Ekiden: 1) VantDT-65 (M35) 2.44.53 (Mikko Mäkelä, Lauri Viitanen, Ossi Kokkonen, Juha Jumisko).

Nettoaikoja: Puolimaraton 1.06.09, Vattulainen 1.07.08, Saleva 1.08.42, Granberg 1.08.53, Abdulrahman 1.09.07, Kotiranta 1.09.54, T.Hytönen 1.09.58, Hakala 1.11.11, Takala 1.11.12, Patana 1.11.54, Lassila 1.12.06, Jukka Kero 1.12.21, Jaakko Kero 1.12.51, Lunttila 1.13.30, J.Hytönen 1.14.11, Oporta 1.15.13. – Maraton Nieminen 2.19.48, Sandler 2.22.00, Kari 2.30.25, Aho 2.32.11, Thomas 2.33.26, Hyttinen 2.33.55, Peltoniemi 2.34.03, Sandell 2.34.15, Goesch 2.35.00, Taini 2.35.01, Rannankari 2.37.40, Palsa 2.38.23, Hämäläinen 2.38.42, Norrgård 2.38.52.

Naiset,

Maraton: 1) Laura Manninen KU-58 2.42.43 (kkk & reittiennätys & 45-v. SE, ent. SE 2.42.57 Manninen 6.6. Pori), 2) Päivi Kauppinen HeJu 2.43.45 (45-v. ka-2), 3) Katri Niemistö JKU 2.55.53, 4) Riitta Paasio EsboIF 2.57.09, 5) Katja Järvelä JKU 3.06.52, 6) Kirsti Laurila EräjU 3.10.22, 7) (SM-kilp. ulkop.) Satu Uuttu KU-58 3.12.02, 8) Saara Malinen HRC 3.12.11, 9) (SM-kilp. ulkop.) Stina-Sofia Moberg EspTa 3.17.19, 10) (SM-kilp. 8:s) Kirsi Kivelä LimingNM 3.18.16, 11) (SM-kilp. ulkop.) Minna Hirvonen Helsinki 3.18.26, 12) (SM-kilp. ulkop.) Nina Sarnesto HeJu 3.20.20, 13) Natalia Nylund LA 3.21.17, 14) (SM-kilp. ulkop.) Anni Tulkki Helsinki 3.21.35, 15) (SM-kilp. ulkop.) Merja Rautiainen VilpVe 3.23.29, 16) (SM-kilp. ulkop.) Elina Junnila Naantali 3.24.50, 17) (SM-kilp. ulkop.) Minna Lahtinen FinMR 3.25.56, 18) Kaisa Ojansivu TuUL 3.26.30, 19) (SM-kilp. ulkop.) Lea Oja HeTri 3.27.13, 20) Laura Sunila HRC 3.29.21, 21) (SM-kilp. ulkop.) Elisa Kotamäki VihdVi 3.29.27, 22) (SM-kilp. ulkop.) Veera Paananen OTC 3.29.31, 23) (SM-kilp. ulkop.) Johanna Tokola TuUL 3.30.01, 24) (SM-kilp. ulkop.) Mirka Lumia SibVa 3.31.37, 25) (SM-kilp. ulkop.) Anu Ojanen HämTa 3.33.34, 26) (SM-kilp. ulkop.) Jaana Saarela KuntoPi 3.34.08 … Sofia Muinonen EspTa keskeytti.

Puolimaraton: 1) Annemari Kiekara PudasjU 1.14.01 (reittiennätys), 2) Johanna Peiponen RovanLa 1.14.50, 3) Klaara Leponiemi LempKi 1.18.28, 4) Aino Niemi TuUL 1.19.09, 5) Oona Kettunen KarhKa 1.19.18, 6) Nina Chydenius GamlakarlIF 1.19.54, 7) Taru Häyrinen MiKV 1.20.10, 8) Heini Hartikainen KU-58 1.20.17, 9) Tiina Alhonen VaajakKu 1.22.22, 10) Mira Tuominen 1.22.42, 11) Laura Heikkilä HRC 1.22.52, 12) Johanna Sällinen TuUL 1.22.52, 13) Emilia Siltanen TuUL 1.23.23, 14) Anna-Elina Heikkinen JKU 1.24.05, 15) Anna Vuorimaa TuUL 1.28.58, 16) Anne Lyytinen HRC 1.32.39, 17) Jenni Muttonen Kitee 1.33.15, 18) Kaisa Raiski Asikkala 1.33.53, 19) Taru Schroderus LA 1.34.18, 20) Emilia Thomas TuUL 1.34.25, 21) Katja Kallioinen LA 1.34.32, 22) Nora Berg Helsinki 1.35.26, 23) Anu Silvasti LahtiXT 1.36.21, 24) Elina Arokannas KU-58 1.36.35, 25) Eevu Lassenius PorvU 1.38.27 … Nerea Abrego HeJu (Espanja) keskeytti. – (15 parasta osallistuivat SM-maratonille, muut kansalliselle Vantaan maratonille.)

10,55 km (ei SM-kilpailu): 1) Josefin Sjölind-Kohtamäki HKV 39.22, 2) Julia Kekkonen KU-58 42.12, 3) Katja Tikkanen VU 42.18.

N19 10 km: 1) Moona Korkealaakso LUM 38.24, 2) Pinja Kotinurmi LA 38.29, 3) Edith Eikkinen KU-58 38.36, 4) Janette Vänttinen PorvU 38.55, 5) Aada Miskala MiKV 40.08, 6) Ingrid Jalas HeTa 47.31, 7) Susanna Palomäki NakkVire 50.18.

N17 10 km: 1) Ilona Mononen LA 38.19, 2) Nelli Viskari ValkealKa 38.31, 3) Lotta Malmivaara HRC 38.43, 4) Salla Isoherranen VU 39.24, 5) Petriina Niininen NokU 39.25, 6) Emma Ranta LempKi 39.40, 7) Venla Saari JKU 40.39, 8) Anni Mylläri HeinolIs 44.07, 9) Suvi Heikkilä VU 45.04, 10) Ida-Sofia Simola HämTa 45.14, 11) Aino Tengvall RekolRa 46.13, 12) Sini Rahkonen PolvijU 46.37, 13) Helmi Köykkä RekolRa 46.46, 14) Helmiemilia Malin HeinolIs 47.23, 15) Juulia Tala VU 47.25. – (Mononen olisi voittanut myös 19-v. ja 17-v. yhdistetyn mestaruuden, Viskari olisi ollut 4:s, Malmivaara 6:s ja Isoherranen 8:s.)

Ekiden: 1) HeJu (N30) 3.15.03 (Lilli Grönroos, Milla Toukkari, Tiina Kauppila, Heli Karvonen).

Nettoaikoja: Puolimaraton Kiekara 1.14.00, Niemi 1.19.07, Kettunen 1.19.17, Chydenius 1.19.52, Häyrinen 1.20.09, Hartikainen 1.20.16, Alhonen 1.22.19, Tuominen 1.22.41, Heikkilä 1.22.50, Sällinen 1.22.50, Siltanen 1.23.21, Heikkinen 1.24.02, Vuorimaa 1.28.56, Lyytinen 1.32.36. – Maraton Manninen 2.42.41, Kauppinen 2.43.42, Niemistö 2.55.51, Paasio 2.57.07, Järvelä 3.06.50, Laurila 3.10.19, Uuttu 3.11.56, Malinen 3.12.09.

Miehet,
Väliaikoja: 5,2 km: Nieminen 16.57, T.Hytönen & Vattulainen 17.15. – 10 km Järvenpää <32.01, Vattulainen <32.03, Granberg <32.11, Saleva <32.12, Wihlman <32.13, Nieminen <32.30, Kotiranta <32.47, T.Hytönen <32.47, Abdulrahman <32.48, Ihamäki <33.04, Nummela <33.09, Sandler <33.09, Palmi <33.35. – 10,55 km: Järvenpää 33.47, Vattulainen 33.49, Granberg 33.57, Saleva 33.58, Wihlman 33.59, Nieminen 34.17, Kotiranta 34.33, T.Hytönen 34.34, Abdulrahman 34.35, Ihamäki 34.53, Nummela 34.59, Sandler 34.59.
15 km Järvenpää <47.20, Vattulainen <47.25, Nieminen <48.43, Granberg <48.52, Saleva <48.52, Wihlman <48.52, Abdulrahman <49.08, Kotiranta <49.30, T.Hytönen <49.30, Sandler <49.43, Nummela <49.44, Lassila <50.29, Patana <50.29, Takala <50.30,Hakala <50.31, Jukka Kero <50.49, Mäenpää <51.24, Goesch <51.25, Hussa <51.31, Lunttila <51.45, Jaakko Kero <51.46, Lappalainen <52.19, Rauma <52.20, Kari <52.38, Sandell <52.38, Aho <52.40, J.Hytönen <52.41, Valtonen <53.12. – 15,75 km Järvenpää 49.42, Vattulainen 49.53, Nieminen 51.09, Granberg 51.23, Saleva 51.23, Wihlman 51.23, Abdulrahman 51.35, Kotiranta 51.58, T.Hytönen 52.01, Sandler 52.12, Nummela 52.13, Hakala 53.04, Lassila 53.04, Patana 53.04, Takala 53.05, Jukka Kero 53.33, Mäenpää 53.58, Goesch 53.59, Hussa 54.07, Jaakko Kero 54.24, Lunttila 54.25, Lappalainen 54.57, Rauma 54.57, Kari 55.17, Sandell 55.17, J.Hytönen 55.20, Aho 55.21, Valtonen 55.52.
20 km Järvenpää <1.02.43, Vattulainen <1.03.36, Nieminen <1.05.07,  Saleva <1.05.08, Wihlman <1.05.09, Granberg <1.05.18, Abdulrahman <1.05.31, Kotiranta <1.06.13, Sandler <1.06.14, Nummela <1.06.14, T.Hytönen <1.06.17, Hakala <1.07.27, Takala <1.07.28, Patana <1.08.02, Lassila <1.08.12, Jukka Kero <1.08.29, Goesch <1.08.40, Mäenpää <1.08.40, Hussa <1.08.46, Jaakko Kero <1.09.04, Lunttila <1.09.35, Lappalainen <1.10.01, Sandell <1.10.06, Kari <1.10.07, J.Hytönen <1.10.19, Aho <1.10.26. – Puolimaraton Nieminen 1.08.44, Sandler 1.09.51, Nummela 1.09.52, Goesch 1.12.27, Mäenpää 1.12.28, Lappalainen 1.13.55, Sandell 1.13.55, Kari 1.13.56, Aho 1.14.12, J.Hytönen 1.14.20.
25 km Nieminen <1.21.43, Sandler <1.22.56, Nummela <1.23.00, Goesch <1.26.07, Mäenpää <1.26.07, Kari <1.27.52, Lappalainen <1.27.52, Sandell <1.27.52, Aho <1.28.32, Thomas <1.30.00. – 26,3 km Nieminen 1.26.03, Sandler 1.27.17, Nummela 1.27.22, Goesch 1.30.40, Mäenpää 1.30.40, Kari 1.32.31, Lappalainen 1.32.31, Sandell 1.32.31, Aho 1.33.16, Thomas 1.34.41, Hyttinen 1.34.49, Peltoniemi 1.35.09, Taini 1.35.31, Kilpelä 1.35.40, Palsa 1.36.23, Ronkainen 1.36.48, Rannankari 1.37.01, Hellstén 1.37.19.
30 km Nieminen <1.38.29, Sandler <1.39.46, Nummela <1.40.23, Goesch <1.43.47, Mäenpää <1.43.48, Lappalainen <1.45.39, Kari <1.45.42, Sandell <1.45.55, Aho <1.46.51, Thomas <1.48.10, Hyttinen <1.48.15, Peltoniemi <1.48.23, Taini <1.49.14, Kilpelä <1.49.22, Palsa <1.50.27, Rannankari <1.50.57, Ronkainen <1.51.30, Hellstén <1.51.39, Hämäläinen <1.51.53, Norrgård <1.51.54. – 31,65 km Nieminen 1.44.01, Sandler 1.45.20, Nummela 1.46.12, Goesch 1.49.38, Mäenpää 1.49.40, Lappalainen 1.51.31, Kari 1.51.35, Sandell 1.51.53, Aho 1.52.55, Thomas 1.54.11, Hyttinen 1.54.14, Peltoniemi 1.54.20, Taini 1.55.21, Kilpelä 1.55.29, Palsa 1.56.43, Rannankari 1.57.10, Hämäläinen 1.57.59, Norrgård 1.58.00, Hellstén 1.58.02, Ronkainen 1.58.04.
35 km Nieminen <1.55.23, Sandler <1.56.51, Nummela <1.58.58, Mäenpää <2.01.55, Goesch <2.02.26, Lappalainen <2.03.21, Kari <2.03.49, Sandell <2.04.46, Aho <2.05.24, Peltoniemi <2.06.29, Thomas <2.06.34, Hyttinen <2.06.41, Taini <2.08.05, Kilpelä <2.08.35, Palsa <2.09.47, Rannankari <2.10.10, Hämäläinen <2.10.48, Norrgård <2.11.19, Ronkainen <2.11.38, Hellstén <2.12.38, Kulpakko <2.13.52. – 36,85 km Nieminen 2.01.39, Sandler 2.03.12, Nummela 2.06.01, Mäenpää 2.08.41, Goesch 2.09.30, Lappalainen 2.09.52, Kari 2.10.35, Sandell 2.11.53, Aho 2.12.18, Thomas 2.13.24, Peltoniemi 2.13.32, Hyttinen 2.13.33, Taini 2.15.07, Kilpelä 2.15.49, Palsa 2.17.00, Rannankari 2.17.21.
Nettoaikoja: 10,55 km Palmi 35.26. – Puolimaraton Järvenpää 1.06.09, Vattulainen 1.07.08, Saleva 1.08.42, Granberg 1.08.53, Abdulrahman 1.09.07, Kotiranta 1.09.54, T.Hytönen 1.09.58, Hakala 1.11.11, Takala 1.11.12, Patana 1.11.54, Lassila 1.12.06, Jukka Kero 1.12.21, Jaakko Kero 1.12.51, Lunttila 1.13.30, J.Hytönen 1.14.11, Oporta 1.15.13. – Maraton Nieminen 2.19.48, Sandler 2.22.00, Kari 2.30.25, Aho 2.32.11, Thomas 2.33.26, Hyttinen 2.33.55, Peltoniemi 2.34.03, Sandell 2.34.15, Goesch 2.35.00, Taini 2.35.01, Rannankari 2.37.40, Palsa 2.38.23, Hämäläinen 2.38.42, Norrgård 2.38.52, Ronkainen 2.41.14, Kulpakka 2.43.53, Björn 2.44.40.
Naiset,
Väliaikoja: 5 km Kiekara <17.03, Peiponen <17.05, Leponiemi <18.09, Sjölind-Kohtamäki 18.27. – 5,2 km Kiekara 17.44, Peiponen 17.46, Leponiemi 18.53, Sjölind-Kohtamäki 19.11 … Manninen 20.23. – 10 km Kiekara <34.17, Peiponen <34.38, Leponiemi <36.20, Sjölind-Kohtamäki <37.18, Hartikainen <37.22, Kettunen <37.22, Chydenius <37.23, Niemi <37.23, Häyrinen <37.25, Tuominen <38.19, Sällinen <38.47, Manninen <38.48, Alhonen <38.58, Heikkilä <38.59, Kauppinen <39.02, Siltanen <39.06, Ulkuniemi <39.31, Heikkinen <39.48, Kekkonen <39.54, Tikkanen <40.03. – 10,55 km Kiekara 36.11, Peiponen 36.38, Leponiemi 38.20, Hartikainen 39.25, Kettunen 39.25, Chydenius 39.26, Niemi 39.26, Häyrinen 39.29, Tuominen 40.28, Sällinen 40.55, Manninen 40.56, Alhonen 41.07, Heikkilä 41.08, Kauppinen 41.11, Siltanen 41.15, Ulkuniemi 41.41, Heikkinen 41.59.
15 km Kiekara <51.53, Peiponen <52.43, Leponiemi <54.49, Niemi <55.53, Kettunen <55.56, Chydenius <55.58, Hartikainen <56.08, Häyrinen <56.27, Manninen <57.30, Kauppinen <57.43, Tuominen <57.54, Alhonen <58.10, Sällinen <58.10, Heikkilä <58.26, Siltanen <58.42, Heikkinen <59.29, Ulkuniemi <59.55, Paasio <60.46, Niemistö <60.52. – 15,75 km Kiekara 54.32, Peiponen 55.26, Leponiemi 57.58, Niemi 59.01, Kettunen 59.05, Chydenius 59.07, Hartikainen 59.19, Häyrinen 59.41, Manninen 60.57, Kauppinen 61.11, Tuominen 61.14, Alhonen 61.25, Sällinen 61.28, Heikkilä 61.44, Siltanen 62.02, Heikkinen 62.49, Ulkuniemi 63.24, Paasio 64.19, Niemistö 64.23.
20 km Kiekara <1.10.00, Peiponen <1.10.51, Leponiemi <1.14.19, Niemi <1.14.59, Kettunen <1.15.18, Chydenius <1.15.36, Häyrinen <1.15.57, Hartikainen <1.15.58, Manninen <1.16.45, Kauppinen <1.17.20, Alhonen <1.18.02, Tuominen <1.18.17, Sällinen <1.18.27, Heikkilä <1.18.30, Siltanen <1.18.59, Heikkinen <1.19.41, Paasio <1.21.27, Niemistö <1.21.39, Vuorimaa <1.24.01, Laurila <1.26.37, Järvelä <1.26.40.  – Puolimaraton Manninen 1.20.58, Kauppinen 1.21.35, Paasio 1.25.53, Niemistö 1.26.06, Laurila 1.31.24, Järvelä 1.31.25, Malinen 1.32.42, Uuttu 1.33.13.
25 km Manninen <1.35.57, Kauppinen <1.36.34, Paasio <1.41.59, Niemistö <1.42.10, Järvelä <1.48.39, Laurila <1.49.09, Malinen <1.49.56, Uuttu <1.50.48. – 26,3 km Manninen 1.40.57, Kauppinen 1.41.35, Paasio 1.47.21, Niemistö 1.47.31, Järvelä 1.54.24, Laurila 1.55.04, Malinen 1.55.40, Uuttu 1.56.40.
30 km Manninen <1.55.00, Kauppinen <1.55.49, Niemistö <2.02.29, Paasio <2.02.41, Järvelä <2.10.45, Laurila <2.12.05, Malinen <2.12.30, Uuttu <2.13.31. – 31,65 km Manninen 2.01.19, Kauppinen 2.02.11, Niemistö 2.09.13, Paasio 2.09.31, Järvelä 2.18.02, Laurila 2.19.40, Malinen 2.20.00, Uuttu 2.21.01.
35 km Manninen <2.14.24, Kauppinen <2.15.21, Niemistö <2.23.36, Paasio <2.24.34, Järvelä <2.33.28, Laurila <2.35.53, Malinen <2.36.03, Uuttu <2.37.10. – 36,85 km Manninen 2.21.37, Kauppinen 2.22.38, Niemistö 2.31.32, Paasio 2.32.53, Järvelä 2.41.59, Laurila 2.44.50, Malinen 2.44.55, Uuttu 2.46.05.
Nettoaikoja: 10,55 km Kekkonen 42.10, Tikkanen 42.17. – Puolimaraton Kiekara 1.14.00, Niemi 1.19.07, Kettunen 1.19.17, Chydenius 1.19.52, Häyrinen 1.20.09, Hartikainen 1.20.16, Alhonen 1.22.19, Tuominen 1.22.41, Heikkilä 1.22.50, Sällinen 1.22.50, Siltanen 1.23.21, Heikkinen 1.24.02, Vuorimaa 1.28.56, Lyytinen 1.32.36. – Maraton Manninen 2.42.41, Kauppinen 2.43.42, Niemistö 2.55.51, Paasio 2.57.07, Järvelä 3.06.50, Laurila 3.10.19, Uuttu 3.11.56, Malinen 3.12.09.