Neziri tankkasi itseluottamusta, Uusimäki ennätysvauhdissa

Pitkämäki ja Neziri taistelevat kymppitonnista Kimpisellä

Nooralotta Neziri tankkasi roimasti itseluottamusta toisella 100 metrin aitojen Suomen ennätyksellä vajaan viikon sisään.

Kuortaneella juostun SE-ajan 12,81 hän kuorrutti voittamalla paluuta huipulle tekevän Ruotsin Susanna Kallurin, joka oli toinen kauden parhaallaan 12,91.

– Hän oli minulle nuorempana tavallaan idoli. Muistan hieman itkeskelleeni ja miettineeni, että saisinpa kokea joskus tuon tunteen, kun katselin hänen EM-kisojen voittojuoksuaan, Neziri muisteli Kallurin vuoden 2006 EM-voittoa Göteborgissa.

Vuosien vammakierteen jälkeen paluuta tekevä Kallur juoksi Kuortaneella nopeammin kuin kertaakaan sitten vuoden 2010 ja oli Nezirille mainio kirittäjä.

– Tässä juoksussa ei ajateltu aikaa, vaan läksin voittamaan, kun oli kovia eurooppalaisia vastuksia, kuten Kallur ja Hanna Plotitsina, Neziri sanoi.

Nezirin saavutti tavoitteensa, vaikkei juoksu hänen mielestään ollut täydellinen. Vajaa viikko sitten Lapinlahdella koleassa ja lievässä vastaisessa juostu SE koheni 0,01 sekuntia.

– Hienoa, että pystyin toistamaan tuollaisen juoksun ja parantamaan aikaa, vaikka juoksuna tämä oli heikompi kuin Lapinlahdella, Neziri sanoi.

Kuortaneen juoksussa oli myötätuulta 1,6 metriä sekunnissa ja olot olivat ideaalit, mutta Neziri arvioi yrittäneensä rahtusen liikaa juoksun lopussa.

– Lopussa oli hieman ahnehtimista ja tuli aitojen kolhimista, Neziri totesi.

 

Hurske tasaisessa iskussa

Kuortaneen kisa oli vahva näyttö myös Tampereen Pyrinnön Reetta Hurskeen kunnosta. Hän juoksi hiljattain Jyväskylässä ennätyksensä ja EM-rajan rikkovan 13,23. Nyt Kuortaneella hän pinkoi ensimmäisessä juoksussa 13,25 ja finaalissa neljänneksi ajalla 13,29. Ne ovat hänen uransa toiseksi ja kolmanneksi parhaat ajat.

Ensimmäisessä juoksussa neljänneksi aitonut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emma Koistinen teki ennätyksensä 13,43.

 


uusimoki_hilla7d2_0784.jpg

Hilla Uusimäki voitti 400 metrin aidat ennätyksellään 57,62.

,

Uusimäki: Raskaampi loppu kuin Jyväskylässä

Vantaan KU-58:n Hilla Uusimäki juoksi vajaan viikon sisään toistamiseen ennätyksensä ja alle EM-tulosrajan voittaessaan Kuortaneella 400 metrin aidat kotimaisella kärkiajalla 57,62.

Viisi päivää aiemmin Uusimäki juoksi Jyväskylässä 57,66.

– En ollut ihan vielä palautunut Jyväskylän juoksusta. Nyt oli vaikeampaa loppusuoralla, Uusimäki totesi.

HIFK:n Viivi Lehikoinen oli Kuortaneella toinen kauden parhaallaan 57,96.

– Olin tyytyväinen, nyt kun sain eka kerran menemään takasuoran aitavälit 15 askeleella. Aloitin nyt tarkoituksella vähän kovempaa. Ehkä pystyn kohta juoksemaan tuon lopun paremmin, Lehikoinen kertaili.

Ollikainen vei voiton, Kuivisto kärkiaikaan

Miesten pituushyppykisa ei tuonut uusia EM- ja tai olympiarajan ylityksiä. HKV:n Roni Ollikainen ponkaisi voiton tuloksella 784, joka syntyi 2,4 metriä sekunnissa hönkineessä myötätuulessa.

EM-rajan jo rikkonut Vasa IS:n Kristian Bäck oli toinen ponkaistuaan 779 ja EM-kisoihin jo valittu Kajaanin Kipinän Henri Väyrynen kolmas tuloksella 778. Kisassa pitkiä yliastuttuja ponkaissut Seinäjoen seudun Urheilijoiden Eero Haapala oli kuudes tuloksella 758.

Naisten 800 metrillä hyvään, tasaiseen kuntoon päässyt Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto juoksi kauden kotimaisen kärkiajan 2.05,04. Se riitti neljänteen sijaan ukrainalaisen Anastasia Tkatshukin voittamassa kilpailussa. Voittoaika oli 2.02,98. 

Kesän kotimaisen kärkiajan teki myös viidenneksi miesten 3000 metrillä juossut Lahden Ahkeran Ossi Kekki. Hänen aikansa oli 8.09,51. Se on myös hänen ennätyksensä.

Miesten 100 metrillä Mikkelin Kilpa-Veikkojen Viljami Kaasalainen kiihdytti 2,8 metriä puhaltaneessa myötätuulessa ajan 10,47. Se toi toisen sijan Etelä-Afrikan Sesele Lebokengin (10,31) jälkeen.

Naisten seiväshypyssä Sveitsin Nicole Büchler oli omaa luokkaansa ja voitti 472:n ylityksellä. Vasa IS:n Erica Hjerpe ylitti 416 ja kolmas. Salon Vilppaan Wilma Murto jäi ilman tulosta.

 

KUORTANE 25.6.2016 Kuortaneen Eliittikisat 2/5

Miehet,

100 m (2,8 m/s): 1) Lebokeng Sesele Etelä-Afrikka (RSA) 10,31, 2) Viljami Kaasalainen MiKV 10,47, 3) Markus Skyttä KouvU 10,57, 4) Hannu Hämäläinen 31 HämTa 10,60, 5) Juho Kaihlajärvi JKU 10,88, 6) Valtteri Ahtamo JKU 10,91.

100 m kelaus (1,1 m/s): 1) Henry Manni LUU 15,91 (luokka 34), 2) Tuomo Himanka KalajJu 17,33 (luokka 54).

200 m (2,1 m/s): 1) Ville Aarnivala TP 21,42, 2) Jonathan Åstrand 31 NärpKr 21,59, 3) Jani Koskela TP 21,69, 4) Juho Kaihlajärvi JKU 22,13, 5) Valtteri Ahtamo JKU 22,41, 6) Niko Vainionpää TeuvRi 22,41.

200 m kelaus (-1,1 m/s): 1) Henry Manni LUU 27,85 (luokka 34), 2) Tuomo Himanka KalajJu 32,63 (luokka 54).

800 m: 1) Jordy Williams Australia (AUS) 1.48,31, 2) Jaakko Laakso TP 1.49,08, 3) Babker Abdo Koudi 19 Sudan (SUD) 1.49,31, 4) Paul Robinson Irlanti (IRL) 1.49,66, 5) Ville Lampinen KU-58 1.49,69, 6) Joshua Ralph Australia (AUS) 1.50,01, 7) Markus Teijula 18 NaantLö 1.50,08 (19-v. IAAF-raja, SUL:n MM-raja on 1.49,50, 19-v. ka-8 & 18-v. ka-4), 8) Tuomo Salonen EspTa 1.51,77, 9) Marco Bertolotti TuUL 1.52,14, 10) Julius Uutela 19 HKV 1.52,16, 11) Aladdin Bouhania 32 Tanska (DEN) 1.56,16, Juho Pirskanen KuopRe keskeytti (400 m 52,28).

B-erä: 1) Mikko Rahkola 19 PudasjU 1.55,58, 2) Jussi Raittinen KurikRy 1.55,83, 3) Ville Borgmästars PedersFa 1.56,40, 4) Lauri Mäki 19 KauhWi 1.56,52, 5) Tuomas Puputti 19 IFRaseb 1.57,16 … Daniel Lundmark 18 HIFK keskeytti (17-v. SM-3 2015).

3000 m: 1) Patrick Tiernan Australia (AUS) 7.54,12, 2) David McNeill 30 Australia (AUS) 7.54,29, 3) Stewart McSweyn Australia (AUS) 7.54,43, 4) Kevin Batt Irlanti (IRL) 7.58,82, 5) Ossi Kekki LA 8.09,51 (kkk), 6) Arttu Vattulainen JoKa 8.11,60, 7) Martti Siikaluoma LA 8.18,22, 8) Panu Jantunen ParikkU 8.20,68, 9) Riku Marttinen LA 8.22,22, 10) Hannu Granberg LA 8.25,15, 11) Anders Lindahl KristLä 8.27,36, 12) Joonas Lehtinen TuUL 8.28,72, 13) Kennedy Charicha TuUL (SSD) 8.30,33, 14) Ilari Piipponen KarhKa 8.35,41, Yoshitaka Iwamizu Japani (JPN) keskeytti. – 1000 m Iwamizu 2.39,37. 1500 m <4.00.4. 2000 m Tiernan 5.21,29.

110 m aj (-0,9 m/s): 1) Ville Rajala AlajAn 14,35, 2) Elmo Savola LappajVe 14,67, 3) Joona-Ville Heinä HIFK 15,04, 4) Petri Lemmetyinen KU-58 15,27, 5) Otto Ylöstalo SibVa 15,69.

400 m aj: 1) Christian Heimann Saksa (GER) 51,72, 2) Joni Vainio-Kaila LaitJy 51,92, 3) Petteri Monni JKU 52,75, 4) Pekka Sinkkonen 18 HIFK 54,67, 5) Valtteri Toimela TP 54,68.

Seiväs: 1) Mikael Westö 34 VasaIS 510, 2) Eemeli Salomäki SomEsa 510, Niko Koskinen JanJa & Oscar Janson 41 Ruotsi (SWE) ilman tulosta (510), Calle Sténson Ruotsi (SWE) ilman tulosta (480). – Westö (510-o, 537-xxx). Salomäki (510-xxo, 537-xx, 555-x).

Pituus: 1) Roni Ollikainen HKV 784 (2,4 m/s), myös 775/-0,5, 2) Kristian Bäck VasaIS 779 (0,9), 3) Henri Väyrynen KajKi 778 (1,5), 4) Kristian Pulli KaipVi 778 (2,0), 5) Arttu Halmela VU 772 (2,9), myös 766/1,1, 6) Eero Haapala SeinäjSU 758 (2,2), myös 751/0,6, 7) Janne Etelämäki KuortKu 746 (1,9), 8) Adrian Rivera Meksiko (MEX) 724 (0,8). – Ollikainen (777/2,9, x, 784/2,4, 775/-0,5, 750/1,5, 770/2,2). Bäck (x, x, x, -, 779/0,9, x). Väyrynen (x, x, 770/1,0, 778/1,5, x, 757/2,1). Pulli (x, x, 778/2,0, x, 744/1,6, 749/0,7). Halmela (754/0,9, 765/2,9, 772/2,9, 765/2,5, 761/2,1, 766/1,1). Haapala (758/2,2, x, 751/0,6, -, -, -).

Moukari: 1) David Söderberg 37 IFVOM 76,81 (kkk & EM-raja 5. kerran), 2) Aleksi Jaakkola 19 NokU 73,42, 3) Tuomas Seppänen 30 NoormNo 72,38, 4) Jesse Lehto KaustPV 72,10, 5) Tommi Remes KiuruvU 71,09, 6) Henri Liipola SomEsa 70,14, 7) Hassan Mohamed Mahmoud Egypti (EGY) 70,11, 8) Joachim Koivu EsboIF 67,48. – Söderberg (74,63, 74,08, 76,81, x, x, 74,41). Jaakkola (71,14, 73,42, x, x, x, x). Seppänen (72,38, x, x, x, 70,42, 72,00). Lehto (x, x, 72,10, x, 71,93, 68,25). Remes (69,73, 71,09, 69,08, x, x, 68,34). Liipola (x, 69,56, 70,14, 68,94, x, 69,10). – Ikätasoitus: Söderberg 82,04.

Keihäs: 1) Johannes Vetter Saksa (GER) 88,23, 2) Antti Ruuskanen 32 PielavSa 86,90 (kkk & olympiaraja), 3) Thomas Röhler Saksa (GER) 86,30, 4) Tero Pitkämäki 34 SeinäjSU 85,35 (olympiaraja 2. kerran), 5) Vitězslav Veselý 33 Tšekki 80,45, 6) Ihab Abdelrahman Egypti (EGY) 80,39, 7) Teemu Wirkkala 32 ToholU 79,05 (EM-raja), 8) Ari Mannio LehtimJy 77,52, 9) Ahmed Bader Magour (ex-EGY) Qatar (QAT) 77,28, 10) Jani Kiiskilä VeitsilKV 77,03, 11) Sami Peltomäki AlajAn 74,57, 12) Sampo Lehtola LapinlVe 72,89, 13) Brian Toledo Argentiina (ARG) 71,99, 14) Joni Karvinen TP 69,50. – Vetter (79,16, 88,23, 79,57, 83,88, 81,93, x). Ruuskanen (83,57, 79,15, 84,52, 79,35, 83,58, 86,90). Röhler (77,73, 71,40, 81,55, 85,10, 86,26, 86,30). Pitkämäki (85,35, 79,76, 81,36, x, 78,86, 85,33). Veselý (80,45, x, x, x, x, x). Abdelrahman (x, 80,39, 79,33, x, x, x). Wirkkala (75,83, 76,42, 79,05, x, x, x). Mannio (77,52, x, x, x, x, x). Kiiskilä (77,03, 75,52, 74,05).

Keihäs (600 g), luokka 54: 1) Risto Simonen 15 KiihtelysvU 22,33.

Naiset,

100 m kelaus (1,1 m/s), luokka 54, yhdessä miesten kanssa: 1) (2:nen) Amanda Kotaja VampU 16,10 (kkk).

200 m kelaus (-1,1 m/s), luokka 54, yhdessä miesten kanssa: 1) (2:nen) Amanda Kotaja VampU 29,94 (kkk).

800 m: 1) Anastasia Tkatshuk Ukraina (UKR) 2.02,98, 2) Genevieve LaCaze Australia (AUS) 2.04,05, 3) Zoe Buckman Australia (AUS) 2.04,54, 4) Sara Kuivisto PorvU 2.05,04 (kkk), 5) Zenitha Eriksson PedersFa 2.08,42, 6) Saija Seppä 18 SuolUrho 2.08,47 (19-v. IAAF-raja, SUL:n MM-raja on 2.07,50), 7) Aino Paunonen TuUL 2.09,03, 8) Heidi Eriksson 30 PedersFa 2.11,73, 9) Jemina Forss 16 TP 2.12,63, 10) Sanni Taipalus LehtimJy 2.12,66, 11) Maria Murtorinne KuopRe 2.14,25, 12) Anni Penttilä 15 VeikkVe 2.16,18. – 400 m Tkatshuk 60,67.

3000 m ej: 1) Genevieve LaCaze Australia (AUS) 9.41,06. – Ainoa kilpailija. 1000 m 3.15,76. 1500 m <5.55,5. 2000 m 6.35,26.

100 m aj (1,6 m/s): 1) Nooralotta Neziri TuUL 12,81 (SE, ent. 12,82 Neziri 19.6. Lapinlahti), 2) Susanna Kallur Ruotsi (SWE) 12,91, 3) Hanna Plotitsina Ukraina (UKR) 13,09, 4) Reetta Hurske TP 13,25 (EM-raja 3. kerran), 5) Emma Koistinen JKU 13,64, 6) Viivi Avikainen LA 13,70, 7) Erika Nevanperä KalajJu 13,85, 8) Heta Rasinkangas 19 JKU 14,36.

100 m aj, esikilpailu (1,9 m/s): 1) Reetta Hurske TP 13,29 (EM-raja 2. kerran), 2) Emma Koistinen JKU 13,43 (22-v. ka-7), 3) Viivi Avikainen LA 13,71, 4) Erika Nevanperä KalajJu 13,73, 5) Heta Rasinkangas 19 JKU 14,36.

400 m aj: 1) Hilla Uusimäki KU-58 57,62 (EM-raja 2. kerran & ka-9 & 22-v. ka-5 & 20-v. ka-4), 2) Viivi Lehikoinen 17 HIFK 57,96 (19-v. MM-raja 3. kerran), 3) Eveliina Määttänen KUYU 59,37, 4) Anniina Laitinen HKV 59,57, 5) Siiri Rainio 16 JKU 62,20, 6) Katariina Liipo EsboIF 64,63, Kirsi Pekkanen KuopRe keskeytti.

Korkeus: 1) Linda Sandblom HangIK 193 (SE & olympiaraja, ent. SE 192 Hanna Grobler 2005), 2) Eleriin Haas KristU 183, 3) Laura Rautanen VilpVe 179, 4) Elin Pajunen KronÅs 174, 5) Gabriela Kosonen TP 174. – Sandblom (174-o, 179-o, 183-o, 187-o, 191-o, 193-xxo). Haas (174-o, 179-o, 183-o, 187-xxx). Rautanen (169-o, 174-xxo, 179-xo, 183-xxx).

Seiväs: 1) Nicole Büchler 33 Sveitsi (SUI) 472, 2) Marina Kilipko Ukraina (UKR) 434, 3) Erica Hjerpe VasaIS 416, 4) Ida Beate Østhus Norja (NOR) 404, Wilma Murto 18 SalVil ilman tulosta. – Büchler (446-o, 462-xo, 472-xxo, 482-xxx). Hjerpe (390-o, 416-o, 426-xxx). Murto (434-xxx).

3-loikka: 1) Sanna Nygård VasaIS 13,21 (1,1 m/s), 2) Jasmin Sabir Ruotsi (SWE) 13,00 (1,3), 3) Liisa Naskali NokU 12,34 (1,5), 4) Anna Pajunen 19 KronÅs 12,18 (1,2), 5) Hanna-Maria Penttinen HKV 11,82 (2,3), 6) Jonna Peritalo 17 LapuanVi 11,76 (2,3). – Nygård (x, 13,10/1,7, 13,13/1,8, x, x, 13,21/1,1).

Kuula (3 kg): 1) Marjaana Heikkinen 49 SiilinjPo 6,43 (luokka 34), 2) Niina Seppälä MäntsU 4,11 (luokka 54). – Heikkinen (6,42, 6,43, 6,33, 6,30, 6,24, 6,41).

Keihäs: 1) Heidi Nokelainen SimpU 60,82 (kkk & ka-7 & EM-raja), 2) Sofi Flink Ruotsi (SWE) 59,16, 3) Jenni Kangas SeinäjSU 58,65 (ka-10 & EM-raja), 4) Nikola Ogrodníková Tšekki (CZE) 57,02, 5) Sanni Utriainen TP 56,85, 6) Oona Sormunen TohmajU 55,34, 7) Jelena Jaakkola SoinSi 51,16. – Nokelainen (57,89, 59,63, 58,68, 60,82, x, x). Kangas (56,92, 57,20, 58,65, 55,94, x, 57,53). Utriainen (55,25, x, x, 56,62, 52,87, 56,85). Sormunen (x, x, 49,49, 53,46, 52,58, 55,34).

Keihäs, luokka 34: 1) Marjaana Heikkinen 49 SiilinjPo 18,01 (SE, ent. 17,87 Grosseto 15.6.). – Heikkinen (15,57, 15,82, 15,83, 18,01, 15,94, 16,22).